Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja. Unknown

Читать онлайн книгу.

Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja - Unknown


Скачать книгу
Lemminkäisen päiväkirja / Suomen kaartin retkestä Konstantinopolin muurien edustalle / vuosina 1877-1878

      ALKULAUSE

          "Jotakin ehkä tietäisin,

          Olinhan siinä minäkin."

Vänrikki Stool.

      Kunnioitettavat lukijat.

      Seuraava päiväkirja tarjoo lukijoillensa muutamia tietoja Suomen kaartin matkustuspaikoilta, viime itämaisen sodan aikana, ja sen toiminnoista siellä, niin myös kaikenlaisia hupaisia tapahtumia, päiväkäskyjä ja seikkailuja.

      Kertomus on varmoista lähteistä, sen verran kuin sitä yksityisellä soturilla on tilaisuutta nähdä ja taitoa käsittää. Huomautan myös arvoisille lukijoille, että tässä parhaasta päästä puhutaan ainoastaan kolmannesta komppaniasta, syystä että kertoja koko sota-ajan oli mainitun komppanian rivissä, eikä siis voinut tarkoin seurata toisten komppanioin liikkeitä, koska sodassa hyvin usein yhdenkin pataljonan komppaniat toimivat eri paikoilla ja toisinaan eri tavallakin. Luonnollista on, että suuria erilaisuuksia siinä ei voi olla, jonkatähden tämä kertomus jotenkin kuvailee tapahtumia toisissakin komppanioissa. – Kertomus ei ole mitään vakinaista kirjakieltä, onhan vaan semmoista suoranaista soturin juttua, jonkatähden yhdyn tuohon tunnettuun ja virvoittavaan lauseparteen: "Vaikka voimia puuttuu, on tahto kuitenkin kiitettävä."

      PÄIVÄKIRJA

      Jokainen muistan vielä ne hirmuiset rettelöt ja kapinat, joista syttyi 1877-1878 vuosien sota Balkanin niemimaalla, kun nuo pienet ruhtinaskunnat Herzegovina, Bosnia, Montenegro, Servia ja Bulgaria olivat nousneet kapinan, vapauttaaksensa itseänsä Turkkilaisten järjettömän sorron ja väkivallan alta. – Turkkilaiset olivat voittaneet servialaiset ja sekä tulella että miekalla hävittäneet koko seutuja Bulgariassa autioiksi. Silloin Venäjä pakotti Turkin rauhasovintoon Servian kanssa ja suostutti kaikki Euroopan vallat yhteiseen neuvotteluun, miten nuot alinomaiset sortamiset sekä niistä syntyvät kapinat ja verenvuodatukset Turkinmaalla saataisiin estetyiksi.

      Valtain lähettiläät laittoivat yhteisen ehdotuksen Europan yhteisen peräänkatsannon alle asetettavista parannussäännöistä, jonka he esittivät Turkille, mutta tämä kielsi jyrkästi, luottaen Englannin silminnähtävään häilyväisyyteen. Koko asia siis nyt olisi rauvennut mitättömäksi ja kristittyin tila jäänyt Jumala tiesi kuinka kauaksi aikaa vielä parantamatta. Muut vallat tyytyivät sultaanin tyhjiin lupauksiin eivätkä tahtoneet ankarampiin pakoituskeinoihin ryhtyä.

      Venäjän Keisari Aleksander II:nen teki toisin. – Samalla aikaa myös osa Venäjän armeijasta laitettiin sotakuntoon ja lähetettiin Bessarabian Turkin rajalle. Hänen Majesteettinsa matkusti armeijan luokse, piti joukkojen katselmuksen Kischinev'issä Huhtikuun 23:na päivänä 1877 ja ilmoitti heille sodan olevan tarjona. "Vastenmielisesti lähetän teidät sotaan, lausui hän; minun on vaikea vuodattaa teidän vertanne, joka on minulle kallis, siksi olen viivytellyt sotaa niin kauan kuin mahdollista, mutta kun nyt Venäjän kunnia on vaarassa, olen varma että me kaikki viimeiseen mieheen sitä puolustamme. Jumala olkoon kanssanne!"

      Seuraavana päivänä menivät Venäjän armeijat kolmessa joukossa rajan yli.

      Elokuun lopulla lähti Pietarista koko Venäjän kaarti, 35,000 miestä valittua väkeä.

      Suomen kaartipataljoonakin sai tervetulleen käskyn lähteä sotaan Venäjän kaartin kanssa.

      Elokuun 3:na päivänä julistettiin Suomen kaartille, Keisarin lähettämä sähkösanoma, jossa käskettiin pataljonan valmistautua sotakuntoon. Samana päivänä vietimme Keisarinnan korkeata nimipäivää, jonka johdosta meillä oli jumalanpalvelus pataljonan kirkossa. Tultua kirkosta kasarmin pihalle ja asetuttua riveihin tuli pataljonan komentaja vapaaherra Ramsay ja lausui: "toivokaamme onnea Keisarinna Marialle hänen korkean nimipäivänsä johdosta, hurraa!"

      Innokkaat hurrahuudot kaikuivat riveistä; soittokunta soitti keisarihymnin.

      "Toiseksi," vapaaherra Ramsay lausui, "on minun ilmoitettava teille että Keisari on armossa tahtonut määrätä Suomen kaartinpataljonan valmistautua sotakuntoon, mitä pikemmin sitä parempi." Kaikkialla, voimakkailla hurrahuudoilla tervehdimme tätä soturille tervetullutta, iloista käskyä. Kasarmin avonaiset akkunatkin ilmestyivät hurraavia sotureita täyteen ja myrskyn tapainen hurraaminen kesti kauvan aikaa, päälliköiden lähdettyäkin. Jokainen soturi tunsi pyhän velvollisuuden tunnon käydä miehuudella puolustamaan kristinuskoa ja muinaista esi-isäimme voittamaa sotakunniaa.

