Émile eli Kasvatuksesta. Жан-Жак Руссо
Читать онлайн книгу.
kunnes ne voivat harjottaa niitä arvostelukykyisesti ja rakkaudesta hyvään. Ihmisellä on taipumus matkimiseen, samoin eläimellä. Luonnostaan on matkimishalu järkevä, mutta se huononee yhteiskunnassa paheeksi. Apina matkii ihmisiä, joita se pelkää, vaan ei matki eläimiä, joita se halveksii; se pitää hyvänä sellaista, minkä sitä parempi olento tekee. Ihmisistä puhuen taas kaikennäköiset ilveilijät matkivat kaunista sitä alentaakseen ja saattaakseen sen naurettavaksi; tuntien halpamielisyytensä he koettavat vetää alas omaan viheliäisyyteensä sen, mikä on heitä parempaa, tai jos koettavat matkia sellaista, mitä ihailevat, huomaa matkimisen esineen valinnasta matkijan huonon maun; heidän silmämääränään on pikemmin tehdä vaikutusta muihin tai saattaa taitonsa ihailtavaksi, kuin itse tulla paremmiksi ja viisaammiksi. Syvempi syy ihmisten matkimishaluun piilee aina pyrkimyksessä päästä huomiota herättämään. Jos minun kasvatusyritykseni onnistuu, Émilellä ei suinkaan tule olemaan tätä pyrkimystä. Kernaasti siis luovumme siitä näennäisestä hyvästä, minkä se mahdollisesti voi matkaansaattaa.
Jos lähemmin tarkastatte kaikkia kasvatussääntöjänne, huomaatte, että ne kaikki ovat nurinkuriset, etenkin mitä hyveiden ja tapojen opettamiseen tulee. Ainoa siveellisyyden ohje, joka soveltuu lapselle ja joka on tärkein joka iälle, on se, ettei koskaan saa tehdä pahaa kenellekään. Itse käsky: tee hyvää, on vaarallinen, väärä ja ristiriitainen, ellei se alistu edelliseen ohjeeseen. Kukapa ei tekisi edes jotakin hyvää? Kaikki sitä tekevät, häijy kuten muutkin; mutta hän saattaa vain yhden ihmisen onnelliseksi sadan onnettoman kustannuksella, ja siitä johtuvat kaikki onnettomuutemme. Ylevimmät hyveet ovat negatiivista laatua; ne ovat myöskin vaikeimmat toteuttaa, ollen julkisuutta karttavia ja yläpuolella tuota ihmissydämelle niin suloista mielihyvää, jota tunnemme nähdessämme lähimäisemme menevän tyytyväisenä luotamme. Kuinka suurta siunausta tuottaisi välttämättömästi lähimäisilleen se ihmisistä, joka ei koskaan tekisi toiselle pahaa, jos sellaista ihmistä yleensä olisi olemassa! Kuinka suurta pelottomuutta, kuinka suurta luonteen jäntevyyttä hän sitä varten tarvitsisi! Ei oppineesti pohtimalla tätä periaatetta, vaan koettamalla sitä toteuttaa, huomataan, kuinka vaikeata on siinä onnistua.39
Siinä muutamia vähäisiä viittauksia niihin varokeinoihin, joita noudattamalla soisin lapsille annettavan ne opetukset, joita välistä ei voi laiminlyödä panematta niitä alttiiksi vaaralle vahingoittaa itseään ja muita ja ennen kaikkea saada pahoja tapoja, joista niitä myöhemmin ainoastaan suurella vaivalla saa luopumaan. Mutta olkaamme varmat siitä, että tämä välttämättömyys esiintyy harvoin lapsiin nähden, jotka on kasvatettu niinkuin pitää! On näet mahdotonta että ne tulisivat jäykkäoppisiksi, häijyiksi, valheellisiksi, ahneiksi, kun ei olla kylvetty niiden sydämiin paheita, jotka tekisivät ne sellaisiksi. Siis se, minkä tässä suhteessa olen sanonut, koskee enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä; mutta nämä poikkeukset käyvät sitä lukuisammiksi, kuta enemmän lapsilla on tilaisuutta poiketa ikänsä oloista ja omaksua aikaihmisten paheita. Välttämättömästi lapset, joita kasvatetaan keskellä suurta maailmaa, tarvitsevat aikaisemmin laajempaa opetusta, kuin ne lapset, joita kasvatetaan yksinäisyydessä. Tämä jälkimäinen kasvatustapa olisi siis etusijaan asetettava, vaikkei se tuottaisi muuta etua, kuin että antaisi lapsuudelle tarpeeksi aikaa kypsyneeseen varttumiseen.
