Metodin esitys. Рене Декарт
Читать онлайн книгу.
väittää Descartes—saatamme myöskin hyvin toimia.
RENÉ DESCARTES.
METODIN ESITYS
OHJAUKSEKSI OIKEAAN AJATTELEMISEEN JA TOTUUDEN ETSIMISEEN TIETEESTÄ
Jos tämä esitys tuntuu olevan liian pitkä luettavaksi yhdessä jaksossa, saattaa sen jakaa kuuteen osaan. Ensimäinen sisältää useita tiedettä koskevia mietteitä; toinen tekijän etsimän metodin pääsäännöt; kolmas muutamia tekijän mainitusta metodista johtamia moralisääntöjä; neljäs ne perusteet, joiden nojalla tekijä todistaa Jumalan ja ihmissielun olemassaolon ja jotka ovat hänen metafysiikkinsä perustuksena; viides joukon tekijän tutkimia luonnontieteellisiä kysymyksiä, erityisesti selityksen sydämen tykytyksestä ja muutamista muista vaikeista lääketieteellisistä seikoista, sekä lisäksi selonteon ihmis- ja eläinsielun erotuksesta; ja kuudes eli viimeinen sellaista, mitä tekijän mielestä sen tulee tietää, joka tahtoo tunkea syvemmälle luonnon tuntemiseen, sekä ne syyt, jotka ovat aiheuttaneet tekijän kirjallisen toiminnan.
ENSIMÄINEN OSA
Paraiten jaettuna maailmassa on terve järki, sillä jokainen luulee saaneensa siitä niin riittävän osan ett'eivät tavallisesti nekään henkilöt, joita kaikissa muissa seikoissa on vaikea tyydyttää, halua että heillä olisi sitä enemmän kuin heillä on. Ei sovi olettaa kaikkien tässä suhteessa erehtyvän; päinvastoin tämä seikka osottaa, että oikea arvostelukyky ja toden ja väärän erottamistaito, jota nimenomaan kutsutaan terveeksi järjeksi, luonnoltaan on samanlainen kaikissa ihmisissä, sekä myös, ett'ei mielipiteiden erilaisuus johdu siitä, että toisella on enemmän järkeä kuin toisella, vaan siitä, että ajatuksemme kulkevat eri teitä ja ett'emme tarkasta samoja seikkoja. Sillä terve järki ei yksinään riitä, pääasia on, että sitä osataan oikein käyttää. Suurimmat henget saattavat yhtä hyvin harjottaa suurimpia paheita kuin suurimpia hyveitä; ja vitkalleen astuvat saattavat edistyä paljoa enemmän jos he yhä seuraavat suoraa tietä, kuin ne, jotka juoksevat ja poikkeavat tieltä.
Minä puolestani en koskaan ole pitänyt järkeäni missään suhteessa täydellisempänä muiden ihmisten järkeä; päinvastoin olen usein halunnut yhtä nopeaa käsityskykyä, yhtä selvää ja varmaa kuvitusvoimaa tai yhtä laajaa ja pettämätöntä muistia kuin olen tavannut muutamissa muissa henkilöissä. Ainoastaan näiden ominaisuuksien perustuksella henki mielestäni saattaa kehittyä täydellisemmäksi; sillä koska järki on ainoa seikka, joka on ihmiselle olennoinen, ja joka erottaa hänet eläimestä, luulen sen olevan täydellisenä kussakin ihmisessä ja yhdyn tässä suhteessa niihin filosofeihin, jotka väittävät, että saman lajin yksilöt eroavat toisistaan ainoastaan satunnaisten ominaisuuksien enemmyyden tai vähemmyyden, eivätkä olemuksensa puolesta.
Mutta en pelkää mainita että onneksi ne olot, joissa nuoruudesta alkaen olen elänyt, minussa ovat herättäneet mietteitä ja periaatteita, joiden johdolla olen muodostanut metodin. Sen avulla toivon voivani vähitellen lisätä tietojani ja kehittää ne niin korkealle, kuin henkeni keskinkertaisuus ja elämäni lyhyys sallivat. Sillä minulla on siitä jo ollut niin paljon hyötyä, että tarkatessani filosofin silmällä ihmisten eri tekoja ja yrityksiä, huomaan niiden melkein kaikkien olevan turhamielisiä ja tarpeettomia. Ja kuitenkin olen itseäni arvostellessani taipuvampi epäilemään kykyäni kuin siitä kerskaamaan. Enkä senvuoksi saata olla tuntematta vilpitöntä tyydytystä siitä edistyksestä, jonka jo luulen saavuttaneeni totuuden etsimisessä, ja toivon tulevaisuuden osottavan todeksi sen seikan, että minun kaikista puhtaasti inhimillisistä toimista valitsemani tehtävä, kuten rohkenen luulla, todella on hyvä ja arvokas.
Kuitenkin saatan erehtyä, ja kenties pidän pelkkää kuparia kultana ja lasipalasia jalokivinä. Tiedänhän kuinka herkät olemme erehtymään itsemme suhteen, sekä kuinka epäiltävinä ystäviemmekin arvostelut ovat pidettävät, silloin kun ne ovat meille suotuisat. Mutta mielihyvällä olen tässä esityksessä mainitseva noudattamani menetystavan sekä kuvaava elämääni ikäänkuin maalauksessa, jotta jokainen itse siitä saattaisi muodostaa mielipiteensä. Jos sittemmin kuulen näitä mielipiteitä, olen niistä saava uuden oppimiskeinon entisten lisäksi.
