Sota ja rauha III. Tolstoy Leo
Читать онлайн книгу.
virran väkevintä juoksua kohti. Sadat ulanit kiidättivät perästä. Joen keskellä ja vuolaimmalla paikalla oli kylmää ja kaameaa. Ulanit tarttuivat toisiinsa kiinni, useita putoili selästä. Muutamia hevosia hukkui, hukkui miehiäkin, vaan muut koettivat uida, ken satulassa, ken hevosen harjassa riippuen. He koettivat uida suoraan toiselle rannalle ja vaikka puolen virstan päässä oli ylimenopaikka, ylpeilivät he siitä, että he uivat ja hukkuvat tähän jokeen sen miehen nähden, joka istui puunrungolla, vaan joka ei edes katsonutkaan sitä, mitä he tekivät. Kun adjutantti sitte sopivana hetkenä rohkeni huomauttaa keisarille puolalaisten alttiudesta häntä kohtaan, nousi pieni, harmaanuttuinen mies ylös ja kutsuttuaan luokseen Berthierin, hän alkoi tämän kanssa kävellä edestakasin pitkin rantaa antaen määräyksiä ja toisinaan tyytymättömästi vilkaisten uppoaviin ulaneihin, jotka siten häiritsivät hänen ajatuksiaan.
Hänelle ei ollut uutta se vakaumus, että hänen läsnäolonsa maailman kaikilla äärillä, Afrikasta hamaan Moskovan aroihin saakka, samalla tavalla saa ihmiset haltioihinsa ja itsensä unohtamisen mielettömään tilaan. Hän käski tuomaan ratsun ja läksi asemapaikkaansa.
Vähilleen 40 ulania hukkui jokeen, vaikka veneitäkin lähetettiin apuun. Suurin osa kääntyi takasin lähtörannalle. Eversti ja jokunen muukin ui ylitse ja vaivoin jaksoi nousta toiselle rannalle. Mutta heti kuivalle päästyään huusivat he veden virtanaan valuessa likomäristä puvuista: "vivat!" ja ihastuksissaan katsoivat siihen paikkaan, jossa Napoleon oli seisonut, vaan joka nyt oli tyhjä. Ja onnellisina pitivät he itseään tuona hetkenä.
Iltapuoleen Napoleon kahden muun määräyksen välillä, – joista toinen koski sitä, että kiiruimman kaupalla oli toimitettava käsille vartavasten valmistetut venäläiset väärät rahat Venäjälle vietäviksi ja toinen, että oli ammuttava eräs saksilainen, jolta tavatussa kirjeessä oli huomattu olevan tietoja Ranskan armeijalle annetuista käskyistä, – antoi kolmannen määräyksen siitä, että tarpeettomasti jokeen syössyt puolalainen eversti on otettava jäseneksi kunnialegionaan (légion d'honneur), jonka päämies Napoleon itse oli.
Quos vult perdere – dementat.8
III
Venäjän keisari oli tällä välin asunut toista kuukautta Vilnassa sotaväen tarkastuksia ja harjotuksia pitäen. Ei ollut mitään valmista sotaa varten, jota kaikki odottivat ja jonka valmistuksia varten keisari oli saapunut Pietarista. Yhteistä toimintasuunnitelmaa ei ollut. Horjuvaisuus siinä, mikä kaikista niistä suunnitelmista, joita esitettiin, olisi hyväksyttävä, kasvoi vain kasvamistaan keisarin kuukautisen olinajan kestäessä pääkortteerissa. Kolmessa armeijassa oli kussakin eri ylipäällikkönsä, mutta kaikkien armeijojen yhteistä päällikköä puuttui ja keisari itse ei ottanut tätä nimeä vastaan.
Kuta kauemmin keisari viipyi Vilnassa, sitä vähemmin valmistauduttiin sotaan ja väsyttiin sitä odottamaan. Keisarin ympärillä olevien henkilöiden kaikki harrastukset näyttivät tarkottavan vain sitä, että hauskalla ajanvietolla saataisiin hallitsija unohtamaan uhkaava sota.
Monien tanssiaisten ja juhlien jälkeen puolalaisten ylimysten, hoviherrojen ja hallitsijankin luona sai eräs hallitsijan puolalaisista kenraali-adjutanteista kesäkuussa ajatuksen pitää hallitsijalle päivälliset ja tanssiaiset kenraali-adjutanttien puolesta. Tämän tuuman hyväksyivät kaikki ilomielin. Hallitsija ilmaisi suostumuksensa. Kenraali-adjutantit keräsivät listoilla rahaa. Se henkilö, jonka luultiin eniten miellyttävän hallitsijaa, oli pyydettävä kemujen emännäksi. Kreivi Bennigsen, tilanomistaja Vilnan läänistä, tarjosi maakartanonsa juhlaa varten ja kesäkuun 13 p: nä määrättiin pidettäväksi tanssiaiset, päivälliset, huvimatkoja venheillä ja ilotulitus Sakretissa, kreivi Bennigsenin maakartanossa.
Samana päivänä, jolloin Napoleon oli antanut käskyn mennä Niemenin yli ja hänen etujoukkonsa kasakat karkotettuaan marssivat Venäjän rajan yli, vietti Aleksanteri iltansa Bennigsenin huvilassa – kemuissa, jotka kenraali-adjutantit olivat toimittaneet.
