Samoin minä.

      Omassa kädessänsä joka orjall'

      On voima murtaa rikki kahlehensa.

      Miks Caesar siis on tyranni? Mies-parka!

      Ei hukka ois hän, jos ei Rooman miestä

      Hän lampaaks huomais, eikä jalopeura,

      Jos peuroj' eivät olis roomalaiset.

      Ken äkist' aikoo suuren liekin saada,

      Hän heikost' oljest' alkaa. Mitä roskaa

      Ja romua on Rooma, että sitä

      Voi halvaks viriks käyttää, joka loiston

      Lois tuohon Caesar-riepuun. Mutta voi!

      Mihinkä minut saatoit? Kenties puhun

      Nyt nöyrän orjan kuullen; silloin varmaan

      Tilille käydä saan. Vaan, mull' on miekka,

      Ja vaarat ne on joutavia mulle.

      Nyt puhut Cascalle: se miesi suotta

      Ei suutaan soita. Tuossa käteni!

      Käy toimeen vaan ja näistä tuskist' auta,

      Niin tämä mies se rohkeimmankin rinnall'

      Esillen astuu.

                     Kauppa siis on tehty.

      Nyt tiedäs, Casca: taivuttanut olen

      Jo jotkut Rooman jalomielisimmät

      Mun kanssan' uskallettuun yritykseen,

      Joss' ompi maine tarjona ja vaara.

      Pompejon pylvästössä nyt he varmaan

      Mua vartovat; näät, tässä hirmu-yössä

      Ei kadull' ykskään ihmissielu liiku;

      Ja luonnonkin on katsanto ja muoto

      Sen työn näköinen, jota toimitamme,

      Verinen, tulinen ja julman julma.

      Vait hetki! Tänne joku kiireell' astuu.

      Niin, Cinna; hänen tunnen käynnistään.

      Hän ystäv' on.

                     No, Cinna, minne kiire?

      Sua etsin. Kuka tuo? Metellus Cimber?

      Ei, se on Casca, yrityksessämme

      Yks osakas. Mua varrotaanko, Cinna?

      No, sepä hauskaa! Mikä julma yö!

      On pari kolme meistä nähnyt kummaa.

      Mua varrotaanko? sano.

                             Varrotaan.

      Oi, Cassius, jos jalon Bruton voisit

      Vaan voittaa puolellemme!

                                Huolett' ollos!

      Tuoss' ota, Cinna, kirje tuo, se kätke

      Praetorin istuimeen, niin että Brutus

      Sen yksin löytää; hänen ikkunastaan

      Sisähän viskaa tuo; tuo vanhan Bruton

      Kuvahan kiinnitä; ja riennä sitten

      Pompejon pylvästöön, niin meidät kohtaat.

      Siell' onko Decius Brutus ja Trebonius?

      On kaikki, pait Metellus Cimber, joka

      On mennyt sua etsimään. Nyt riennän

      Ja käytän nämä kirjeet niin kuin käskit.

      Pompejon pylvästöhön tule sitten.

      Nyt, Casca, ennen päivää tavattav' on

      Kodissaan Brutus. Kolme osaa miehest'

      On meidän jo; ja ensi hyökkäyksessä

      Hän kokonansa meille antautuu.

      Niin, kansan silmiss' arvo häll' on suuri,

      Ja mikä meissä näyttäis rikokselta,

      Kuin kullantekijä sen maineellaan hän

      Hyveeksi kääntävi ja ansioksi.

      Hänt' oikein kuvaat, hänen arvoansa

      Ja hyötyänsä meille. Lähtekäämme,

      Jo puoliyö on mennyt; ennen päivää

      Hän herätettäv' on ja meidän oma.

      Ensimmäinen kohtaus.

      Rooma. Bruton puutarha.

      Hoi, Lucius, hoi! —

      Kulusta tähtien en päättää saata

      Kuin pitkält' on. – Hoi, Lucius, kuule! —

      Jos mull' ois vika nukkua noin hyvin! —

      Hoi, Lucius! Heräjä jo! Lucius, hoi!

      Mua kutsuittenko, herra?

      Vie tuohus lukuhuoneeseni, Lucius,

      Ja kun se palaa, anna tieto mulle.

      Kyll', oiti, hyvä herra.

      Sen miehen kuolla täytyy. Syyt' ei mulla

      Omasta puolest' ole häntä sortaa,

      Vaan yhteishyvän vuoks. Hän tahtoo kruunun. —

      Ei tiedä, miks tuo miehen luonteen muuttaa.

      Heleä päivä kyyn tuo piilost' ilmi,

      Ja silloin varull' ole. Kruunun! – niin!

      Ja silloin varmaan hälle suomme okaan,

      Joll' ehdon tahdon voi hän turmaa tehdä.

      Suuruuden väärinkäytöst' on, jos tunto

      Eroittuu vallasta; ja Caesarista

      En,