Patriisit jalot, oikeuteni tukeet,

      Aseilla asiaani ajakaa;

      Te, kansalaiset, rakkaat toverini,

      Perintöäni miekoin puolustakaa.

      Sen vanhin poika olen, jota viimeks

      Somisti Rooman valtadiadeema.

      Isäni arvon tahdon omistaa;

      Ei sortaa esikoisuuttani saa.

      Toverit, suosijani, Rooman miehet,

      Caesarin poikaan, Bassianukseen,

      Jos mieltynyt on Rooman valtasilmä,

      Tie Kapitoliin sulkekaa ja älkää

      Häpeän lähestyä salliko

      Sit' istuinta, jok' oikeuden, hyveen,

      Jalouden, kohtuuden on pyhäkkö,

      Vaan vaali suokoon voiton ansiolle;

      Ajakaa vaalin vapautta, miehet.

      Te, prinssit, jotka ystävin ja lahkoin

      Tapaatte kruunua ja valtaa, tietkää,

      Ett' yksimielisesti Rooman kansa,

      Jot' edustamme me, nyt vaalin kautta

      On Rooman keisariksi määrännyt

      Andronicuksen, joka Pius-nimen

      Sai suurist' ansioistaan Roomaa kohtaan.

      Niin kelpo miestä, oivaa sotilasta

      Ei ole toista tässä kaupungissa.

      Senaatti hänet kutsunut on kotiin

      Sodista ankarista goottein maalta.

      Hän, vihollisten kauhu, poikineen

      Tuon sotaisan ja vahvan kansan voitti.

      On asiaamme vuotta kymmenen

      Hän puoltanut ja miekoin lannistanut

      Vihollis-uhkaa. Viidesti hän Roomaan

      Palasi haavoissaan ja poikans' uljaat

      Toi tantereelta kotiin kirstuissa.

      Nyt vihdoin voitonmerkein ahdattuna

      Palajaa Roomaan taas Andronicus,

      Kehuttu Titus, aseloistossaan.

      Siis pyydämme – sen miehen kunniaksi,

      Jonk' aimo jälkeläisen saavan suotte,

      Ja senaatin ja Kapitolin nimeen,

      Joit' arvon kunnioittaa tahdotte —

      Eritkää, hajoittakaa seurueenne!

      Pois väkivalta! Nöyrää rauhan tietä

      Siivosti esiintuokaa ansionne.

      Tribuunin kaunis puhe suostuttaa.

      Marcus Andronicus, niin suoruuteesi

      Ja totuuteesi luotan, niin sua hellin

      Ja omaisias, niin on mulle rakas

      Sun jalo veljes Titus poikineen

      Ja hän, joss' aatokseni kaikki elää,

      Lavinia armas, Rooman kaunistus,

      Ett' ystäväni kaikki kotiin päästän

      Ja onneni kansansuosin vaakaan

      Ma punnittavaks asiani heitän.

      Te ystävät, te oikeuteni tukeet,

      Nyt kiittäin teidät kotiin lasken kaikki,

      Ja maani suopeuteen ja suosioon

      Ma itseni ja asiani heitän.

      Niin ole, Rooma, hyvänsuopa sinä,

      Kuin sinuun luottava ja harras minä.

      Avatkaa portit minun sisään mennä.

      Niinikään minun, halvan kilpaajan.

      Toinen kohtaus.

      Sama paikka.

      Tie auki! Sankari Andronicus,

      Hyveiden turva, Rooman uljain urho,

      Sodissa kaikiss' aina voittoisa,

      Palannut onnell' on ja kunnialla

      Seuduilta, missä miekoin ahdisti

      Ja alleen voitti Rooman viholliset.

      Sua tervehdin,

      Surupuvussasi voittorikas Rooma!

      Kuin laiva, purettuaan tavaransa,

      Taas kalleuksineen palaa satamaan,

      Miss' ensin nosti ankkurin, niin tulee

      Andronicuskin laakeroituna

      Ja maataan tervehtelee kyynelin,

      Ilokyynelin, taas Rooman nähdessään.

      Zeus, Kapitolin suojelija suuri,

      Luo pyhiin menoihimme armon katse!

      Viidestäkolmatt' urho-pojasta —

      Puolt'