Kavaluus ja rakkaus. Friedrich von Schiller
Читать онлайн книгу.
/p>
Kavaluus ja rakkaus / Murhenäytelmä viidessä näytöksessä
Presidenti von Walter, erään saksalaisen ruhtinan hovissa.
Ferdinand, hänen poikansa, majuori.
Hovi-marsalki von Kalb.
Lady Milford, ruhtinan rakastettu.
Wurm, presidentin koto-sihtieri.
Miller, kaupungin soitto-mestari.
Hänen vaimonsa.
Loviisa, heidän tyttärensä.
Sohvi, Ladyn kammari-neitsyt.
Ruhtinan kammari-palvelija.
Syrjä-jäseniä.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS
Ensimäinen kohtaus.
Kammari soitto-mestarin kodossa.
Miller nousee juuri tuolilta ylös ja asettaa suuren viulunsa syrjään. Rouva Milleritär, vielä aamu-puvussa, juo kahvia.
Miller (kiireesti kävellen edes ja taas). Se on kerralla sanottu! Tämä asia alkaa tuntua ilkeältä. Tyttäreni tulee pahaan huutoon. Huoneeni joutuu maineen-alaiseksi. Presidenti pääsee jälille ja – lyhykäisesti, minä käsken nuoren herran ulos.
Rouva. Ethän sinä ole häntä huoneesesi vietellyt, etkä tytärtäsi hänelle syötiksi asettanut.
Miller. En huoneeseni häntä vietellyt, enkä tytärtäni hänelle syötiksl pannut; kuka sitä kysyy. – Minä olin herra huoneessani. Minun olisi pitänyt pitää tyttäreni paremmassa kurissa. Minun olisi ajoissa pitänyt ajaa majuori ulos, – tahi olisi minun heti pitänyt ilmoittaa koko juttu hänen ylhäisyydellensä, herra papalle. Nuori paroni saa siitä korkeimmakseen vähän nenällensä isältään, vaan tämän vihat lankeevat soittaja-rievun päälle.
Rouva (juoden ulos kahvi-kupin). Vieläkö mitä! Mitä joutavata! Mikä siitä voi sinulle tulla? Kuka sinulle voi mitään tehdä? Sinä teet työtäsi, hankit oppilaita, mistä vaan saat.
Miller. Mutta sanoppa kumminkin, jos voinet, mitä hyvää tästä asiasta voipi syntyä? Naida ei hän tyttöä voi. – Naimisesta ei ole puhumistakaan, ja hänen jalka – Jumala varjelkoon! – sepä siivoa olisi! – Vaan kuules ämmä, kuin tuommoinen herra von on rehmänyt siellä ja täällä, eleskellyt sen ja sen lutkan kanssa, niin se kyllä maistuisi semmoisesta herrasta päästä oikein mesi-marjaan käsin. Katsohan vaan, katsohan vaan! Jos sinulla olisi silmä joka oksan-reiässä, ja vaikka jokaisen veri-pisaran edessä seisoisit vahtina, lumoo se tytön nenäsi edessä, ja viettelee ja pettää, ja tyttö on pilattu iäksensä, jääpi yksinänsä istumaan, eli jos leikki on hänestä hyvää, jatkaa se sitä, (Kädellään lyöden otsaansa) Herra Jeesus!
Rouva. Jumala varjele, rakas taivaallinen isä!
Miller. Kyllä siinä onkin varjelemista. Mitäs muuta se tuommoinen tuulen-häntä sitten tarkoittaa juoksullaan? – Lapsi on kaunis – solakka – sievä jalalta. Sisus-värkki saa olla millinen tahansa. Siitä teissä vaimo-ihmisissä ei paljon pidetä lukua, kuinhan vaan on kaunis kuori, kiiltävä nahka. Vaan jos herra juoksulainen vielä havaitsee, että sisällyskin on hyvä tytössä, – hoo, sitten se vasta oikein ponnistaakin sen perään, – enkä sitä ihmettelekään. Ihminen on aina ihminen. Se on varmaa.
Rouva. Lukisitpa ne ihmeen-kauniit piljetit, joita se armollinen herra alituisesti kirjoittaa tyttärellesi. Voi hyvä Jumala! Niistä se vasta oikein selvästi näkyy, ett'ei hän rakasta mitään muuta kuin hänen ihanata mieltänsä.
Miller. Kas niin, se se vasta oikea keino onkin! Puuta lyödään, oravata tarkoitetaan. Kellä terveisiä on lähettää liha-kullalle, se käyttää hyvää sydäntä sanan-saattajanansa. Kuinhan ensin mieli ja sydän on voitettu, kyllä ruumis seuraa jälestä; palvelijat tekevät niinkuin näkevät herras-väen tekevän, ja lopulla on se kumottava kun se, joka on parittajana ollut.
Rouva. Katsohan nyt noita kauniita kirjojakin, jotka herra majuori on hankkinut tänne. Tyttäresi pitääkin niistä rukouksia.
