Nigelin vaiheet. Вальтер Скотт
Читать онлайн книгу.
tai sonni härnättävänä hulluksi tai akka vajotettavana sukelluksiin torailusta tai kallo halkaistavissa, niin on Jenkin varmasti puuhan jommassakummassa päässä, ja sitte livistää Francis Tunstall seuraksi. Kilpatappelijat, karhuntaluttajat ja silmänkääntäjät ovat ihan liitossa minua vastaan, rakas ystävä, ja ne sivuuttavat minun taloni kymmentä kertaa useammin kuin minkään muun. Nyt on tullut maahan sekin italialainen keinottelija, jota sanovat Punchinelloksi; ja kaiken kaikkiaan – "
"No niin", keskeytti mestari George, "mutta mitä kuuluu kaikki tämä tähän tapaukseen?"
"Ka", vastasi Ramsay, "täällä on huudettu varkaita tai murhaa, – toivoakseni on vähintään sellaista tekeillä näiden englantilaisten pussivanukas-sikojen keskuudessa! – ja minut on häiritty syvimmästä laskeskelusta, mihin kuolevainen ihminen on milloinkaan antautunut, mestari George".
"Hei, mies, sinun pitää talttua kärsivällisyyteen! Olethan ajan käsittelijä ja voit mielesi mukaan panna sen kulkemaan nopeasti ja hitaasti; sinulla koko maailmassa on vähimmin syytä valittaa, jos siitä hiukkanen hukkaantuu tuolloin tällöin. Mutta tässä poikasi tulevatkin ja tuovat luullakseni välissään tapetun miehen – pelkään pahankin ilkityön tapahtuneen."
"Mitä enemmän ilkeyttä, sitä hauskempaa urheilua", sanoi vanha käreä kelloseppä. "Hyvilläni olen sentään, ettei se ole kumpikaan noista viikareista. Mitä varten te tänne tuotte ruumiin, kelvottomat lurjukset?" lisäsi hän, kääntyen kahteen oppilaaseensa, jotka kantoivat ruumista välissään, johtaen melkoista omaan luokkaansa kuuluvaa joukkuetta, josta joissakuissa nähtiin ilmeisiä merkkejä äskeisestä käsirysystä.
"Hän ei ole vielä kuollut, sir", vastasi Tunstall.
"Viekää hänet sitten apteekkiin", käski hänen isäntänsä. "Luuletteko minun kykenevän korjaamaan miehen hengen jälleen liikkeeseen niinkuin tasku- tai pöytäkellon?"
"Luojan tähden, vanha ystävä", sanoi hänen tuttavansa, "ottakaamme hänet tänne lähimpään paikkaan – hän näyttää olevan vain pyörtynyt."
"Pyörtynytkö?" murisi Ramsay; "ja mitä asiaa oli hänellä pyörtyä kadulla? Mutta jos sillä teen ystäväni George mestarin mieliksi, niin korjaan kattoni alle kaikki Pyhän Dunstanin pitäjän kuolleet. Kutsukaa Sam portinvartija pitämään silmällä puotia."
Pökertynyt mies, sama skotlantilainen, joka oli vastikään kulkenut ohi oppipoikien ivaamana, kannettiin käsityöläisen takahuoneeseen ja asetettiin nojatuoliin, kunnes vastapäisen apteekin omistaja tuli hänen avukseen. Tällä herrasmiehellä, kuten tieteen edustajille toisinaan sattuu, oli jonkun verran enemmän oppia kuin tietoa, ja hän alkoi puhella sinciputista ja occiputista ja cerebrumista ja cerebellumista, kunnes tyhjensi David Ramsayn lyhyeen loppuvan kärsivällisyyden.
"Bellum! bellellum!" kertasi hän vihastuksissaan; "mitä merkitsee se helkkunan helinä, jollette sivalla laastaria miekkosen kiireelle?"
Ajattelevampaa intoa osoittaen kysyi mestari George lääkitsijältä, eikö olisi hyvä iskeä suonta. Tuokion hymistyään ja kakisteltuaan ei rohtolan mies kyennyt hetken hopussa esittämään mitään muutakaan, vaan huomautti sen kaikessa tapauksessa huojentavan aivoja eli cerebrumia siltä varalta, että ilmenisi oireita ulonneen veren depositation, mikä haittaisi tuon aran elimen paineena.
Onneksi oli hän pätevä suorittamaan tämän tehtävän. Jenkin Vincent oli kokenut ruhjevammojen hoitelija ja autteli tehokkaasti loukkaantunutta runsailla kylmän veden huuhteluilla ja etikalla, jota hän käytti saman tieteellisen menetelmän mukaan kuin nykyään pullonpitelijät nyrkkeilynäytöksissä. Haavoittunut alkoi kohoutua istuimellaan, vetää viittaansa tiukasti ympärilleen ja katsella huonetta kuin yrittäen saada takaisin tajunsa ja muistinsa.
"Hänen olisi paras laskeutua makuulle pikku takakomeroon", esitti mr. Ramsayn vieras, joka näytti olevan täydellisesti perehtynyt talon mukavuuksiin.
"Hän on tervetullut minun osuuteeni työntösängystä", tarjosi Jenkin, sillä mainitussa takakomerossa oli molemmilla yhteinen kokoonpantava makuusija; "minä voin nukkua tiskin alla".
