Kreuzer-sonaatti. Tolstoy Leo
Читать онлайн книгу.
sen todistaa kokemustäydellisesti. Rakastaa koko ikänsä samaa ihmistä – sehän on samaakuin jos väittäisi yhden kynttilän voivan palaa koko ihmis-iän",puhui hän imien ahnaasti savukettaan.
"Mutta te puhutte koko ajan vain lihallisesta rakkaudesta. Ettekölainkaan myönnä olevan rakkautta, joka perustuu ihanteidenyhtäläisyyteen, sielulliseen sukulaisuuteen?" kysyi nainen.
"Sielullinen sukulaisuus! Ihanteiden yhtäläisyys!" matki hän,päästäen ominaisen äännähdyksensä. "Mutta eihän siinä tapauksessatarvitse nukkua yhdessä (suokaa anteeksi karkeuteni). Ihanteidenyhtäläisyys siis veisi ihmiset nukkumaan samassa vuoteessa", sanoihän ja naurahti hermostuneesti.
"Mutta, sallikaahan", sanoi asianajaja. "Tosiasiat puhuvat teidänväitettänne vastaan. Näemmehän, että avioliittoja on olemassa, ettäkoko ihmiskunta tahi suurin osa siitä elää aviossa ja että sangenuseat elävät rehellisesti pitkäaikaisessakin avioliitossa".
Harmaapäinen herra naurahti taas.
"Äsken sanoitte, että avioliitot perustuvat rakkauteen, ja nyt, kun minä sanon epäileväni rakkauden, paitsi aistillisen, olemassaoloa, te todistatte rakkauden olemassaolon sillä, että on olemassaavioliittoja. Mutta avioliitto meidän päivinämme on – petosta!"
"Enhän toki", vastasi asianajaja, "Sanon vain, että avioliittoja onollut ja on vieläkin olemassa".
"On kyllä! Mutta miksi ne ovat olemassa? Ne ovat olleet ja ovatvieläkin niillä ihmisillä, jotka näkevät avioliitossa jotakinsalaperäistä, – sakramentin, joka velvoittaa Jumalan edessä.Sellaisilla ihmisillä avioliitto on olemassa, mutta ei meillä.Meillä ihmiset menevät naimisiin, näkemättä avioliitossa muutakuin lihallisen yhtymisen, ja tuloksena on joko petos tahiväkivalta. Jos petos, on se helpompi kestää. Mies ja vaimo vainuskottelevat ihmisille elävänsä yksiavioisuudessa, mutta elävätkinmoniavioisuudessa. Ilkeätä se on, mutta käy vielä laatuun; muttakun mies ja vaimo, mikä on tavallisinta, ovat ulkonaisestivelvoittautuneet elämään yhdessä koko ikänsä ja kuukauden päästäjo vihaavat toisiaan ja haluaisivat erota, mutta kuitenkin pysyvätyhdessä, silloin syntyy siitä se hirvittävä helvetti, joka saarupeamaan juomaan, ampumaan itsensä, murhaamaan ja myrkyttämäänitsensä ja toisensa", puhui hän yhä nopeammin ja antamatta kenenkäänpistää sanaansa väliin ja kiihtyen kiihtymistään. Kukaan ei puhunutmitään, kaikki tunsivat tilanteen tukalaksi.
"Niin, kyllähän avioelämässä epäilemättä sattuu kriitillisiävälikohtauksiakin", sanoi asianajaja, haluten lopettaa sopimattomankuumaksi käyneen keskustelun.
"Te, huomaan, tiedätte, kuka olen?" virkkoi harmaapäinen herrahiljaisella äänellä ja kuten näytti rauhallisesti.
"En, minulla ei ole sitä iloa."
"Eipä siitä suurta iloa. Olen Posdnishev, se, jolle sattui sellainenkriitillinen välikohtaus, johon vihjasitte, sellainen välikohtaus, että hän surmasi vaimonsa", sanoi hän, luoden nopean katseenjokaiseen meistä.
Kukaan ei keksinyt, mitä sanoa, ja kaikki olivat vaiti.
"Yhdentekevää", sanoi hän ja äännähti ominaisella tavallaan. "Muuten, suokaa anteeksi! En tahdo olla vaivaksi."
"Ettehän toki, Herra varjelkoon…" sanoi asianajaja.
Mutta Posdnishev, häntä kuulematta, kääntyi nopeasti ja meni omallepaikalleen. Asianajaja ja nainen puhuivat kuiskaten keskenään. Minäistuin Posdnishevia vastapäätä, keksimättä, mitä sanoa. Lukea ei enäänähnyt, ja senvuoksi ummistin silmäni, ollen tahtovinani nukkua.Seuraavalle asemalle saakka matkustimme hiljaisuuden vallitessa.
Sinne tultua asianajaja ja nainen siirtyivät toiseen vaunuun, puhuttuaan siitä jo aikaisemmin junailijalle. Kauppapalvelija rupesinukkumaan istuimelleen. Posdnishev tupakoi yhä ja joi edelliselläasemalla keittämäänsä teetä.
