Viimevuotiset ystävämme. Alcott Louisa May
Читать онлайн книгу.
sillä siitä ei milloinkaan tullut kreikkalaista, samoin liian iso suu ja voimakas leuka. Nämä harmittavat viat antoivat kuitenkin luonteikkuutta hänen kasvoilleen, vaikkei hän itse sitä tiennytkään iloitessaan vain harvinaisen heleästä ihostaan, kirkkaan sinisistä silmistään ja tuuheista, kullankeltaisista kiharoistaan.
Kaikki kolme olivat pukeutuneet ohuihin hopeanharmaisiin pukuihin, parhaisiin kesäpukuihinsa. Hiuksissa ja rintapielessä heillä oli vaaleanpunaisia ruusuja, ja he näyttivät raikkailta ja onnellisilta tytöiltä, niin kuin olivatkin.
Hääjuhlat olivat vailla kaikkia muodollisuuksia, koska ne tahdottiin mahdollisimman luonnollisiksi ja kodikkaiksi. Niinpä Marchin täti saavuttuaan kauhistuikin, kun morsian juoksi toivottamaan hänet tervetulleeksi ja saattoi sisälle häätaloon, jossa sulhanen kiinnitti juuri paikoilleen maahan pudonnutta köynnöstä ja perheen isä pappisarvostaan huolimatta asteli juhlallisen näköisenä yläkertaan viinipullo kummassakin kainalossaan.
– Onpas tämä laitaa! huudahti vanha rouva järjestellessään kahisevan silkkipukunsa laskoksia ja istuutuessaan kunniapaikalle, joka oli järjestetty häntä varten. – Sinunhan olisi pitänyt pysytellä näkymättömissä viime hetkeen asti, lapsi kulta.
– Ei minussa ole mitään katsomista eikä kukaan sitä paitsi tule tuijottamaan minua eikä arvostelemaan pukuani eikä laskemaan mitä hääateria on maksanut. Olen liian onnellinen välittääkseni, mitä ihmiset puhuvat tai ajattelevat, niinpä vietänkin omat hääni aivan niin kuin minusta itsestäni on hauskinta. John, rakkaani, tässä on vasarasi, ja samassa Meg jo oli auttamassa "tuota miestä" hänen kerrassaan sopimattomassa puuhassaan.
John ei edes kiittänyt, mutta kumartuessaan ottamaan tuota epäromanttista työkalua hän suuteli pikku morsiantaan oven takana luoden häneen sellaisen katseen, että Marchin tädin oli nopeasti pakko ottaa nenäliinansa ja pyyhkiä vanhoja, tuikeita silmiään, jotka olivat äkkiä kostuneet.
Samassa kuului rysähdys ja huutoja, joita seurasi Laurien sydämellinen nauru ja hieman sopimaton huudahdus:
– Voi, Zeus Amon! Jo tönäisi taas hääkakkua! Seurauksena oli yleinen hälinä, joka vaivoin ehti asettua, ennen kuin serkkujoukko saapui ja "seurue astui sisään", kuten Bethin oli tapana sanoa lapsena.
– Älä anna tuon nuoren jättiläisen tulla lähelleni; hän on paljon kiusallisempi kuin hyttyset, kuiskasi vanha rouva Amylle, kun huone alkoi täyttyä ja Laurien tumma pää kohosi toisten yläpuolelle.
– Hän on luvannut olla tänään oikein kiltti, ja hän osaa olla kerrassaan viehättävä, jos vain haluaa, vastasi Amy ja hiipi varoittamaan Herkulesta lohikäärmeestä, mistä oli seurauksena, että vanha rouva oli hukkua Laurien huomaavaisuuteen.
Ilman morsiussaattuettakin häly hiljeni heti, kun pastori March ja nuori pari asettuivat lehväholvin alle. Äiti ja siskot seisoivat lähinnä morsiusparia, aivan kuin he olisivat vielä halunneet pidättää Megin luonaan. Isän ääni petti useammin kuin kerran, mutta se tuntui tekevän toimituksen vain kauniimmaksi ja juhlallisemmaksi. Sulhasen käsi vapisi silminnähtävästi eikä kukaan kuullut hänen vastaustaan, mutta Meg katsoi suoraan puolisonsa silmiin sanoessaan: "Tahdon", ja hänen äänensä ja katseensa oli niin hellän luottavainen, että ilo täytti äidin sydämen ja Marchin täti nyyhkytti kuuluvasti.
Jo ei itkenyt, vaikka hänen toisin ajoin oli sangen vaikea pidättää kyyneliään. Hänen onnistui hillitä itsensä, koska hän tiesi Laurien herkeämättä katselevan tummissa vekkulinsilmissään samalla kertaa hilpeä ja liikuttunut ilme. Beth nojasi päänsä äidin olkapäähän, mutta Amy seisoi suorana kuin kuvapatsas auringonsäteiden leikkiessä kauniisti hänen otsallaan ja kukissa, jotka koristivat hänen kiharoitaan.
Samalla hetkellä kun vihkimistoimitus oli päättynyt, Meg huudahti välittömästi vastoin totuttuja tapoja:
– Ensimmäinen suukko äidille! ja kääntyi suutelemaan häntä hellästi.
