Baskervillen koira. Doyle Arthur Conan
Читать онлайн книгу.
oli tapahtunut muutamia päiviä aikasemmin."
Ystäväni kumartui eteenpäin ja valmistautui tarkkaavasti kuulemaan.
Vieraamme laski silmälasit paikalleen ja alkoi lukea:
"Sir Charles Baskervillen äkillinen kuolema on synkistyttänyt koko kreivikuntaa. Hänen nimeänsä mainittiin yleisesti, kun oli kysymys vapaamielisestä ehdokkaasta keski-Devonshireä varten tulevissa vaaleissa. Vaikka sir Charles vain verrattain lyhyen ajan oli asunut Baskerville Hallissa, on hän kumminkin personallisen rakastettavaisuutensa ja suuren anteliaisuutensa kautta saavuttanut kunnioitusta ja ystävyyttä kaikilta, jotka tulivat tekemisiin hänen kanssaan. Tänä nousukkaitten aikana tuntee todellista tyydytystä, kun tapaa vanhan, onnettomuuksia ja vahingoita kärsineen kreivikuntasuvun jälkeläisen, joka on onnistunut kokoamaan oman omaisuuden ja tuomaan sen kotimaahan, aikoen siellä uudistaa suvun hävinneen suuruuden. Sir Charles on, kuten tunnettu, ansainnut suuria summia kauppayrityksillään Etelä-Afrikassa. Viisaampana kuin ne, jotka eivät osaa pidättäytyä, ennenkuin onnen pyörä heilahtaa takasin, muutti hän voittonsa rahaksi ja matkusti kotiin Englantiin. Ei ole enempää kuin kaksi vuotta siitä, kun hän asettui Baskerville Halliin, ja nyt jo puhutaan yleisesti niistä suurista suunnitelmista uutisrakennuksiksi ja parannuksiksi, jotka hänen kuolemansa keskeytti. Itse ollen lapseton, ilmotti hän julkisesti tahtovansa, että koko seutu saisi hänen eläessään hyötyä hänen onnestaan, ja monet saavat personallisista syistä valittaa hänen ennenaikaista manalle menoaan. Hänen suurenmoisista lahjotuksistaan lähimmän ympäristön ja koko kreivikunnan hyväntekeväisyyslaitoksille on usein ollut puhetta tämän lehden palstoilla.
"Niitä asianhaaroja, jotka olivat yhteydessä sir Charlesin kuoleman kanssa, ei ole saatu täysin selvitetyiksi oikeudellisessa tutkimuksessa, mutta varmaan on kumminkin tullut todistetuksi niiden huhujen perusteettomuus, joita kansan taikausko on pannut liikkeelle. Ei ole mitään syytä epäillä ilkeitä vehkeitä, tai luulla kuoleman johtuneen muista kuin luonnollisista syistä. Sir Charles oli leski, eikä voida kieltää, etteivät hänen tapansa olleet hieman omituisia. Vaikkakin hän omisti suuren omaisuuden, oli hänen elämänsä hyvin yksinkertainen, ja hänen lähimpänä palvelusväkenään Baskerville Hallissa oli vaan muuan aviopari nimeltä Barrymore – mies oli hänen hovimestarinsa ja vaimo hänen taloudenhoitajansa. Heidän todistuksensa, useain sir Charlesin ystäväin vahvistamana, osottaa, että tämän terveys viime aikoina oli ollut hieman horjuva ja että varsinkin sydämen toiminta oli ollut häiriytynyt. Hänen kasvojensa väri oli usein vaihdellut, häntä oli vaivannut hengenahdistus ja joskus ilmaantuva hermostunut raskasmielisyys. Tohtori James Mortimer, vainajan lääkäri ja personallinen ystävä, on myöskin tämän todistanut.
"Asianlaita on lyhyesti seuraava: Sir Charles Baskervillen tapana oli joka ilta ennen maatapanoa kävellä Baskerville Hallin kuuluisassa kuusikujassa. Barrymore-puolisoiden todistus osottaa tämän. Maaliskuun neljäntenä päivänä oli sir Charles sanonut aikovansa seuraavana päivänä matkustaa Lontooseen ja käskenyt Barrymoren valmistaa hänen matkakapineensa. Illalla meni hän tavallisuuden mukaan ulos ja sytytti, niinkuin tapansa myöskin oli, sikarin yöllistä kävelyänsä varten. Hän ei tullutkaan takasin. Kun Barrymore kahdentoista aikana huomasi ovien olevan vielä auki, tuli hän levottomaksi, sytytti lyhdyn ja lähti etsimään isäntäänsä. Oli satanut päivällä, joten maa oli kostea, ja helposti saattoi huomata sir Charlesin askelten jälet kujassa. Keskipaikoilla käytävää löytyy veräjä, joka vie nummelle. Kaikista merkeistä päättäen oli sir Charles seisonut siinä hetken. Sitten oli hän mennyt edelleen pitkin kujaa, ja läheltä sen loppupäätä löydettiin hänen kuollut ruumiinsa. Yhtä seikkaa ei Barrymoren todistuksen kautta saatu selitetyksi, sitä nimittäin, että hänen herransa askelten laatu muuttui toisenkaltaiseksi, sittenkun hän oli mennyt veräjän ohi, ja että näyttää siltä, kun hän sen jälkeen olisi alkanut käydä varpaillaan. Eräs mustalainen nimeltä Murphy, ammatiltaan hevoskauppias, oli ollut nummella, ei kovin etäällä onnettomuuspaikalta, mutta hänen oman tunnustuksensa mukaan näyttää mies olleen juovuksissa. Hän sanoo kuulleensa huutoa ja kirkumista, mutta hän ei tiedä mistäpäin se oli kuulunut. Mitään väkivallan merkkejä ei voitu huomata sir Charlesin ruumiissa, ja vaikka lääkärintodistuksen mukaan vainajan kasvot olivat siihen määrään vääristyneet, että tohtori Mortimer alussa ei voinut edes uskoa entisen ystävänsä ja hoidokkaansa siinä makaavan edessään, niin selitettiin tämän usein tapahtuvan, kun kuolema aiheutuu hengenahdistuksesta ja sydänhalvauksesta. Tätä selitystä vahvisti ruumiin tarkastus. On onnellista, että niin on asian laita, sillä selvästikin on mitä suurimmassa määrin tärkeää, että sir Charlesin perillinen asettuu asumaan tilalle ja jatkaa sitä hyvää työtä, joka näin surullisella tavalla keskeytyi. Ellei kruununmiehen proosallinen todistus olisi tehnyt tyhjiksi kaikkia niitä liioteltuja kertomuksia, joita miehestä mieheen on kuiskuteltu tämän tapauksen johdosta, niin olisi ollut vaikea löytää ketään, joka olisi tahtonut asua Baskerville Hallissa. Vainajan lähin sukulainen lienee herra Henry Baskerville, jos hän on elossa, ja tämä Henry on sir Charles Baskervillen nuoremman veljen poika. Kun tästä nuoresta miehestä viimeksi kuultiin, oli hän Amerikassa, ja on ryhdytty toimenpiteisiin tapahtuman saattamiseksi hänen tietoonsa."