Kun avasin silmäni ja katsahdin häneen, sanoi hän yht'äkkiäpäättävästi ja ärtyisenä:
"Teillä varmaankin on vastenmielistä istua minun kanssanitietäessänne, kuka olen? Siinä tapauksessa menen tieheni".
"Ei mitenkään, olkaa huoletta!"
"No niin, saisiko olla teetä? Se on vain väkevää."
Hän kaatoi minulle teetä.
"He puhuvat ja puhuvat… Valhetta kaikki tyyni…" sanoi hän.
"Mistä puhutte?" kysyin.
"No siitä samasta: tuosta heidän rakkaudestaan ja siitä, mitä se on.
Eikö teitä nukuta?"
"Ei ensinkään."
"Jos tahdotte, niin kerron teille, kuinka tuo rakkaus johti minutitseni siihen mitä tein."
"Tehkää niin, ellei se vaivaa teitä".
"Ei, äänettömyys minua vaivaa. Mutta juokaahan teetä … vai onko seliian väkevää?"
Tee oli todellakin kuin olutta, mutta minä join lasillisen. Samassatuli junailija vaunuun. Posdnishev seurasi häntä vaieten äkäisinkatsein ja alotti vasta, kun tämä oli poistunut.
III
"No niin, kerronpa siis… Mutta tahdotteko todella?"
Toistin, että mielelläni tahdoin. Hän oli hetkisen vaiti, hieraisikäsillään kasvojaan ja alotti:
"Minun täytyy alottaa kertomukseni alusta asti: kertoa, miten jamiksi menin naimisiin ja millainen sitä ennen olin.
"Elin ennen naimisiinmenoani samoin, kuin kaikki meidän piirissämmeelävät. Olin tilanomistaja ja yliopiston kandidaatti jaaatelismarsalkka. Elin ennen naimisiinmenoani samoin kuin kaikki,t. s. siveettömästi, ja samoin kuin kaikki meidän piirimme ihmiset, uskoin eläessäni siveettömästi eläväni kuten tuleekin. Itsestäniajattelin, että olin herttainen olento, että olin täysin siveellinenmies. En ollut viettelijä, minulla ei ollut luonnottomia haluja, entehnyt siveettömyyttäni elämäni päätarkoitukseksi, kuten monet muutikäiseni vaan antauduin siveettömyyteen kohtuullisesti, sopivaisuuttanoudattaen, terveydekseni. Vältin sellaisia naisia, jotka saamallalapsen tahi kiintymällä minuun olisivat voineet sitoa minua. Saattoisilti olla lapsia ja kiintymystäkin, mutta minä menettelin, ikäänkuinnäin ei olisi ollut. Ja tätä en ainoastaan pitänyt siveellisenä, vaanolin siitä ylpeäkin…"
Hän vaikeni hetkeksi ja äännähti omalla tavallaan, kuten aina kun hänsai jonkin uuden ajatuksen.
"Ja sehän se kuitenkin on pahinta koko jutussa!" huudahti hän."Siveettömyyshän ei ole mitään fyysillistä, – eihän mikäänfyysillinen säädyttömyys ole siveettömyyttä: siveettömyys, todellinensiveettömyyshän on juuri sitä, että vapauttaa itsensä moraalisestasuhteesta naiseen, jonka kanssa ryhtyy lihalliseen yhteyteen. Jatätä vapauttamista minä pidin ansionani. Muistan kuinka, kerrankärsin, kunnes olin maksanut naiselle, joka arvatenkin rakastuneenaminuun oli antautunut minulle. Rauhoituin vasta, kun olin lähettänythänelle rahat, osoittaen sillä, ettei minua mielestäni mikään sitonuthäneen moraalisesti… Älkää nyökyttäkö päätänne, ikäänkuin olisittekanssani samaa mieltä", ärjäisi hän minulle. "Kyllä minä tuon asiantunnen. Teillä kaikilla, parhaassa tapauksessa teilläkin siinä,ellette ole usein sattuva poikkeus, teillä on samat ajatukset, kuinoli minulla. No, vähät siitä, suokaa anteeksi", jatkoi hän, "mutta seon kaikki niin kauheaa, kauheaa, kauheaa!"
"Mikä on kauheaa?"
"Se erehdysten lukinverkko, jossa me pyristelemme, ajatellessammenaista ja suhdettamme häneen. En voi puhua siitä rauhallisesti, eisiksi, että minulle sattui tuo välikohtaus, kuten hän sanoi, vaansiksi, että vasta sen jälkeen silmäni avautuivat ja näin kaikenuudessa valaistuksessa, kaikki ylösalaisin!"
Hän sytytti savukkeen ja nojaten kyynärpäitään polviinsa alkoi puhua.
Pimeän tähden en voinut nähdä hänen kasvojaan, kuulin vaunun tärinänläpi vain hänen miellyttävän äänensä, joka teki minuun syvän vaikutuksen.
IV
"Niin,