Urantia-kirja. Urantia Foundation
Читать онлайн книгу.
oikeudenmukaisuus rajoittaa sitä, missä määrin hänen osoittamansa armon voi torjua. Hänen oikeamielisyyden rakkautensa ei voi olla ilmenemättä yhtäläisenä vihana syntiä kohtaan. Isä ei ole epäjohdonmukainen persoonallisuus. Jumalallinen yhtenäisyys on täydellistä. Paratiisin-Kolminaisuudessa vallitsee absoluuttinen yhtenäisyys Jumalan kanssa tasavertaisten persoonien ikuisesta yksilöllisyydestä huolimatta.
2:6.8 (41.6) Jumala rakastaa synnintekijää ja vihaa syntiä; sellainen lausuma on filosofisesti tosi, mutta Jumala on transsendentti persoonallisuus, ja persoonat voivat rakastaa ja vihata vain muita persoonia. Synti ei ole persoona. Jumala rakastaa synnintekijää, sillä tämä on persoonallisuusrealiteetti (potentiaalisesti ikuinen), kun taas syntiä kohtaan Jumalalla ei ole mitään persoonallista asennetta, sillä synti ei ole hengellinen realiteetti. Se ei ole persoonallinen. Sen vuoksi vain Jumalan oikeudenmukaisuus tiedostaa sen olemassaolon. Jumalan tuntema rakkaus pelastaa synnintekijän. Jumalan laki hävittää synnin. Tämä jumalalliseen olemukseen kuuluva asenne näyttäisi muuttuvan, jos synnintekijä lopulta samastuisi kokonaan syntiin sillä tavoin kuin sama kuolevainen mieli saattaa samastua täysin myös hänessä elävään henki-Suuntaajaan. Tällainen syntiin samastunut kuolevainen muuttuisi silloin luonteeltaan kokonaan epähengelliseksi (ja sen vuoksi persoonaltaan epätodelliseksi) ja kokisi olemassaolonsa lopullisen lopettamisen. Epätodellisuus, tai edes luodun olemuksen epätäydellisyys, ei voi iän kaiken olla olemassa yhä todellisemmaksi käyvässä ja yhä hengellisemmäksi muuttuvassa maailmankaikkeudessa.
2:6.9 (42.1) Kun Jumala kääntää kasvonsa persoonallisuuden maailman puoleen, hänet havaitaan rakastavaksi persoonaksi, kun hän kääntää kasvonsa hengellisen maailman puoleen, hän on persoonallinen rakkaus; uskonnollisessa kokemuksessa hän on kumpaakin. Rakkaus tunnistaa sen, mikä on Jumalan tahtomaailmasta peräisin oleva tahto. Jumalallisen vapaatahtoisuuden pohjalla — universaalisen rakastamisalttiuden, armon osoittamisen, kärsivällisyyden julkituomisen ja anteeksiannon jakamisen pohjalla — on Jumalan hyvyys.
7. Jumalallinen totuus ja kauneus
2:7.1 (42.2) Kaikki finiittinen tieto ja luodun olennon ymmärrys on suhteellista. Informaatio ja tieto, jopa korkeallakin olevista lähteistä kerätty, on vain suhteellisen täydellistä, paikallisessa mielessä täsmällistä ja henkilökohtaisessa mielessä totta.
2:7.2 (42.3) Fyysiset tosiasiat ovat melko yhdenmukaisia, mutta totuus on maailmankaikkeuden filosofiassa elävä ja joustava tekijä. Kehittyvät persoonallisuudet ovat kommunikaatioissaan vain osittain viisaita ja vain suhteellisen totuudellisia. He voivat olla varmoja vain siihen saakka, mihin heidän henkilökohtainen kokemuksensa ulottuu. Se, mikä saattaa olla näennäisesti täysin totta yhdessä paikassa, onkin kenties vain suhteellisen totta jollakin toisella luomakunnan lohkolla.
2:7.3 (42.4) Jumalallinen totuus, lopullinen totuus, on yhdenmukainen ja universaalinen. Mutta hengellisiä olevaisia käsittelevä kertomus, sellaisena kuin erilaisilta sfääreiltä peräisin olevat monilukuiset yksilöt sen kertovat, saattaa juuri tästä tiedon täysimääräisyyden ja henkilökohtaisen kokemuksen tyhjentävyyden samoin kuin tämän kokemuksen keston ja laajuuden suhteellisuuden vuoksi toisinaan yksityiskohtiensa osalta vaihdella. Vaikka Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen lait ja säädökset, ajatukset ja asenteet ovat ikuisesti, infiniittisesti ja universaalisesti tosia, samalla niiden soveltaminen ja sovittaminen itse kuhunkin universumiin, järjestelmään, maailmaan ja luotuun älylliseen olentoon ovat mukautettuja Luoja-Poikien suunnitelmiin ja menetelmiin näiden toimiessa kukin omassa universumissaan, samoin kuin ne ovat sopusoinnussa Äärettömän Hengen ja kaikkien muiden liitännäisten taivaallisten persoonallisuuksien paikallisten suunnitelmien ja menettelytapojen kanssa.
2:7.4 (42.5) Materialismin valheellinen tiede tuomitsisi kuolevaisen ihmisen universumin lainsuojattomaksi. Sellainen osittainen tieto on potentiaalisesti pahaa. Se on tietoa, joka koostuu sekä hyvästä että pahasta. Totuus on kaunis, sillä se on sekä täydellinen että symmetrinen. Totuutta etsiessään ihminen tavoittelee sitä, mikä on jumalallisesti todellista.
