Nigelin vaiheet. Вальтер Скотт
Читать онлайн книгу.
on alhaalla", sanoi Heriot häiriintymättä, "ja hän antaa minulle tiedon, jos hänen ylhäisyytensä määräykset vaativat kiireellistä huomiotani".
"Hmh! – kassanhoitajasi?" jupisi Sir Mungo itsekseen; "hänellä olisi ollut helppo virka, kun sinut ensin tunsin." "Mutta", sanoi hän ääneen, "etkö tule edes ikkunaan katsomaan, sillä Knighton on kierittänyt taloosi jyhkeän hopea-astian? Ha ha ha! – kierittänyt syrjällään niinkuin pojanviikari kaahaisi vannetta. En voi olla nauramatta sen miehen röyhkeyttä – ha ha ha!"
"Te luulemma ette voisi olla nauramatta", virkkoi George Heriot nousten istualtaan ja lähtien huoneesta, "vaikka paras ystävänne makaisi kuolemaisillaan".
"Katkeraa tuo, mylord – vai mitä?" sanoi Sir Mungo Nigeliin kääntyen. "Ystävämme ei tyhjänpäiten ole kultaseppä – hänen älynsä ei ole lyijyinen. Mutta lähdenpä alas katsomaan, mitä siitä tulee."
Portaissa tuli Heriotia vastaan hänen kassanhoitajansa hiukan huolestuneen näköisenä. "No, mitä nyt, Roberts", kysyi kultaseppä, "mikä on hätänä, mies?"
"Siellä on Knighton, mestari Heriot, hovista – Knighton, herttuan mies. Hän toi takaisin tarjottimen, jonka veitte Whitehalliin, paiskasi sen ovikäytävään niinkuin vanhan tinalautasen ja käski minun sanoa teille, ettei kuningas huoli teidän kamastanne."
"Niinkö vain", sanoi George Heriot. "Vai ei minun kamastani! Tule tänne konttorihuoneeseen. Roberts. Sir Mungo", hän lisäsi, kumartaen ritarille, joka oli liittynyt mukaan ja aikoi seurata heitä, "sallikaahan minun hetkiseksi poistua".
Tämän estelyn johdosta Sir Mungo, joka oli kuten muukin seurue kuullut George Heriotin ja hänen kassanhoitajansa sananvaihdon, näki itsensä tuomituksi odottamaan ulommassa liikehuoneessa. Siellä olisi hän yrittänyt viihdyttää kiihkeätä uteliaisuuttaan urkkimalla Knightonilta, mutta se suuruuden lähettiläs oli vain lisännyt herransa töykeään sanomaan hiukan omaa karkeuttaan ja taas karauttanut länttä kohti, saattolaiset kintereillään.
Sillävälin oli pitohuoneeseen jääneessä seurueessa herättänyt jonkun verran levottomuutta Buckinghamin herttuan nimi, sekä kuninkaan että Walesin prinssin kaikkivaltiaan suosikin maininta. Hän oli enemmän peljätty kuin rakastettu, ja jollei hän ollutkaan ehdottomasti hirmuvaltainen luonnonlaadultaan, pidettiin häntä korskeana, rajuna ja kostonhimoisena. Nigelin sydäntä painosti se tunne, että hän itse saattoi olla alkuperäisenä syynä herttuan närkästymiseen hänen hyväntekijälleen, vaikka hän ei kyennyt kuvittelemaan miten tai miksi. Toiset tekivät huomautuksiaan kuiskien, kunnes äänet ulottuivat Ramsayn kuuluviin. Hän ei ollut edellisestä puhelusta kuullut sanaakaan, mutta syventyneenä noihin väitelmiin, joiden mukaan hän selitteli kaikkia tapauksia ja tulevaisia vaiheita, tarttui hän vain loppusanaan ja virkahti "Herttua – Buckinghamin herttua – George Villiers – niin – olen puhunut Lamben kanssa hänestä."
"Voi hyväinen! Mutta kuinka voitkaan sanoa niin, isä?" varoitti hänen tyttärensä, joka osasi oivaltaa isänsä koskettavan vaarallista aihetta.
"Ka, mitäs tyhjää, lapsonen", vastasi Ramsay; "tähdet vain luonnuttavat, ne eivät voi pakottaa. Mutta tiedäthän niiden, jotka kykenevät syntymätähtien asemasta ennustamaan, yleisesti sanovan hänen ylhäisyydestään, että silloin sattui huomattava Marsin ja Saturnuksen yhtymä – jonka näennäinen tai oikea aika, sovittamalla Oranienburgin leveysasteelle tehdyt Eichstadiuksen laskelmat Lontoon horisonttiin, on seitsemän tuntia viisikuudetta minuuttia yksiviidettä sekuntia – "
"Olehan vaiti, vanha tietäjä", sanoi Heriot, levollisin ja vakain kasvoin astuessaan huoneeseen. "Laskelmasi ovat oikeita ja epäämättömiä, kun ne koskevat messinkiä ja metallilankaa ja koneellista voimaa; mutta tulevaisia tapauksia vallitsee Hän, joka pitää kuninkaitten sydämiä kädessään."
"Niin, mutta, George", intti kelloseppä, "sen herrasmiehen syntymähetkellä havaittiin merkkien yhtymä, joka osoitti hänen uransa koituvan ihmeelliseksi. Kauvan on hänestä sanottu, että hän syntyi juuri yön ja päivän vaiheella ja ristiriitaisten vaikutteiden alaisena, jotka saattavat tuntua sekä meihin että häneen.
