Mitä? Miekka maalla keskell' arkain moukkain?

      Benvolio, käänny! Katso surmaas silmiin!

      Vain rauhaa rakennan ma; tuppeen miekkasi

      Tai käytä sitä erottaakses noita.

      Kuin? Miekallako rauhaa? Sanaa tuota

      Ma vihaan niin kuin helvettiä, sua

      Ja Montague'ita! Pidä puoltas, akka!

          tappeluun; sen jälkeen porvareita, nuijat kädessä.)

      Hei, nuijat, kirveet, keihäät tänne! Lyökää!

      Alas Capuletit! Alas Montaguet!

      Mitä melua? Hoi! Tänne miekkani!

      Ei, sauva, sauva! Miksi miekkaa sinä?

      Miekkani, sanon! – Vanha Montague

      Tuoss' ilkkuin mulle säilää häilyttää.

      Capulet konna! – Mennä minun suo!

      Ei askeltakaan vihamiehes luo!

      Kapinoitsijat, te rauhan vihamiehet!

      Aseenne veljesverin ryvettäjät!

      Mut ettekö te kuule? – Miehet, pedot,

      Jotk' omain suonten purppuraiseen virtaan

      Tuhoisen vimman liekit sammutatte!

      Pois verisistä käsist' aseet nurjat,

      Jos piinaa välttää tahdotte, ja kuulkaa

      Vihaisen ruhtinaanne tuomio!

      Sanasta joutavasta syntyneenä

      Jo kolmasti on kolme kansais-sotaa

      Sun tähtes, Capulet ja Montague,

      Pois karkoittanut rauhan kaduiltamme.

      Ja vanhain täytyi porvareimme heittää

      Pois arvopuku, käsin vanhoin käydä

      Keihääseen vanhaan, rauhan ruostuttamaan,

      Vihaanne ruostunutta häätääkseen.

      Jos katurauhan vielä rikotte,

      Niin rauhansakon henkenne saa maksaa.

      Täll' erää poistukaa te kaikki muut;

      Te, Capulet, te käykää kanssani;

      Ja Montague, te iltapuolla tulkaa

      Keräjäpaikkahamme, vanhaan linnaan

      Täst' asiasta lisää kuulemaan.

      Pois kaikki, sanon, kuolon uhalla!

          Tybalt, porvarit ja palvelijat menevät.)

      Ken herätti tuon vanhan riidan taas?

      Benvolio, alustako olit läsnä?

      Kun lähestyin, niin kiivaass' ottelussa

      Näin vihollisenne ja teidän miehet.

      Heit' aioin miekall' erottaa, mut silloin

      Tuo hurja Tybalt tuli, miekka maalla,

      Sähisten riidanhimosta, ja sillä

      Pääns' ympäri hän huitoi, piesten tuulta,

      Jok' ilkkui vain ja viuhui vammatonna.

      Kun vuoroin siinä iskimme ja löimme,

      Tul' avuks yhä lisää kummallenkin,

      Siks kunnes prinssi kaikki erotti.

      Oi, Romeoni! Missä lie hän nyt?

      Hyv', ettei taisteluun hän yhtynyt.

      Jo aikaa ennen, kuin tuo pyhä päivyt

      Tähysti idän kulta-ikkunoista.

      Levoton mieli maille minut vei;

      Ja silloin sykomori-lehdossa,

      Jok' antaa tuonne länteen kaupungista,

      Näin poikanne jo kulkevan niin varhain.

      Hänt' astuin kohti; vaan hän minut huomas,

      Ja piiloon hiipi metsän tiheikköön.

      Tunteitaan omistani arvaten,

      Jotk' etsi paikkaa, miss' ei ihmist' ollut,

      Kosk' itse olin itselleni liikaa,

      Ma noudin mieltäni, soin saman hälle,

      Näin ehdoin karttain ehdoin karttavaa.

      Jo monin aamuin hänen siellä nähtiin

      Lisäävän kyynelillään kastett' aamun

      Ja paisuttavan pilvet huokauksillaan.

      Mut heti kun kaikk'-eläyttävä päivä:

      Tuoll' idän äärill' alkaa koittaren

      Vuoteelta utu-uutimia nostaa,

      Valosta kotiin hiipii synkkä poika,

      Sulkeutuu yksin huoneesensa, salpaa

      Armaalta päivänvalolt' ikkunansa,

      Näin luoden itsellensä tekoyön.

      Kamala mielen-synkkyys hälle koittaa,

      Jos syyt' ei sen voi hyvät neuvot voittaa.

      Syyn siihen tiedättekö, setä hyvä.

      En tiedä, enkä häneltä saa tietää.

      Kovalle oletteko hänet pannut?

      Sekä itse että ystäväini kautta;

      Vaan hän, tuo halujensa uskottu,

      On itselleen – kuin vilpitön, en tiedä —

      Mutt' ainakin niin salainen, niin vaiti,

      Niin suoruutta ja julkisuutta vailla,

      Kuin kateen madon syömä kukka-umppu,

      Ennenkuin kauniin teräns' auki luo se

      Ja sulons' auringolle pyhittää,

      Jos tietäis vain, mik' alku on tuon vaivan,

      Kyll' avun hankkisimme mielist' aivan.

      Hän tuossa tulee; minut jättäkää;

      Ma kyllä koitan häntä ripittää.

      Oi,