Esiintyy vielä toisenlaisia ja päinvastaisia poikkeuksia, nimittäin ne lapset, jotka erinomaisilta luonnonlahjoiltaan kohoavat yläpuolelle ikäänsä. Samoin kuin on ihmisiä, jotka eivät koskaan pääse lapsellisuudestaan, on toisia, jotka niin sanoakseni eivät koskaan ole lapsia, vaan jotka heti syntymästään ovat aikaihmisen tapaisia. Valitettavasti viimemainittu poikkeus on hyvin harvinainen ja vaikea tuntea, ja kaikki äidit, ajatellen että on olemassa ihmelapsia, kuvittelevat omaa lastaan sellaiseksi. He menevät vielä pitemmälle, pitäen erinomaisina merkkeinä vallan tavallisia ilmiöitä, kuten vilkkautta, äkillisiä mielijohteita, ajattelemattomuutta, silmäänpistävää lapsellisuutta – jotka kaikki vaan ovat tämän iän olennaisia ominaisuuksia ja jotka parhaiten osottavat, että lapsi ei ole muuta kuin lapsi. Onko mitään hämmästyttävää siinä että olento, jonka annetaan paljo puhua ja jonka sallitaan sanoa mitä tahansa, jota ei mikään huomioonottavaisuus eikä sopivaisuusarvelu ehkäise, joskus umpimähkään lausuu sattuvan mielijohteen? Olisi paljon ihmeellisempää, jos ei niin olisi laita, samoin kuin jos tähdistäennustaja tuhansien valheellisten ennustuksiensa ohella ei koskaan lausuisi ainoatakaan oikeata. "He valhettelevat niin paljon", sanoi Henrik IV, "että lopulta puhuvat totta." Ken tahtoo löytää jonkun sukkeluuden, hänen tarvitsee vaan puhua paljon tyhmyyksiä. Jumala varjelkoon niitä muotiin tulleita ihmisiä, jotka eivät muunlaisten ansioiden nojalla ole saavuttaneet ihmisten ihailua.
Mitä loistavimmat ajatukset saattavat sattumalta herätä lasten aivoissa tai oikeammin mitä sattuvimmat sanat tulla niiden kielelle, samoin kuin mitä kalleimmat timantit voivat joutua niiden käsiin, ilman että nämä ajatukset tai timantit todella ovat niiden omia; lapseniällä ei ole missään suhteessa varsinaista omaisuutta. Sanoilla, jotka lapsi lausuu, se ei tarkota samaa kuin me, se ei niihin yhdistä samoja käsitteitä kuin me. Näillä käsitteillä, jos niitä yleensä on olemassa, ei sen päässä ole loogillista järjestystä ja yhtenäisyyttä; sen ajatuksissa ei ole mitään määrättyä eikä varmaa. Tutkistelkaapa kerta luuloteltua ihmelastanne. Muutamina hetkinä havaitsette kyllä siinä erinomaista toiminnan joustavaisuutta ja henkistä terävyyttä, joka tunkee halki pilvien. Mutta useimmiten ovat sen henkiset ominaisuudet teistä tuntuvat löyhiltä, raukeilta ja ikäänkuin sankan sumun verhoamilta. Milloin se rientää teistä edelle, milloin jää liikkumattomaksi paikoilleen. Tänä hetkenä voitte sanoa: se on nero, ja seuraavassa tuokiossa: se on hölmö. Erehdytte aina sen suhteen, sillä se on lapsi. Se on kotkanpoikanen, joka hetken halkaisee ilmaa siivillään ja seuraavassa tuokiossa putoaa takasin pesään.