Miller (viheltää). Ho hoo! Vai rukouksia! Kyllä näyt tietävän! Siveyden yksin-kertaiset opit ovat herra paronista liian suorat. Se talon-poikainen liha-liemi on hänen armonsa sokuri-ydelmään tottuneesta mahasta liian raskasta. Hänen pitää se ensin kauno-kirjoittajien helvetillisessä kyökissä keitättää uudestaan. Tuleen semmoinen hapatus! Niistä imee tyttö, Jumala tiesi mitä, ylen-taivaallisia ihanuuksia mieleensä, jotka sitten menevät vereen kuin Hispanian kärpäset, ja tukahduttavat sen rahtusen kristillisyyttä, jonka isä-rukka töin tuskin on voinut kylvää hänen sydämeensä. Tuleen ne, sanon minä! Tytölle nousee kaikki pahan hengen kummitukset päähän. se alin-omainen romaanin-luku tekee, että hän ei viimein muista kotoansa, häpee ehkä isäänsä, joka ei ole kuin viulunsoittaja Miller, ja lopuksi hylkää kelvollisen ja kunniallisen kosio-miehen, joka olisi ollut minulle apuina hankkimaan työtä ja ansiota. – Et, Jumal' avita! (Hyppää ylös vihassa.) Tämä asia pitää heti saada selvälle, ja majuorille, – jaa, jaa, majuorille tahdon minä näyttää, mistä viisi hirttä on poikki. (On lähtemässä ulos.)
Rouva. Elä toki niin julma ole, Miller! Onhan majuori lahjoittanut monen kauniin markan arvon —
Miller (tulee takaisin ja seisattuu vaimonsa eteen). Se on mun lapseni veren-hinta! Helvettiin sinä, mokoma hävitöin parittaja! Ennen minä kerjään viuluineni ja soitan ihmisten ovien edessä ruoka-veron edestä, – ennen lyön minä suuren viuluni palasiksi ja vedän sontaa sen kuvussa, ennenkuin herkuitsen sillä rahalla, jonka edestä ainoa lapseni menettää kunniansa ja autuutensa. Jätä pois tuo lemmon kahvin-juominen ja nuuskun-nuuskaaminen, niin ei tarvitse tyttäresi poskia kaupitella. Olen minä ennenkin syönyt itseni kylläiseksi ja on mulla ennenkin aina ollut muuttaa päälleni puhdas paita, ennenkuin tämä sakramentskatun heilu-häntä joutui majaani.
Rouva. Kuinka sinä heti kiehahdat villiin ja vimmaan! Eihän asiassa tarvitse niin suuta päätä rynnätä. Enhän minä muuta sano, kuin että herra paronia ei pidä puulla päähän lyödä, sillä hän on presidentin poika.
Miller. Sepä se juuri onkin pää-asia. Ja juuri sen tähden pitää asiasta tulla selvä jo tänä päivänä. Presidentin täytyy kiittää minua, jos hän oikea isä on. Ota sinä ja puhdista punainen sametti-takkini, ja minä annan ilmoittaa itseni hänen ylhäisyydellensä. Minä tahdon sanoa hänen ylhäisyydellensä: teidän poikanne pitää mun tytärtäni silmällä, minun tyttäreni on liian halpa teidän herra poikanne vaimoksi, vaan liian hyvä teidän herra poikanne kurvaksi, ja sillä hyvä! Nimeni on Miller.
Toinen kohtaus.
Sihtieri Wurm. Edelliset.
Rouva. Kah, hyvää huomenta, herra sihtieri! Toki kerran vielä saa taas nähdä teitäkin.
Wurm. Kiitoksia, nöyrimpiä kiitoksia, hyvä täti! Missä armollisia paronia oleksii vieraina, siinä ei meikäläisten käymiset tule kysymykseenkään.
Rouva. Mitä sanotte, herra sihtieri! Herra majuori von Walter tekee meille kyllä sen kunnian silloin tällöin; mutta emme me sen vuoksi ketään ylen-katso.
Miller (tuskastuneena.) Tuo vieraalle tuoli, ämmä. Pankaa lakkinne pois, hyvä ystävä!
Wurm (panee lakkinsa ja keppinsä pois ja istuutuu). No, kuinkas morsiameni voipi, tuleva morsiameni eli ollutko? – sitä en kumminkaan toivoisi – eikö häntä saa nähdä – mamseli Loviisaa?
Rouva. Kiitoksia kysymästänne, herra sihtieri! Vaan ei tyttäreni ole ensinkään ylpeä.
Miller (Vihassa, työttää häntä kyynäs-päällänsä). Ämmä!
Rouva. Se on oikein paha, ett'ei hän nyt ole herra sihtieriä puhuttelemassa. Hän meni aamu-kirkkoon tyttö-parka.
Wurm. Se on iloista, oikein iloista! Minä olen hänestä saava jumalisen, kristillisen vaimon!
Rouva (naurahtaa tuhman-ylpeästi). Niin – mutta herra sihtieri —
Miller (nähtävästi hämmennyksissä, nipistää häneltä korvaa). Ämmä!
Rouva. Jos meidän perhe miten muuten voipi palvella teitä, niin teemme sen kernaasti, herra sihtieri —
Wurm (viekkaasti katsahtaen). Miten muuten! Suuri kiitos, suuri kiitos!
– Hem!