Jos majesteetin halu huomenna

      On tulla pantterin ja hirven ajoon,

      Niin aamull' ääness' ovat koirat, torvet.

      Ma tulen, Titus; siitä kiitokset!

      Olympon huippuun Tamora nyt nousee

      Fortunan nuolten saavuttamatonna;

      Siell' istuu korkealla, hänt' ei häiri

      Salaman leimu, pauhu pauanteen,

      Ei kateuden kalvaan uhka yllä.

      Kuin koitart' aurinkoinen tervehtii

      Ja, meren huilattuaan säteillänsä,

      Tulisin vaunuin tähtirataa kiitää,

      Niin Tamorakin: hänen älyään

      Kumartaa mainen korkeus, ja hyve

      Vavisten kierii hänen vihans' eessä.

      Terästä sydämmes ja älys, Aaron,

      Ja sinäi nouse yhtä korkealle

      Kuin keisarinnas, jota voittoriemuin

      Jo kauan pidit lemmenkahleissa

      Ja silmäis lumopiiriin sidottuna

      Lujemmin kuin Prometheus Kaukasoon!

      Pois mieli matala ja orjanpuku!

      Kilisten kullassa ja helmiss' aion

      Ma uutta keisarinnaa palvella.

      Sanoinko: palvella? Ei, kiemailla

      Lumoojaa tuota, jumalatarta,

      Semiramista, nymphaa, sireeniä,

      Mi lumoo Rooman Saturninuksen

      Ja tuhoon hänet vie ja valtakunnan.

      Haa! Mikä riita?

                       Nuoruutesi, Chiron,

      Älyä puuttuu, älys terää puuttuu,

      Tapoja myöskin, noin kun väliin tunget,

      Vaikk' ehdoton on mulla suosio.

      Demetrius, aina sinä pöyhkeilet,

      Masentaa nytkin kerskallas mua aiot.

      Ei parin vuoden ikäero sua

      Tee suosikiks ja mua suosittomaks;

      Min' olen yhtä hyvä palvelemaan

      Ja kaunoistani palvomaan kuin sinä;

      Ja miekkani sen näyttää ilmeisemmin,

      Kuink innolla Laviniaa ma lemmin.

      Hoi, karttuja!5 Täss' yljät tappelevat.

      Nulikka, senkö vuoks, ett' äiti laittoi

      Kupeelles vahingossa tanssisäilän,

      Noin uljaasti nyt ystäviäs uhkaat?

      Sa lastas anna liimaantua tuppeen,

      Siks kunnes paremmin sit' osaat käyttää!

      Mut siksi täysin tuntea sa saat,

      Mit' uskallan, vaikk' onkin taito pieni:

      Kopeilet, poika!

                       Mitä teette, herrat?

      Lähellä linnaa miekan paljastatte

      Ja kadull' ääntä moista pidätte?

      Tuon salavihan syyn ma hyvin tunnen,

      Mut kultamiljoonistakaan en sois,

      Ett' asialliset sen tietäisivät;

      Ja mistään hinnast' äitinne ei tahtois

      Noin tulla häväistyksi hovissa.

      Hävetkää! Miekka pois!

                             En minä, kunnes

      Sen pistän hänen rintaansa ja työnnän

      Takaisin hänen kurkkuunsa sen herjan,

      Jot' on mua häväistäkseen huokunut.

      Min' olen siihen varalla ja valmis,

      Suupaltti konna, joka sanoin pauhaat,

      Mut miekkatyöss' et mitään uskalla.

      Pois, sanon minä! Kautta jumalien.

      Joit' urhoolliset gootit palvovat,

      Tää turha riita tuhoo meidät kaikki!

      Oi, aatelkaahan, herrat, mik' on vaara

      Näin prinssin ilmeist' oikeutta sortaa.

      Niin kevytmielinen Laviniako

      Ja Bassianusko niin turmeltunut,

      Noin että hänen vaimostaan sais kiistää

      Ja sit' ei seurais rangaistus ja kosto?

      Pois, herrat, pois! Jos keisarinna tietäis

      Tään epäsoinnun syyn, niin suuttuis soittoon.

      Sen tietköön hän ja koko mailma: mulle

      Lavinia rakkaamp' on kuin koko mailma.

      Kakara, nöyremp' ole valinnassasi

      Lavinia vanhimman on veljes oma.

      Olette hullut. Ettekö te tiedä

      Kuink' ollaan Roomass' äkäiset ja kateet

      Ja kilpaylkiä ei siedetä?

      Niin, tietkää, herrat, tästä juonest' oma

      Sikiää surmanne.

                       Haa, tuhat surmaa

      Ma kärsisin, jos hänet voittaisin!

      Vai voittaisitte?

                        Mitä kummaa siinä?

      Hän nainen on, ja siksi kosittava;

      Hän nainen on, ja siksi voitettava;

      Lavinia on hän, siksi lemmittävä.

      Enemmän vettä myllyn kautta kulkee,

      Kuin mitä tietää mylläri; ja helppo

      On leikatusta leiväst' ottaa viilu.

      Vaikk' keisarin on veli Bassianus,

      Niin Vulcanuksen koristetta