Kemut olivat iloiset ja loistavat. Asiantuntijat sanoivat, että harvoin oli kokoutunut yhteen paikkaan moista paljoutta kaunottaria. Kreivitär Besuhova oli niiden muiden venäläisien naisien muassa, jotka olivat saapuneet Pietarista Vilnaan, myöskin näissä kemuissa ja jätti varjoon raskaalla, niin kutsutulla venäläisellä kauneudellaan hienostuneet puolalaiset naiset. Hänet huomattiin ja hallitsija suvaitsi tanssia hänen kanssaan.
Boris Drubetskoi oli jättänyt vaimonsa Moskovaan ja oli poikamiehenä – eli en garçon kuten hän sanoi – niin ikään läsnä näissä tanssiaisissa ja vaikka hän ei ollutkaan kenraali-adjutantti, hän oli pannut keräyslistaan suuren summan. Boris oli nyt rikas mies, hän oli päässyt pitkälle suosiossa eikä hänen enää tarvinnut etsiskellä suojelijoita vaan hän saattoi kohdella kaikkein ylhäisimpiäkin ikätovereitaan vertaisinaan.
Kello kahdeltatoista yöllä tanssittiin yhä. Hélène jolla ei ollut arvoistaan kavaljeeria ehdotti itse Borisille masurkkaa. He istuivat kolmantena parina. Boris katseli kylmäverisesti Hélènen hohtavia paljaita olkapäitä, jotka kohosivat tumman kultakoristeisen harsopuvun keskeltä, ja kertoili vanhoista tuttavista samalla kun hän itsekään tiedostamatta ja muiden huomaamatta ei hetkeksikään lakannut tarkkailemasta samassa salissa olevaa keisaria. Tämä ei tanssinut. Keisari seisoi ovella ja tämän tästä pysäytti jonkun ystävällisillä lausahduksillaan, jollaisia hän yksin osasi käytellä.
Masurkan alkaessa Boris näki, että kenraali-adjutantti Balashef, yksi keisarin kaikkein lähimmistä miehistä, meni hovietiketin vastaisesti aivan keisarin viereen, joka sillä hetkellä keskusteli puolalaisen naisen kanssa. Jatkettuaan hetken keskustelua naisen kanssa keisari vilkaisi kysyvästi Balasheviin, nyökkäsi naiselle ja kääntyi sitten Balashevin puoleen koska selvästikin tuntui tajuavan, että tällä täytyi olla tärkeä syy käyttäytymiseensä. Heti kun Balashef alkoi puhua, keisarin kasvoille ilmaantui hämmästys. Hän tarttui Balashevia käsivarresta ja lähti kävelemään tämän kanssa salin poikki ja itsekään tiedostamatta raivasi kummaltakin puoleltaan kolmisen syltä leveän tyhjän tilan, josta ihmiset kaikkosivat sivummalle. Boris huomasi Araktsejevin kiihtyneen ilmeen, kun keisari lähti menemään Balashevin kanssa. Araktsejev katsoi kulmainsa alta keisariin ja punaista nenäänsä tuhautellen erkani vierasjoukosta ikään kuin olisi odottanut keisarin puhuttelevan häntä. (Boris tajusi, että Araktsejev oli Balasheville kateellinen sekä tyytymätön siitä, että jokin ilmeisen tärkeä uutinen tuli keisarin tietoon muuta tietä kuin hänen kauttaan.)
Mutta keisari ja Balashef kävelivät Araktsejevia huomaamatta ulko-ovesta valaistuun puutarhaan. Miekkaansa kannatellen ja kiukkuisesti ympärilleen vilkuillen Araktsejev seurasi heitä noin kahdenkymmenen askeleen päässä.
Borisin jatkaessa masurkan kuvioiden tanssimista häntä koko ajan kiusasi ajatus, minkä uutisen Balashef oli tuonut ja miten sen saisi tietää ennen muita.
Tanssin vaiheessa, jossa hänen oli valittava daaminsa, hän kuiskasi Hélènelle haluavansa ottaa kreivitär Pototskajan, joka taisi olla parvekkeella, ja jalat parketilla liukastellen juoksi ovesta puutarhaan mutta pysähtyi nähdessään keisarin nousevan Balashevin kanssa terassille. Keisari ja Balashef kävelivät ovea kohti. Boris liikahti hätäisesti, ikään kuin ehtimättä siirtyä sivummalle, painautui kunnioittavasti ovenpieleen ja kumarsi.
Äänessään henkilökohtaisen loukkauksen kärsineen ihmisen kiihtymys keisari lausui seuraavat sanat:
– Tunkeutua nyt Venäjälle julistamatta sotaa. Minä suostun rauhaan vasta kun yhtäkään aseistautunutta vihollista ei ole maani kamaralla, hän sanoi. Boris sai vaikutelman, että keisarista oli miellyttävää lausua nämä sanat: tämä oli tyytyväinen ajatuksensa ilmaisun muotoiluun mutta tyytymätön siitä, että Boris kuuli hänen sanansa.
– Mutta ei sanaakaan kenellekään! keisari lisäsi ja rypisti otsaansa. Boris ymmärsi, että tämä koski häntä, ja hän sulki silmänsä ja painoi päänsä. Keisari palasi saliin ja viipyi tanssiaisissa vielä puolisen tuntia.
Boris käsitti, että tämä sanottiin hänelle ja silmänsä sulkien hän hieman nyökäytti päätään.
Kenet tahtoo tuhota – siltä riistää järjen.