Coriolista hyökkäys Marcion

      Ja Lartion päälle tehtiin; meidän väen

      Varustuksiinsa väistyvän kun näin,

      Niin tänne riensin.

                          Tottakin jos puhut,

      Et hyvää puhu. Kauanko on siitä?

      On päälle tunnin.

                        Peninkulmaa tuskin

      On täältä sinne; äsken rummun kuulin.

      Sa tarvitsetko tunnin peninkulmaan?

      Sa tulet myöhään.

                        Volskilaisten lukit

      Mua vainos; pari, kolme peninkulmaa

      Mun täytyi väärää tehdä; muuten oisin

      Jo aikaa ollut täällä.

      (Marcius tulee.)

                             Kuka tuo on?

      Hän on kuin nyljetty! Oi, taivaan vallat!

      On Marcion leima hällä, moisna olen

      Ennenkin hänet nähnyt.

                             Myöhästyinkö?

      Ei paimen pauanteesta luikun ääntä

      Niin erota kuin minä Marcion äänen

      Erotan halvemmista.

                          Myöhästyinkö?

      Sen teit, jos ei sua muiden veri punaa.

      Vaan omasi.

                  Oi, annas kun sua halaan

      Niin tuliseen kuin ennen ylkämiesnä,

      Niin riemullisna kuin hääiltana,

      Vahaisten vuodettani valaistessa.

      Urosten uros! Kuinka Lartius voipi?

      Kuin mies, mi tuomarina tuomitseepi

      Maanpakoon yhden, toisen kuolemaan,

      Vapauttaa tuon, tuot' uhkaa, tuota sääli

      Coriolin kuin luihun susikoiran

      Hän pitää kahleissa, joit' ehdon tahdon

      Hän höllittää.

                     Miss' orja, joka sanoi

      Varustuksiinne teidän paenneen?

      Miss' on hän? Tuo hän tänne!

                                   Älä huoli!

      Hän puhui totta. Meidän ylimykset,

      Tuo rahvas – (hiis! tribuunejako heille!) —

      Niin kissaa hiir' ei säiky, kuin nuo kurjat

      Pahempiansa pakenivat.

                             Mutta

      Mitenkä voiton saitte?

                             Onko aikaa

      Nyt kertomisiin? Sit' en luule. Missä

      On vihollinen? Onko voitto teillä?

      Jos ei, miks ette riennä sitä saamaan?

      Tulimme tappelussa tappiolle

      Ja peräydyimme hyväss' aikehessa.

      Mik' asema on heillä? Millä siivell'

      On ydinväki?

                   Eturiviss', arvaan,

      On antiaatit, heidän valionsa;

      Aufidius, heidän toiveidensa ylpeys,

      Heit' ohjaa.

                   Kautta kaikkein taistelujen,

      Joiss' yhdess' oteltihin, kautta veren,

      Yhdessä vuodatetun, valain kautta,

      Joill' ikiveljyys solmittiin, ma pyydän

      Ett' Aufidion ja antiaattein kanssa

      Tapella saan ma; älkää viivytelkö!

      Ylötyin keihäin vaan ja miekoin ilma

      Nyt täyttäkää, mut joutuun!

                                  Paras oisi

      Nyt sulle voitehet ja lämmin kylpy;

      Mut vaateitas en koskaan tohdi kieltää.

      Valitse urhotyöhös parhaat miehet!

      No, halukkaimmat siis. – Teiss' onko ketään

      (Epäillä sitä olis synti), jolle

      On mieleen ruse tää, mi mua punaa;

      Ken itseänsä varoo vähemmän

      Kuin halpaa mainetta; ken uljaan kuolon

      Paremmaks kurjaa elämätä katsoo,

      Ja kelle kalliimp' isänmaa kuin henki,

      Hän, yksin, tai jos muit' on samaa mieltä,

      Heiluttakohon myöntymyksen merkiks

      Nyt miekkaansa ja Marcion kanssa tulkoon. —

      Mua yksin! Miekaksiko minut teette?

      Jos vilpitönt' on tää, ken teist' ei neljää

      Vastaisi volskilaista? Yhtä lujan,

      Kuin Tullon kilpi, häntä vastaan nostais

      Jokainen teistä. Kiitän teitä kaikin,

      Mut parhaat mun teist' erotella täytyy;

      Muut toisess' ottelussa työtään tehkööt,

      Kun tarve käskee. Etehenpäin, mars!

      Ja neljä teistä parhaat miehet mulle

      Nyt heti valitkoon.

                          Eteenpäin pojat!

      Ja kuntonne nyt näyttäkää, niin tasan

      Panemme voitot kaikki.

      (Menevät.)

      Seitsemäs kohtaus.

      Coriolin