Kristityn vaellus. John Bunyan
Читать онлайн книгу.
kyntämisestä, niin juuri John Bunyan.
Onko "Kristityn Vaellusta" pidettävä uskonnollisena allegoriana vai uskonnollisena romaanina? Lord Macaulay sanoo: "Bunyan on epäilemättä suurin allegoristeista, niinkuin Demosthenes oli puhujista suurin, ja Shakespeare suurin dramaturgeista." Muissakin allegoristeissa ilmenee paljon neroa, mutta ei kenkään pysty niin liikuttamaan sydäntä ja herättämään siinä pelvon ja sääliväisyyden ja rakkauden tunteita. Epäilemätöntä kumminkin on, ett'ei se pelkkänä allegoriana olisi saavuttanut kuuluansa ja kunniaansa. Sen yleis-inhimillinen viehätys, sen draamallinen kuvaus, – siinä sen pysyvä voima. Se on kauttaaltansa uskonnollinen kirja ja sen-aikuiselta kannalta punniten sittenkin englantilaisista romaaneista ensimmäinen.
Kaikessa suuruudessaan on Bunyanin nero enemmän muovailevaa kuin luovaa. Sen voima asuu vilkkaassa kuvailussa eikä keksinnössä. Hän näyttää meille sen, minkä hän itse on nähnyt. "Kristityn historia on hänen omaa historiaansa." Ja tämä se luo elämätä jok'ainoaan riviin, minkä hän kirjoittaa. Hänen kuvaustensa taustat ja ympäristöt – paitsi silloin kuin hän lainaa Raamatun suuresta aarreaitasta – ovat sellaisia, mitä hän itse oli nähnyt, kierrellessään käsityöläisenä kylästä kylään. Nuo laitumet ja purot ja kartanot kaupungeissa ja maalaistalot, – ne ovat vain uskollisia kuvia siitä yksitoikkoisesta sisämaasta, jossa hän oli syntynyt ja elänyt. Hänen mahtavammat kuvansa on otettu Raamatusta, jossa "tuskin lienee seikkaa taikka metaforaa, jota ei olisi esitettynä Kristityn Vaelluksessa."
Sama on hänen henkilöittensä laitakin. Ei ole heissä kahta samanlaista; niin tarkoin piirtein hän ne on esittänyt, mutta ne ovat muotokuvia, ei mielikuvituksen luomia. Hän oli nähnyt ja tuntenut ne jok'ainoan, ja niitä lukijakin elämässään alinomaa näkee. Ja siksi ne ovat niin ehjiä, niin tenhoavia, nuo hänen henkilönsä. Niitä on pystynyt esittämään ainoastaan se, joka syvälti tunsi ihmis-elämän ja ihmisluonnon. Mutta samalla ne ovat tavallisia ihmisiä, jokapäiväisessä asussaan.
Mutta – puhukoon kirja puolestansa.
* * * * *
Vankeudesta päästessänsä oli Bunyan 44 vuotta vanha. Saatuansa järjestetyksi maallisen ammattinsa hyvään kuntoon – hän hoiti sitä elämänsä loppuun, – ryhtyi hän myös kaikella sielunsa tarmolla lempitoimeensa, saarnaamiseen ja kirjallisiin töihin Herransa kunniaksi. Sielunpaimenena hän oli väsymätön oppimaan sairaita, käymään talosta taloon pitämässä hartaushetkiä ja voimainsa takaa edistämään Kristuksen valtakuntaa. Pian hän olikin baptistien joukossa saanut leikillisen kunnianimen "piispa Bunyan". Lontoossa hän kävi säännöllisesti kerran vuodessa. Siellä pidettiin hänen saarnojaan niin suuressa arvossa, että usein arkipäivinä pimeänä vuoden aikana jo kello 7:ltä aamusilla oli toista tuhatta henkeä hartaita sanankuulijoita koolla.
Bunyanin viimeinen elinvuosi oli erittäin runsas tuloksilleen. Kokonaista kuusi uutta teosta ilmestyi häneltä sinä vuonna, ja toista kuusi hän jätti jälkeensä painokuntoisina. Vallankumousta ei Bunyan nähnyt. Kristityn maallinen vaellus päättyi. Vaeltaja kutsuttiin kulkemaan pimeän virran poikki, jonka yli ei siltaa ole. Hän kutsuttiin pois kesken uskonnollista toimintaansa, ja hänen viimeinen elämäntyönsä oli rakkauden työ. Muuan hänen ystävistänsä Readingin kaupungissa oli uhannut tehdä poikansa perinnöttömäksi, ja jo oli isä viimeisillään, eikä vieläkään ollut sovintoa hänen ja pojan välillä saatu aikoin. Poika oli tuosta hyvin huolissansa ja pyysi Bunyania puhumaan hänen puolestansa isälle ja saamaan sovintoa toimeen. Mielellänsä läksikin tämä uskollinen Herran palvelija ratsain pitkälle matkalle Readingiin, ja hänen onnistui kuin onnistuikin saada isä ja poika sovitetuiksi keskenään. Sieltä hän palasi Lontoosen takaisin, mutta tiellä kohtasi häntä rankkasade, jossa hän kastui läpimärjäksi. Vilusta kohmeissaan hän saapui erään ystävänsä taloon Lontoossa ja sairastui siellä ankaraan kuumeesen. Tautia kesti kymmenen päivää, mutta koko sen ajan hän oli selvässä järjessä. Hänen viimeiset sanansa, kun kuolonkamppaus jo oli alkanut, olivat seuraavat: "Älkäät minua itkekö, vaan itkekäät itseänne. Minä lähden Herramme Jesuksen Kristuksen Isän tykö, joka Poikansa ansion tähden minut vastaan-ottaa, vaikka olenkin suuri syntinen. Siellä me toivoaksemme tapaamme toinen toisemme, ja siellä me veisaamme sitä uutta virttä iankaikkisesti autuaina."