      Elokuun 3:nen päivän jälestä ruvettiin kaartin pataljonassa tehokkaisin toimiin. Hevosia ostettiin ja kuormastoa varustettiin, sotamiesten pestaajia (värvääjiä) lähetettiin useammalle taholle Pohjanmaalle, Hameeseen, Savoon ja Karjalaan. Virtanaan tulvasi miehiä joka taholta.

      Oltuani Hämeessä 4 päivää toin sieltä mukanani 20 vahvaa miestä. Samalla sanoin jäähyväiset vanhalle äidilleni ja tuttavilleni, jotka kyynelsilmin puristivat kättäni, ajatellen että ehkä viimeisen kerran näkisimme toisiamme. Sydämellisesti liikutettuna lupasin palata jälleen, jos Jumala niin sallisi, käytyäni ensin Konstantinopolissa.

      Harjoitus alkoi: opetettiin käännöksiä, marssia, kivärin opastusta ja ampumista, kaikki rauhanaikaiset "seremonit" jäivät teettämättä.

      Koko Elokuun kesti ahkeraan nuorten sotamiesten opetusta ja kuormaston varustamista.

      Syyskuun 3:na päivänä valmistivat Helsingin kaupungin asukkaat meille jäähyväis-päivällisen. Kaartin uuteen maneesiin oli asetettu pitkiä pöytärivejä ruokineen ja herkkuineen, viinaa, punssia ja oluttynnyriä oli ladottu jalaksille ja peitetty viheriäisillä seppeleillä, niistä joka mies sai laskea mielinmäärin ja katsoa lasin pohjaan soturille siihen aikaan käytettyyn tapaan. Pidettiin siellä kauniita puheitakin, keisarille, isänmaalle ja soturien oikeasta tarkoituksesta. Soittokunta soitti koko atria-ajan ja hurrahuudot kaikuivat ehtimiseen, kunnes vihdoin juhla lopetettiin ja menimme jokainen tavallansa kasarmiin levolle.

      On syyskuun 6:s päivä.

      Suomen kaartipataljonan kasarmissa on tavallista vilkkaampi liike, jo varhain aamulla käy jommoinenkin huuto ja hälinä. Ratsuja satuloitaan ja kuormahevosia valjastetaan täydennettyjen kuormien eteen, kaikki todistaa matkaanlähtöä. Miehistö on vielä asuinhuoneissaan täydennellen laukkujaan (rensselejään) sekä hääräten yhtä ja toista. Laukkuihin pannaan ensin kaikki "ruunun tavara", sitten katsellaan, eiköhän tuonne vielä mahtuisi jotain muuta, niinkuin esimerkiksi "Tasku-Matti" (ja "sakuskaa", syötävää), joka on kaikille matkustaville suotuisa matkatoveri ja erittäin soturille sotaan lähtiessä, kauaksi rakkaasta isänmaastaan.

      Sen jälestä tarkastetaan kivärit, vedetään hanat ylös jonkun kerran ja laukaistaan tyhjiltään, jutellen keskenään: "kuinkahan monta Turkkilaista minä tuolla tapan, koskahan ensi kerran punapäitä nähdään, ja kyllä nyt Turkkilaiset selkäänsä saavat, koska sinne suomalaisiakin viedään" j.n.e.

      Kello 6 aamulla huudettiin pukeumaan ja tulemaan valmiina etukäytävään, jossa Vääpeli jakoi miehet plutoniin, osastoihin ja ruotuihin sekä sen jälestä vei valmiina kasarmin pihalle. Upserit tulevat, tervehtivät miehiään ja toivottavat onnea matkalle. Kun kaikki olivat kokoontuneet kasarmin pihalle, mentiin kasarmitorille ja asetuttiin komppanioin neliö-kolonnaan. Samalla aikaa oli sinne myös kokoutunut väkeä oikein tungokseen, siinä oli soturien vaimoja, morsiamia, tuttavia ja muita uteliaita. – Naispuolisille tuttaville tämä hetki näytti olleen jotenkin katkera, kun ajattelivat eroa armaistansa, kukaties iki pitkiksi päiviksi.

      Sen jälestä kun komppaniat olivat asettuneet paikoilleen tuli pataljonamme pappi, pastori Rancken ja asettui lipun juurelle, jolloin komentaja komensi: kypärit rukousasentoon, lakit päästä; ensin veisattiin virsi: Linnan' luja on Jumal' taivast' j.n.e., jonka jälestä pastori piti sydäntä liikuttavan rukous- ja hyvästijättö-saarnan, jota hartaudella jokainen kuunteli. Rukouksen lopetettua lähdettiin marssimaan kaupungin läpi, ensin Fabianin- sitte Esplanadin- ja viimein Mikonkatua rautatien torille. Raikkaat hurrahuudot riemahtivat vähän väliä kolonnasta sen marssiessa kaupungin läpi ja miekat sekä painetit välähtelivät kauniisti aamu-auringon ihanassa valossa. Kansa, jota on akkunoissa ja kahden puolen katuja, heiluttelee nenäliinojaan ja mitä kullakin sattuu käsillä olemaan, sotureille jäähyväisiksi.

      Tultuamme rautatien torille oli sekin väkeä täpötäynnä. Venäläisiä soturia soittokuntineen


Скачать книгу