Tarkoitukseni ei siis ole tässä opettaa sitä metodia, jota kunkin tulee noudattaa ohjaukseksi oikeaan ajattelemiseen, vaan ainoastaan osottaa, millä tavoin minä olen koettanut ohjata omaa järkeäni. Sen, joka rupeaa muita neuvomaan, tulee pitää itseänsä opastettavaansa taitavampana, sillä pieninkin erehdys neuvojan puolelta tuottaa hänelle moitetta. Tarjoan siis tämän kirjoituksen ainoastaan kertomuksena tai tarinana, jossa sellaisten esimerkkien ohella, joita sopii seurata ehkä on useita toisia, joita syystä ei sovi seurata. Toivon että siitä on hyötyä monelle, eikä vahinkoa kellekään, ja että kaikki tunnustavat avomielisyyteni.
Minulle on lapsuudesta alkaen opetettu kirjallisuutta ja tieteitä, ja koska minulle vakuutettiin, että niiden avulla saattaa saavuttaa selvän ja varman tiedon kaikesta siitä, mikä on hyödyllistä elämälle, heräsi minussa tavaton halu niitä oppia. Mutta niin pian kuin olin saavuttanut sen oppimäärän, jonka omistaminen tavallisesti oikeuttaa oppineiden lukuun pääsemisen, muuttui mielipiteeni kokonaan. Sillä minua rupesi vaivaamaan niin moni epäilys ja erehdys, ett'en opinnoistani arvellut saaneeni muuta etua kuin sen, että yhä enemmän huomasin tiedottomuuttani. Ja kuitenkin kävin koulua, joka oli Europan kuuluisimpia ja jossa oli opettajina niin oppineita miehiä kuin yleensä saattaa olla. Olin siellä oppinut kaiken sen, minkä muutkin. Ja koska en tyytynyt niihin tieteisiin, joita siellä opetettiin, olin lisäksi lukenut kaikki mitä harvinaisimpia ja huomattavimpia seikkoja sisältävät kirjat, jotka vain olivat joutuneet käsiini. Tämän ohella sain tietää miten muut minua arvostelivat ja huomasin, ett'ei minua suinkaan pidetty tovereitani huonompana, vaikka heidän joukossaan oli muutamia, jotka oli määrätty täyttämään opettajiemme paikkoja, niiden avoimiksi jouduttua. Päälle päätteeksi meidän vuosisadallamme oli mielestäni yhtä suuria ja lukuisia neroja kuin kuluneillakin. Tämän johdosta pidin itseäni oikeutettuna arvostelemaan muita ihmisiä itseni mukaan sekä arvelemaan, ettei maailmassa ollut olemassa yhtään sellaista oppia, jommoista minua aikaisemmin oli saatettu toivomaan.
En kuitenkaan halveksinut niitä opinharjotuksia, jotka koulussa ovat käytännössä. Käsitin, että ne kielet, joita siellä opetetaan, ovat välttämättömät vanhojen kirjojen ymmärtämiseksi, että miellyttävät tarut vilkastuttavat kuvitusvoimaa, että historian huomattavat tapaukset kohottavat mieltä ja että niiden punnitseva tarkastaminen kehittää arvostelukykyä. Sillä kaikkien hyvien kirjojen lukeminen on kuin keskustelua niiden tekijäin, s. o. kuluneiden vuosisatojen parasten miesten kanssa, jopa lisäksi tarkoin punnittua keskustelua, jossa he ilmaisevat meille vain paraat ajatuksensa. Niinpä on kaunopuheliaisuudella verraton pontensa ja viehätyksensä; runoudella on hienoutensa ja valtaava suloutensa; matematiikilla on hyvin tarkat tuloksensa, jotka yhtä suuressa määrässä miellyttävät tiedonhaluisia kuin ne helpottavat kaikkia taiteita ja vähentävät inhimillistä työtä. Samoin siveellisyyttä käsittelevät kirjoitukset sisältävät paljon opettavaista sekä useita hyödyllisiä kehotuksia hyveeseen; teologia opastaa taivasta ansaitsemaan; filosofia opettaa puhumaan todennäköisesti kaikista seikoista ja tuottaa sen harjottajalle kunnioitusta vähemmän oppineiden puolelta; lakitiede, lääketiede ja muut tieteet tuottavat kunniaa ja rikkautta niiden harjottajille. Sanalla sanoen, on hyvä tutkia niitä kaikkia jopa mitä taikauskoisimpia ja epäluotettavampia, jotta saattaisi tuntea niiden oikean arvon ja karttaa niiden aikaansaamaa erehdystä.
Mutta arvelin jo käyttäneeni tarpeeksi aikaa kielien oppimiseen sekä myös vanhojen kansojen, kirjojen, historian ja tarujen lukemiseen. Sillä keskustelu kuluneiden vuosisatojen ihmisten kanssa on verrattava matkustamiseen. Meidän on hyvä oppia tuntemaan eri kansojen tapoja, että voisimme järkevästi arvostella oman maan tapoja ja ett'emme luulisi kaikkea sitä, mikä poikkeaa oman maan tavoista, naurettavaksi ja järjettömäksi, kuten niiden on tapa tehdä, jotka eivät ole mitään nähneet. Mutta se, joka panee liian paljon aikaa matkustamiseen, käy viimein vieraaksi omalle maalleen, ja siltä, joka on liian halukas tuntemaan kuluneiden vuosisatojen tapahtumia, oman vuosisadan tapaukset suuressa määrin jäävät tuntematta. Sitäpaitsi tarut