"'Täysi kuu ja korkea meri, suuren miehen on sinulla veri; punainen koitto ja myrskytaivas veriseen kuoloon päättyvät vaivas.'"
"Ei ole hyvä puhua semmoisista asioista", kielsi Heriot, "liiatenkaan isoisia koskevista. Kiviseinillä on korvat, ja ilman lintu lennättää tiedon."
Useat vieraat näyttivät olevan isäntänsä mieltä. Molemmat kauppiaat jättivät lyhyeen hyvästi, ikäänkuin tuntien jotakin olevan vialla. Oppilasvartionsa ilmestyttyä valmiiksi veti mistress Margaret isäänsä takinhihasta ja havahdutti hänet aprikoimasta Ajan tai Onnettaren pyörää. Tyttönen toivotti nyt hyvää yötä ystävättärelleen mrs. Juditille ja sai siunauksen kummi-isältään, joka samalla pisti hänen hentoon sormeensa varsin aistikkaan ja hyvinkin kallisarvoisen sormuksen, sillä hän salli neitosen harvoin poistua luotansa ilman jotakuta hellyytensä todistetta. Siten kunniakkaasti erinneenä hän saattueineen läksi tekemään paluuta Fleet-kadulle.
Sir Mungo oli hyvästellyt mestari Heriotin tämän tullessa takaisin konttorihuoneesta, mutta niin kiintynyt oli hän ystävänsä asioihin, että hän mestari Georgen mennessä ylikertaan ei voinut olla poikkeamatta tuohon pyhäkköön katsomaan, missä puuhassa Roberts oli. Ritari havaitsi kassanhoitajan laativan otteita noista jykevistä messinkihakaisista nahkaselkäisistä käsinkirjoitetuista niteistä, jotka ovat liikemiesten ylpeytenä ja turvana sekä armoaikansa umpeen päästäneiden kauppatuttavien kauhuna. Kelpo ritari tuki kyynäspäänsä kirjoituspöytään ja virkkoi toimimiehelle surkuttelevalla äänenpainolla: "Kas, pelkäänpä menettäneenne hyvän liiketuttavan, mestari Roberts; taidatte valmistella hänelle laskua?"
Roberts sattui olemaan hiukan huonokuuloinen kuten Sir Mungo itsekin ja osasi myös samoin kuin hän käyttää sitä seikkaa parhaiten. Hän siis vastasi tahallansa kieroon: "Pyydän nöyrästi anteeksi, Sir Mungo, kun en ole aikaisemmin lähettänyt laskuanne, mutta mestari kielsi häiritsemästä teitä. Heti paikalla merkitsen erät kokoon." Niin sanoen hän alkoi selata kohtalonkirjansa lehtiä, mutisten: "Hopeasinetin korjaus – uusi solki virkavitjoihin – kullattu koristeneula hattuun, nimittäin Pyhän Andreaksen risti ohdakkeineen – vaskella silattu pari kannuksia – tämä Daniel valurille, me kun emme pidä sellaisia kaupan."
Hän olisi jatkanut, mutta valmistautumattomana kestämään omien pikku velkojensa luettelua ja vielä vähemmin halullisena suorittamaan niitä heti Sir Mungo ritarilliseen tapaan toivotti kirjanpitäjälle hyvää yötä ja läksi talosta muitta mutkitta. Apulainen hymyili hänen jälkeensä porvarillisen kohteliaasti ja ryhtyi taas viipymättä vakavampaan työhönsä, jonka oli Sir Mungo tunkeutumisellaan keskeyttänyt.
7. LUKU.
Salaperäinen asukas
Muun seurueen poistuttua mestari Heriotin talosta teki myös nuori Glenvarlochin loordi lähtöä, mutta isäntä pidätti hänet muutamiksi minuuteiksi, kunnes ainoastaan pappismies oli jäljellä.
"Mylord", sanoi sitten arvoisa porvari, "meillä on ollut sallittu hetkemme rehellistä ja vieraanvaraista rattoa, ja nyt mielelläni viivyttäisin teitä toiseen ja vakavampaan tarkoitukseen, koska meidän tapanamme on kunnon mr. Windsorin ollessa saapuvilla, että hän lukee kirkon iltarukoukset ennen kuin eriämme. Teidän kelpo isänne, mylord, ei olisi poistunut ennen perhehartauden harjoitusta – samaa toivon teidän ylhäisyydeltänne."
"Mielelläni, sir", vastasi Nigel, "ja sillä kutsulla lisäätte vain kiitollisuudenvelkaa, johon jo olette minut jouduttanut. Kun nuoret miehet unohtavat velvollisuutensa, on heillä suuri syy kiittää ystävää, joka muistuttaa heitä siitä."
Heidän täten puhellessaan keskenänsä olivat palvelijat siirtäneet pois saranapöydät, tuoneet kannettavan lukupulpetin ja asetelleet istuimia ja polvenalusia isännälleen, emännälleen ja jalosukuiselle vieraalleen. Toinen matala tuoli tai oikeammiten jalku asetettiin ihan mestari Heriotin istuimen viereen, ja vaikka se oli vähäpätöinen seikka, johtui Nigel panemaan sen tähdelle, sillä kun hän aikoi