2:7.5 (42.6) Filosofit tekevät karkeimmat virheensä eksyessään sille petolliselle maaperälle, jota abstraktio edustaa — tapa kohdistaa huomio todellisuuden yhteen ainoaan puoleen ja sen jälkeen julistaa sellainen yksittäinen aspekti koko totuudeksi. Viisas filosofi etsii aina sitä luovaa suunnitelmaa, joka on kaikkien universumi-ilmiöitten takana ja joka on olemassa niitä ennen. Luojan ajatus käy poikkeuksetta luovan teon edellä.
2:7.6 (42.7) Älyllinen itsetajunta voi löytää totuuden kauneuden, sen hengellisen laatumääreen, ei pelkästään sen käsitteiden filosofisen johdonmukaisuuden avulla, vaan luotettavammin ja vakaammin aina läsnä olevan Totuuden Hengen antaman erehtymättömän vastakaiun avulla. Onnellisuus seuraa totuuden tunnistamisesta, koska totuuden mukaan voidaan toimia, se voidaan elää. Pettymys ja murhe ovat erheen seuralaisia, sillä koska se ei ole realiteetti, sitä ei myöskään voi toteuttaa kokemuksessa. Jumalallisen totuuden tuntee parhaiten siitä, että siinä on hengellinen tuntu.
2:7.7 (42.8) Ikuinen kaipuu kohdistuu yhdistymiseen, jumalalliseen yhtenäisyyteen. Kaukaisuuksiin ulottuva fyysinen maailmankaikkeus yhdentyy Paratiisin Saaressa. Älyllinen maailmankaikkeus yhdentyy mielen Jumalassa — Myötätoimijassa. Hengellinen maailmankaikkeus yhdentyy Iankaikkisen Pojan persoonallisuudessa. Mutta ajallisuuden ja avaruuden yksittäinen kuolevainen yhdentyy Jumala Isässä sen suoran keskinäissuhteen kautta, joka vallitsee ihmisessä elävän Ajatuksensuuntaajan ja Universaalisen Isän välillä. Ihmisen Suuntaaja on Jumalan osanen, ja se etsii ikuisesti jumalallista yhdistymistä; se yhdentyy Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen Paratiisijumaluudessa ja sen kanssa.
2:7.8 (43.1) Korkeimman kauneuden havaitseminen on todellisuuden löytämistä ja yhdentämistä: Havaita ikuiseen totuuteen sisältyvä jumalallinen hyvyys — se on äärimmäistä kauneutta. Jopa ihmisperäisen taiteen viehätysvoima koostuu sen yhtenäisyyden harmoniasta.
2:7.9 (43.2) Heprealaisten uskonnon suurin virhe oli siinä, ettei se kyennyt yhdistämään Jumalan hyvyyttä tieteen tosiasiapohjaisiin totuuksiin eikä taiteen vetoavaan kauneuteen. Kun sivistys eteni ja uskonto jatkuvasti seurasi samaa epäviisasta Jumalan hyvyyden ylikorostamisen kurssia, joka merkitsi totuuden suhteellista poissulkemista ja kauneuden laiminlyömistä, tietyntyyppisille ihmisille kehittyi alati voimistuva pyrkimys kääntää selkänsä abstraktiolle ja yhteydestään irrotetulle käsitykselle hyvyydestä. Nykypäivien uskonnon ylikorostunut ja irrallinen moraalisuus, joka ei kykene saamaan osakseen monienkaan kahdennenkymmenennen vuosisadan ihmisten antaumusta ja lojaalisuutta, palautuisi arvoonsa, jos se moraalisten käskyjensä lisäksi omistaisi yhtäläistä huomiota tieteen, filosofian ja hengellisen kokemuksen totuuksille sekä fyysisen luomakunnan kauneudelle, älyllisen osaamisen lumovoimalle ja suuruudelle, joka tulee esille aidon siveellisen rohkeuden saavuttamisessa.
2:7.10 (43.3) Kuluvan aikakauden uskonnollinen haaste kohdistuu niihin kaukonäköisiin ja eteenpäin katsoviin miehiin ja naisiin, jotka omaavat hengellistä ymmärrystä ja uskaltavat rakentaa uuden ja kiehtovan elämisen filosofian laajentuneista ja erinomaisen yhdentyneistä, nykyaikaisista kosmisen totuuden, universumin kauneuden ja jumalallisen hyvyyden käsityksistä. Sellainen uusi ja oikeamielinen moraalinäkemys on vetoava kaikkeen siihen, mikä ihmismielessä on hyvää, ja on oleva haasteena sille, mikä ihmissielussa on parasta. Totuus, kauneus ja hyvyys ovat jumalallisia realiteetteja, ja kun ihminen nousee ylemmäs hengellisen elämän portaikkoa, nämä Iankaikkisen ylivertaiset ominaisuudet käyvät yhä koordinoidummiksi ja yhtenäisemmiksi Jumalassa, joka on rakkaus.
2:7.11 (43.4) Kaikki totuus — aineellinen, filosofinen tai hengellinen — on sekä kaunista että hyvää. Kaikki todellinen kauneus — materiaalinen taide tai hengellinen symmetria — on sekä totuudellista että hyvää. Kaikki aito hyvyys — olkoon se henkilökohtaista moraalisuutta, yhteiskunnallista tasapuolisuutta tai jumalallista huolenpitoa — on yhtäläisen todellista ja kaunista. Terveys, mielenterveys ja onnellisuus ovat totuuden, kauneuden ja hyvyyden yhdentymiä, siten kuin ne sekoittuvat ihmisen kokemuksessa. Sellaiset tuloksellisen elämän tasot syntyvät energiajärjestelmien, ideajärjestelmien ja henkijärjestelmien