Tohtori Mortimer käänsi sanomalehden kokoon ja pisti sen takasin taskuun.
"Nämä ovat ne sir Charles Baskervillen kuolemaa koskevat seikat, jotka ovat tulleet yleisön tietoon, herra Holmes", sanoi hän.
"Minä kiitän teitä paljon", sanoi Sherlock Holmes, "siitä että olette kääntänyt minun huomioni tähän asiaan, jossa todella on yhtä ja toista mielenkiintoa herättävää. Luin tosin heti tapahtuman jälkeen siitä jotain sanomalehdistä, mutta minulla oli silloin niin paljon tekemistä tuossa Vatikaanin jalokiviä koskevassa pikku jutussa, että koettaissani hyödyttää paavia laiminlöin, useita hauskoja tapauksia Englannissa. Tämä kirjotushan sisältää, sanoitte, kaikki yleisölle tutut seikat."
"Niin tekee."
"Kertokaa minulle sitten yksityiset puolet asiasta." Hän nojautui taaksepäin, pani sormenpäät yhteen ja antoi kasvoilleen järkähtämättömän tuomari-ilmeen.
"Sitä tehdessäni", sanoi tohtori Mortimer, joka näytti joutuvan ankaraan mielenliikutukseen, "kerron teille sellaista, jota en kenellekään ole ilmaissut. Syy, miksi en puhunut siitä viranomaisten toimeenpanemassa tutkinnossa, oli, että tiedemies arkailee julkisesti joutua epäluulon alaseksi siitä, että hän muka ottaisi osaa yleiseen taikauskoon. Minulla oli vieläkin yksi syy, se, johon sanomalehdessä viitattiin. Baskerville Hall saisi varmasti jäädä asumattomaksi, jos jollakin tavoin koetettaisiin lisätä sen jo ennestään huonoa mainetta. Molemmat nämä syyt oikeuttivat minut, niinkuin luulen, pitämään jotain salassa, koska ei mitään hyötyä olisi ollut täydellisemmästä todistuksesta. Kun puhun teille, ei minulla ole mitään syytä salata asian oikeata laitaa.
"Nummella on hyvin vähän asukkaita, ja naapurukset seurustelevat siellä alituisesti keskenään. Siitä syystä tapasin usein sir Charles Baskervillen. Paitsi herra Franklandia Lafter Hallissa ja herra Stapletonia, tuota tunnettua luonnontutkijaa, ei siellä ole yhtään sivistynyttä miestä monen peninkulman alalla. Sir Charles rakasti yksinäisyyttä, mutta hänen sairaalloisuutensa saattoi meidät yhteen, ja tieteelliset harrastukset olivat myöskin yhdyssiteenä meidän kesken. Hän oli hankkinut melkoisen määrän tieteellistä sivistystä Etelä-Afrikassa, ja me vietimme monta ihastuttavaa iltaa keskustellen eroavaisuuksista bushmannien ja hottentottien ruumiinrakenteessa.
"Sir Charlesin elämän viimeisinä kuukausina kävi minulle yhä enemmän selväksi, että hänen hermostonsa oli niin kiihotuksissa, että voi pelätä täydellistä särkymistä. Tuo sukutarina, jonka juuri luin teille, oli siihen määrin vallannut hänen mielensä, ettei mikään olisi saanut häntä lähtemään nummelle pimeän tultua, vaikkakin hän kyllä usein käveli omassa puistossaan. Kuinka järjettömältä se teistä, herra Holmes, näyttäneekin, niin oli hän täydellisesti vakuutettu siitä, että kamala kohtalo vainosi hänen sukuansa, ja varmaa on, etteivät hänen kertomuksensa esi-isistään suinkaan olleet ilahuttavia. Kuvittelu jonkunlaisen vainoojan läsnäolosta asui alituisesti hänen mielessään, ja usein kysyi hän minulta, enkö matkoillani ja sairaskäynneilläni öillä