Seuraavan neljännestunnin ajan Meg hehkui kuin ruusu, sillä onnittelijat olivat hukuttaa hänet syleilyihin alkaen herra Laurencesta aina vanhaan Hannaan, joka ihmeelliseen päähineeseen sonnustautuneena sulki Megin syliinsä ja sanoi itkun ja naurun sekaisella äänellä: – Jumala siunatkoon sinua, kultaseni! Kakkukin säilyi ehjänä ja kaikki on ihan taivaallista!
Häävieraat hajaantuivat ja jokainen sanoi jotakin sukkelaa tai ainakin yritti, ja kaikilla oli nauru herkässä, niin kuin vain silloin kun mieli on keveä. Häälahjoja ei ollut näytteillä, sillä ne oli jo viety nuoren parin kotiin; taidokasta hääateriaa ei myöskään tarjottu, mutta sen sijaan runsaasti leivonnaisia, pientä haukattavaa ja hedelmiä, kaikki kukkasin somistettuna. Herra Laurence ja Marchin täti kohottivat vähän kulmiaan ja iskivät silmää toisilleen, kun kolme Hebeä kantoi vieraille ainoina nektareina vain vettä, limonaatia ja kahvia. He eivät kuitenkaan sanoneet mitään, mutta Laurie, joka itsepintaisesti halusi palvella morsianta, oli tosiaan hämmästynyt ilmestyessään hänen eteensä täyteen ahdettu tarjotin käsissään.
– Onko Jo särkenyt vahingossa kaikki viinipullot? hän kuiskasi. – Ei kai se sentään harhanäky ollut, kun tänä aamuna näin vielä täällä muutaman pullon.
– Ei, et sinä erehtynyt. Isoisäsi lahjoitti ystävällisesti meille parasta viiniään, ja Marchin tätikin lähetti muutaman pullon, mutta isä varasi ensin niistä vähän Bethille ja lähetti loput sotilaiden toipilaskodin tarpeiksi. Sinähän tiedät että hänen mielestään viiniä pitäisi käyttää vain lääkkeeksi, ja äiti sanoo, ettei hän eivätkä hänen tyttärensä ikinä tarjoile viiniä tämän katon alla kenellekään nuorelle miehelle.
Meg puhui tosissaan ja odotti, että Laurie olisi joko rypistänyt otsaansa tai purskahtanut nauruun. Mutta tämä ei tehnyt kumpaakaan, vaan vilkaistuaan Megiin sanoi kiihkeään tapaansa:
– Se on oikeata puhetta! Olen nähnyt siitä koituvan niin paljon vahinkoa, että toivoisin toistenkin naisten ajattelevan samalla tavoin.
– Et kai sentään puhu omasta kokemuksestasi! Megin äänessä oli huolestunut sävy.
– En, siitä annan kunniasanani. Mutta älä sentään usko liian hyvää minusta, minulla ei näes ole kiusausta juuri siihen syntiin. Koska olen elänyt maassa, jossa viini on yhtä yleistä kuin vesi ja melkein yhtä vaaratonta, en välitä siitä lainkaan; mutta kun sievä tyttölapsi tarjoaa viiniä, on vaikea kieltäytyä, senhän kai ymmärrät.
– Mutta sinun pitäisi kieltäytyä, vaikkei itsesi, niin ainakin toisten vuoksi. Laurie, lupaa se nyt minulle, niin voin sitä suuremmalla syyllä sanoa tätä päivää elämäni onnellisimmaksi.
Näin äkillinen vakava pyyntö sai nuoren miehen hetkeksi epäröimään, sillä pilkkaa on usein paljon vaikeampi kestää kuin kieltäytymistä. Meg tiesi, että jos Laurie antaisi lupauksen, hän myös pitäisi sen maksoi mitä maksoi. Sanaa sanomatta hän katsoi vain Laurieen onnesta säteilevin kasvoin ja hänen hymynsä tuntui sanovan: – Tänään ei kukaan henno kieltää minulta mitään. Eikä Laurie tietenkään voinut; hymyillen hän ojensi kätensä Megille ja sanoi sydämellisesti:
– Minä lupaan, rouva Brooke!
– Kiitoksia oikein paljon.
– Ja minä juon maljan päätöksellesi ja toivotan sille pitkää ikää, Teddy, huudahti Jo läikäyttäen Laurien päälle limonaatia, kun heilautti iloisesti lasiaan ja kilisti hänen kanssaan.
Tarjoilun jälkeen vieraat hajaantuivat kaksittain ja kolmittain kävelemään puutarhaan ja nauttimaan auringonpaisteesta. Megin ja Johnin seisoessa sattumalta keskellä nurmikenttää Laurie sai päähänpiston, joka kruunasi nämä epätavalliset häät.
– Kaikki naineet ottakoot toisiaan kädestä ja tanssikoot nuoren parin ympärillä, kuten Saksassa on tapana, me poikamiehet ja vanhatpiiat kierrämme pareittain piirin ulkopuolella! Laurie huudahti kävellen Amyn rinnalla, ja hän oli niin tartuttavan iloinen ja innostunut, että kaikki seurasivat mukisematta heidän esimerkkiään. Pastori ja rouva March, Carrolin täti ja setä aloittivat, ja muut