Hiljaa ja rauhallisesti hän nukkui 31 päivänä elokuuta 1688.
Hän oli kuollessansa kuusikymmentä vuotta vanha. Kansan syvä suru ja katkera kaipaus saattoivat hänet hänen viimeiseen lepokammioonsa Lontoossa Bunhill'in hautausmaalla, jossa vaeltaja vieläkin kunnioituksella paljastaa päänsä hänen kauniin hautapatsaansa juurella. Lieneekö toista niin kaunopuheliasta hautakirjoitusta kuin hänen? Siinä lukee vain nämä sanat: "TÄSSÄ LEPÄÄ JOHN BUNYAN".
* * * * *
Ensimäinen Kristityn Vaelluksen suomennos oli:
Yhden Kristityn vaellus autuahan ijankaikkisuuteen, joka moninaisilla kauneilla kuvauxilla eteenasettaa katuvaisen ja Jumalata etzivän sielun tilan. Engelskan kielellä kokoonpandu Johan Bunianilda, saarnamies Betfordisa. Ja nyt Saxasta Suomexi käätty Jacob Johan Malmbergilda. Turusa 1809.
Tätä suomennosta ilmestyi sitten kokonaista 9 painosta, viimeinen
(Kristityn vaellus autuaasen ijankaikkisuuteen) Helsingissä 1879.
Sama suomentaja julkaisi myöskin Kristityn lesken vaelluksen, niinikään saksasta suomennettuna:
Christityn lesken ja lasten vaellus ijankaikkisuuteen, jonka Johan Bunian on Engelskaksi kirjottanut ja Jakob Johan Malmberg, Kuopiosa, Saksasta Suomeksi kääntänyt. Oulusa 1834.
(Uusia painoksia 1861 ja 1877).
Molemmat teokset ilmestyivät vielä ruotsista suomennettuina:
Kristityn ja Kristityn lasken vaellus, kirjoittanut Johan Bunyan. Helppohintainen painos sunnuntaikouluja ja kotia varten.
Kaunistettu 95:llä kuvalla. Uusi suomennos ruotsin kielestä.
Suomentanut B. Lagus. Helsingissä 1880. (Toinen painos 1899).
Alkukielestä suomennettuna Kristityn vaellus esiintyi ensi kerran v. 1887:
Kristityn vaellus tästä maailmasta tulevaan; kirjoitti John Bunyan; sekä John Bunyanin muotokuva ja lyhyt elämäkerta.
Englannin kielestä suomentanut A. Mäkinen. Tampereella 1887.
Alkukielestä suomennettu on myös Lähetysseuran v. 1902 toimittama painos molempia teoksia:
Kristityn vaellus tästä maailmasta tulevaan, kirjoitti John Bunyan, sekä John Bunyanin lyhyt elämäkerta. Uusi suomennos englannin kielestä. Kaunistettu 9:llä kuvalla. Helsingissä 1902.
Kristityn vaellus tästä maailmasta tulevaan. Toinen osa, esitetty unennäön muodossa. Osottava Kristityn lesken ja lasten lähtemisen matkalle, heidän vaarallisen matkansa ja onnellisen saapumisensa toivottuun maahan. Kirjoitti: John Bunyan. Uusi suom. englannin kielestä. Kaunistettu 9 kuvalla. Helsingissä 1902.
Lyhyen mukaelman suomennoksia ovat:
Pyhiin matkustaja eli Kristityn vaellus ijankaikkisuuteen. Johan Bunianin alkuteoksen mukaan uudestaan pantu kokoon. Suomentanut R. Mellin. Oulussa 1862.
Matkamies. Mukaelma John Bunyanin kirjoittamasta englanninkielisestä alkuteoksesta Kristityn vaellus ijankaikkisuuteen. Suomennos. Porissa 1898.
Bunyanin muita teoksia on suomeksi ilmestynyt:
Se paras sanoma sille pahimmalle ihmiselle, elikkä evangeliumin armo tarjottu erinomattain Jerusalemisille eli suurimmille syntisille. Ruotsista käätty, (1 painos Stockholmisa 1781; 4 painos Turussa 1854).
Taivaasen juoksia, eli selitys ihmisen taivaasen pyrkimisestä ja pääsemisestä. Engelskan kielellä ennen muinen kirjoittanut Johan Buniani. Siitä sitten suruttomain synnin unesta herättämiseksi Ruotsin kieleksi käännetty ja nyt viimen Suomeksi kääntänyt J. H: Oikonut ja präntiin kustantanut H. R[enqvist]. Kuopiossa 1846. (Toinen painos Sortavalassa