"Minä myös", yhtyi Tunstall, "ja mies-parka voi saada vuoteen koko yöksi".
"Uni", ilmoitti lääkitsijä, "on Galenuksen mielipiteen mukaan virvoke ja kuumeenlievike, ja se nautitaan luonnollisimmin työntösängyssä".
"Missä parempaa ei ole saatavissa", täydensi mestari George; "mutta kelpo poikia ovatkin, kun luovuttavat makuupaikkansa noin auliisti. No, viitta pois hänen yltään, ja me kannamme hänet vuoteelleen. Minä lähetän noutamaan t: ri Irvingiä, kuninkaan henkilääkäriä – hän ei asu kaukana, ja se olkoon minun osuuteni samarialaisen velvollisuudesta, naapuri Ramsay."
"No niin, sir", sanoi paranteiden myyjä, "teidän vallassanne on kuulustaa muutakin apua, ja minä en tahdo kieltäytyä neuvottelemasta t: ri Irvingin tai kenenkään muunkaan taitavan lääkäröitsijän kanssa, yhtä vähän kuin edelleenkin toimittamasta sellaisia rohtoja kuin voidaan tarvita minun pharmacopeiastani. Mutta mitä hyvänsä t: ri Irving, joka luullakseni on suorittanut tutkintonsa Edinburghissa, tai t: ri Kuka-tahansa-lisäksi, skotlantilainen tai englantilainen, sanonee vastaan, on uni ajallaan otettuna kuumeenlievike elikkä sedativi, kuin myöskin virvoke."
Hän jupisi vielä joitakuita oppineita sanoja ja lopetti ilmoittamalla Ramsayn ystävälle paljoa ymmärrettävämmällä englanninkielellä kuin oli ollut hänen latinansa, että hän piti tätä maksajanansa lääkkeistä, hoidosta ja luonakäynnistä, jota oli toimitettu tai toimitettava tälle tuntemattomalle henkilölle.
Mestari George vastasi vain pyytämällä häntä lähettämään laskunsa jo tiliinpantavastaan ja olemaan vaivaantumatta sen enempää, jollei hän lähettäisi sanaa. Rohtokauppias oli viitan hiukan pudotessa syrjään tehnyt muutamia havaintoja, joiden perusteella hänellä ei ollut suuriakaan toiveita tämän satunnaisen potilaan maksukyvystä. Mutta nähdessään vieraan puoltajaksi varakkaan kansalaisen kävi hän hiukan vastahakoiseksi luovuttamaan miestä hallustaan, ja tämän Temple Barin Esculapiuksen12 lähettämiseksi omaan asuntoonsa tarvittiin lyhyt ja ankara vihjaus mestari Georgen taholta, joka kaikessa sävyisyydessään kykeni tarpeen tullen ilmaisemaan sellaista pontevuutta.
Heidän päästyään eroon mr. Raredrenchista yrittivät Jenkin ja Tunstall armeliaasti riisua potilaalta pitkää harmaata viittaa, mutta kohtasivat lujaa vastarintaa hänen omasta toimestaan. "Ennen henkeni – ennen henkeni", jupisi hän epäselvästi. Hänen siten ponnistellessaan päällysvaatteensa säilyttämiseksi, joka oli liian hapera kestämään reutomista, repesi se viimein kovasti ritkahtaen. Potilas oli silloin uudestaan pyörtymäisillään, kun istui siinä heidän edessään pukineissa, joiden paikattu ja kursittu kurjuus herätti sekä sääliä että naurua. Siinä oli varmaan ollut syy hänen vastahakoisuuteensa luovuttamaan vaippaa, joka verhosi niin monia puutteellisuuksia kuin armeliaisuuden hyve.
Mies itse silmäili köyhyyden ränstyttämää vaatetustaan ja näytti olevan niin häpeissään paljastuksesta, että hampaittensa välitse mutisi myöhästyvänsä määräkohtauksestaan ja yritti nousta, poistuakseen paikalta. Hänet estivät helposti Jenkin Vincent ja hänen kumppaninsa, mestari Georgen nyökkäyksestä tarttuen häneen ja pidättäen hänet tuoliinsa.
Potilas silmäili tuokion ympärilleen ja sanoi sitte heikosti leveällä pohjoismurteellaan: "Onko tämä nyt mielestänne laita kohtelua, hyvät herrat, kun muukalainen poikkee pikimältään kaupunkiinne? Pääni puhkasitte – viittani revitte, ja nyt pidätte minua kiikissä! Ne olivat viisaampia kuin minä", hän lisäsi tovin vaiti oltuaan, "jotka neuvoivat minua käyttämään huonoimpia pukeitani Lontoon kaduilla; ja jos olisin mistään saanut kehnompaa ruumiin verhoa kuin nämä viheliäiset vaatekappaleet", – ("varsin vaikeata olisi se ollut", kuiskasi Jin Vin kumppanilleen) – "olisivat ne olleet liiankin hyviä semmoisten miesten kourittaviksi, joille kunniallisen säällisyyden lait ovat uppo-outoja".
"Totta pulmakseni", tokaisi Jenkin, kykenemättä malttamaan mieltänsä kauvemmin, vaikka senaikuinen kuri sääsi hänen asemassaan oleville sellaisen kunnioittavan vähäpätöisyyden
Lääketaidon isä. Suom.