Kohdelkaa siis lasta sen iän mukaisesti, huolimatta näennäisyyksistä, ja varokaa ettette uuvuta sen voimia niitä liiaksi harjottamalla. Jos nuo nuoret aivot lämpenevät, jos ne rupeavat kuohahtamaan, antakaa niiden ensin vapaasti kiehua ja kuohua, mutta älkää niitä koskaan kiihottako, vaan pelätkää, että siten kaikki voisi haihtua ilmaan; ja kun ensi höyryt ovat haihtuneet, pidättäkää ja kytkekää toisia, kunnes ne vuosien vieriessä kaikki muuttuvat lämmöksi ja todelliseksi voimaksi. Muuten hukkaatte aikanne ja voimanne; hävitätte oman työnne tulokset ja sitten kun hetken ajan olette huumautuneet kaikista näistä syttyvistä höyryistä, jää jäljelle pelkkä mehuton pohjaneste.
Huomiota herättävistä lapsista kasvaa vallan tavallisia ihmisiä; en tunne yleisempää enkä varmempaa huomiota kuin tämä. Ei mikään ole vaikeampaa kuin lapsissa erottaa todellinen typeryys siitä näennäisestä ja pettävästä typeryydestä, joka on vahvojen sielujen tunnusmerkkejä. Näyttää ensi katseella oudolta, että näillä kahdella vastakohdalla on samanlaiset tunnusmerkit, ja kuitenkin täytyy niin olla; sillä iässä, jossa ihmisellä ei vielä ole mitään todellisia käsitteitä, on koko ero nerokkaan ja typerän välillä se, että jälkimäisellä on pelkkiä vääriä käsitteitä, ja että edellinen, huomatessaan olevan tarjona pelkkiä vääriä käsitteitä, kernaammin hylkää ne kaikki. Lahjakas on siis typerän kaltainen siinä, ettei jälkimäinen kykene mihinkään ja että edellinen ei pidä mitään kelpaavana. Ainoa seikka, joka saattaa ne erottaa toisistaan on sattuman varassa, joka saattaa tarjota edelliselle jonkun hänen käsityskykyään vastaavan aatteen, jotavastoin jälkimäinen aina pysyy yhtä typeränä. Nuori Cato näytti lapsena kodissa hölmöltä. "Hän on hiljainen ja itsepäinen", näin kuului yleinen arvostelu hänestä. Vasta Sullan eteisessä hänen enonsa oppi hänen kyvykkäisyytensä tuntemaan. Ellei hän olisi astunut tähän eteiseen, hän ehkä olisi saanut käydä hölmöstä varttuneeseen ikään asti. Jos Caesar ei olisi elänyt, olisi ehkä aina pidetty haaveilijana tätä samaa Catoa, joka oivalsi hänen turmiota tuottavan neronsa ja paljon aikaisemmin havaitsi kaikki hänen tuumansa. Kuinka suuresti ne, jotka liian hätäisesti arvostelevat lapsia, saattavat erehtyä! He ovat usein suuremmassa määrässä lapsia kuin lapset itse. Olen nähnyt melkoisesti varttuneenikäisen miehen,40 joka kunnioitti minua ystävyydellään, perheensä ja ystäviensä keskuudessa käyvän typerästä ihmisestä; mutta
Käsky: älä koskaan vahingota lähimäistäsi, sisältää toisenkin, nimittäin: kiinny yhteiskuntaan niin vähä kuin suinkin; yhteiskuntaoloissa näet se, mikä toiselle tuottaa etua, välttämättömästi toiselle tuottaa vahinkoa. Tämä johtuu olojen luonnosta, eikä sitä missään suhteessa voi muuttaa. Koetettakoon tämän periaatteen mukaan ratkaista kumpi on parempi ihminen, yhteiskunnallisessa elämässä liikkuva vai yksinäisyyteen antautuva. Muuan kuuluisa kirjailija sanoo, että ainoastaan häijy ihminen elää yksin; minä puolestani sanon, että ainoastaan hyvä ihminen on yksinänsä. Jos tämä väite kuuluukin vähemmin syvämietteiseltä, on se kuitenkin todempi ja järkevämpi kuin edellinen. Jos häijy olisi yksin, mitä pahaa hän silloin voisi tehdä? Yhteiskunnassa hän virittää ansansa, jolla vahingoittaa toisia ihmisiä. Jos tahdotaan kohdistaa tämä todistusperuste hyvään ihmiseen, vastaan selityksellä, johon tämä muistutus liittyy.
Abotti de Condillac. Suoment. huom.