Sa kruunun, Titus, saat, jos sitä pyydät.

      Tribuuni julkea, vai tiedät sen?

      Oi, tyynny, Saturninus!

                              Roomalaiset,

      Minulle oikeutta! – Miekka maalle,

      Patriisit! Älkää kätkekö sit' ennen

      Kuin Saturninus Rooman keisar' on. —

      Pois hornan kattilaan, Andronicus,

      Jos multa kansan sydämmet sa ryöstät!

      Mies ylpeä, jok' onnes ehkäiset,

      Kun jalo Titus hyvää sulle aikoo!

      Oi, tyynny, prinssi! Kansan sydämmet

      Ma sulle hankin, puolees taivutan ne.

      Andronicus, min' en sua imartele.

      Vaan kunnioitan kuolinhetkeen asti.

      Jos lahkoani ystävilläs lisäät,

      Niin suuresti sua kiitän; kiitoshan

      On jalomielisille parhain palkka.

      Te, jalot tribuunit, ja Rooman kansa,

      Äänenne pyydän, vaali-oikeutenne:

      Ne uskokaa Andronicukselle.

      Andronicusta kunnioittaakseen

      Ja urhon kotiin paluust' iloitakseen,

      Sen kansa ottaa, kenen määrää hän.

      Tribuunit, kiitos suur'! Siis Saturninus

      Valitkaa, keisarinne vanhin poika,

      Jonk' avut varmaan Roomaa kirkastavat,

      Niin kuin Titaanin säteet maailmaa,

      Ja oikeuden kypsyttävät maassa.

      Jos neuvoani kuulette, niin hänet

      Siis kruunatkaa, – ja keisar' eläköön!

      Patriisit ja plebeijit, yhteis-äänin

      Ja hurraa-huudoin Saturninuksen

      Siis valitsemme Rooman keisariksi:

      Eläköön keisarimme Saturninus!

      Titus Andronicus, sua suosiostas

      Mua kohtaan tämän päivän vaalissa

      Täss' ansiosi-mukaisesti kiitän

      Ja töillä hyvyytesi palkitsen.

      Aluksi, Titus, korottaakseni

      Sun mainettas ja perhees arvoa,

      Ma teen Laviniasta keisarinnan,

      Sydämmeni ja Rooman haltijan,

      Ja Pantheoniss' otan avioksi.

      Tää onko mieleesi, Andronicus?

      On, arvon herra; tämä liitto mulle

      On varsin kunniaksi. Rooman nähden

      Täss' omistan nyt Saturninukselle,

      Kuninkaalle ja valtakunnan päälle,

      Maanpiirin valtiaalle, miekkani,

      Triumphi-vaununi ja vankini, —

      Arvoisa lahja Rooman keisarille!

      Nää ota vastaan kunniani merkit,

      Jotk' alamaisen veroks etees lasken.

      Suur' kiitos, jalo Titus, elon tuoja!

      Kuink' annistas ja sinust' ylpeilen,

      On Rooma muisteleva. Vähääkään jos

      Unohdan äärettömist' ansioistas,

      Uskollisuutens' unohtakoon Rooma!

      Olette, rouva, keisarin nyt vanki;

      Hän arvonne ja säädyn mukaan teitä

      Ja seuraannekin hyvin kohtelee.

      Ihana nainen! Moist' ei pintaa tapaa:

      Tuon naisin, jos viel' oisin naimaan vapaa. —

      Pois otsan pilvet, kaunis kuningatar!

      Vaikk' ilon tappanut on tappiosi,

      Et silti Roomaan tullut pilkaksi:

      Sua ruhtinaallisest' on kohdeltava.

      Sanaani luota; katkeruus ei kaataa

      Saa toivoa; voi lohduttajas nostaa

      Sun goottein kuningatart' ylemmäksi. —

      Lavinia, ethän tätä paheksu?

      En suinkaan: aateluutennehan takaa,

      Ett' tarkoituksenne on siivo, vakaa.

      Lavinia, kiitos! – Tulkaa, roomalaiset!

      Vapaiksi vangit pääskööt lunnaitta.

      Nyt rummuin, torvin vaali julistakaa!

      Anteeksi, Titus, mun on tämä neiti.

      Mitä, herra? Tosiko on tarkoitus?

      On, jalo Titus, luja myöskin päätös

      Pysyä kiinni oikeudessani.

      MARCUS. Suum cuique, sanoo roomalainen laki; On oikeus hällä ottaa omansa.

      Se hänen tuleekin, jos minä elän.

      Pois, konnat! Missä keisarin on vahti?

      Petosta! Viety on Lavinia.

                                 Viety?

      Ken hänet vei?

                     Se, joka vaikka konsa

      Pois keltä tahans' ottaa morsionsa.

      Avuksi, veljet! Minä ovea

      Sill'aikaa miekallani vartioitsen.

      Mukaani,