Jo palaa tuohus huoneessanne, herra.

      Kun ikkunalta piitä etsin, löysin

      Näin sinetöityn kirjeen siinä. Varmaan

      Se siin' ei ollut, kun ma maata läksin.

      Käy maata jälleen, viel' ei ole päivä,

      Huomennako se Mars-kuun viidestoist' on?

      En tiedä, herra.

                       Kalenterist' etsi

      Ja anna mulle tieto.

                           Kyllä, herra.

      Nuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa

      Juur siksi että näen lukea.

      "Brutus, sa nukut: herää! Tunne itses!

      Pitääkö Rooman – ? – Puhu, isku anna,

      Pelasta! Brutus, sinä makaat; herää!" —

      Kehoituksia moisia mun tiellen'

      On usein viskelty. "Pitääkö Rooman – ?"

      Näin ehk on ajatus: Pitääkö Rooman

      Pelätä yhtä miestä? Mitä? Rooman?

      Es'isänipä Rooman kaduilt' ajoi

      Tarqvinion, tuo kun kuninkaaksi pyrki.

      "Puhu, isku anna, pelasta!" – Minunko

      Puhua pitäisi ja isku antaa?

      Oi, Rooma! jos siit' apua on, vannon,

      Ett' toivees täyttyy Bruton käden kautta.

      Mars-kuuta viidestoist' on kulumassa.

      Vai niin. Ovea kolkutetaan; katso.

      Siit' asti kuin mua Caesaria vastaan

      Cassius yllytti, en ole maannut.

      Hirmuisen teon ensi aiheest' alkain

      Sen täytäntöön on koko väliaika

      Kuin hourimista taikka julmaa unta.

      Jäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss'

      On silloin hengetär, ja ihmissielu,

      Kuin pieni valtakunta, tuntee silloin

      Kapinan oireita.

      Veljenne Cassius1 ovell' on, hän teitä

      Haluais nähdä.

                     Yksinkö hän on?

      Ei, paljon muita.

                        Tunnetko sa heitä?

      En; hatut heill' on päähän painettuina,

      Ja silmät puoliks vaippaan peittyneet,

      Ett' tuiki mahdoton on tuta heitä.

      Tuo heidät sisään.

                         Ne ovat liittolaiset.

      Oi, salaliitto! Häpeätkö näyttää

      Sa turmiollist' otsaas yölle, jolloin

      On pahuus rohkeimmallaan? Missä sitten

      Sa päivin löydät tarpeeks synkän luolan

      Koteloks hirmumuodolles? Äl' etsi!

      Hymyhyn peitä se ja ystävyyteen;

      Jos tuot, näet, luonnollisen muotos ilmi,

      Ei ole itse horna kyllin musta

      Sua peittämähän epäluulosta.

      Huomenta, Brutus! Liian rohkeit' ollaan;

      Yörauhaas kenties häiritsemme?

                                     Tunnin

      Jo ylhääll' olen ollut, valveill' yön.

      Nuo miehet tunnenko, jotk' ovat kanssas?

      Kyll', ihan kaikki; heiss' ei ole yhtä,

      Jok' ei sua kunnioittais; kaikki toivoo

      Ett' itsestäsi sull' ois sama luulo,

      Mi joka kunnon roomalaisell' on.

      Täss' on Trebonius.

                          Tervetullut tänne.

      Ja Decius Brutus.

                        Hänkin tervetullut.

      Ja Casca, Cinna ja Metellus Cimber.

      Olette kaikki tervetullehet.

      No, mitkä valvottavat huolet nyt on

      Karanneet yön ja silmienne väliin?

      Sananen, kuulehan.

                         Tuoss' itä on;

      Tuoll' eikö päivä koita?

                               Ei.

                                   Suo anteeks,

      Koittaapa: harmaat juovat, jotka tuolla

      Jakavat pilvet, päivän airuit' ovat.

      Petytten kumpikin, se myöntäkää.

      Tuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää;

      Se