Cymbeline. Уильям Шекспир
Читать онлайн книгу.
vaiti nyt! Se tuossa on se herra,
Ja kuningatar myös ja prinsessa.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sama paikka.
(Kuningatar, Posthumus ja Imogen tulevat.)
KUNINGATAR.
En, tytär, koskaan en sua karsastele,
Jost' usein moitett' äitipuolet saavat.
Sin' olet vankini, mut vartijaltas
Avaimet saat sa, jotka tyrmäs ovet
Sinulle avaa. Ja te, Posthumus, —
Kuninkaan vihat kun saan lauhtumaan,
Niin puhun puolestanne. Häness' yhä
Kytevi raivo; paras teidän oisi
Mukauta tuomioon niin alttihisti
Kuin vaatii viisaus.
POSTHUMUS.
Jos suvaitsette,
Niin tänään lähden.
KUNINGATAR.
Vaaran tuntenette.
Ma kerran puiston kierrän, säälitellen
Ehätyn lemmen tuskaa, vaikk' on teiltä
Kuningas kieltänytkin haastelun.
(Menee.)
IMOGEN.
Tekohyvyyttä! Se käärme hienost' ensin
Kutittaa, sitte pistää. – Rakas ylkä,
Isäni vihaa pelkään, mut en mitään —
Kun valani vain säilyy – mitä mulle
Hän tehnee raivossaan. Sun täytyy mennä;
Mua joka hetki täällä iskut kohtaa
Vihaisten silmäin, muu ei lohtunani
Kuin ett' on mailmass' aarre, jonka kerran
Näen vielä.
POSTHUMUS.
Valtiaani! Puolisoni!
Armaani! Älä itke, muuten annan
Syyt' epäilyyn, ett' olen hempeämpi
Kuin sopii miehen. Uskollisin ylkä,
Mi koskaan lemmen vannoi, olen aina.
Pakenen Roomaan nyt, Philarion luo,
Jok' isäni ol' ystävä ja mulle
Kirjeistä tuttu. Sinne kirjoita:
Sanasi, armas, silmin juon, vaikk' onkin
Sapesta muste tehty.
(Kuningatar palajaa.)
KUNINGATAR.
Joutukaa!
Jos tulee kuningas, niin tiesi mitkä
Saan vihat kestää. – (Syrjään.) Tänne häntä toki
Ma johdatan. Jos kuinka häntä loukkaan,
Niin loukkaukset hän lemmen töinä ostaa
Ja kalliin niistä maksaa.
(Menee.)
POSTHUMUS.
Vaikka kestäis
Elomme loppuun nämä jäähyväiset,
Niin kasvais eron tuska vain. Hyvästi!
IMOGEN.
Ei, viivy vielä! Vaikka ratsasajoon
Huvikses lähtisit, niin liian köyhä
Tänlainen ero ois. Kas tässä, armas:
Tää äitini on helmi; ota, armas;
Se kätke, kunnes toista kosit naista,
Kun Imogen on kuollut.
POSTHUMUS.
Mitä? Toista?
Hyvä taivas, omani vaan mulle anna
Ja toisen halauksesta kuolon kahle
Mua estäköön! – (Panee sormuksen sormeensa.)
Tuoss' ole sinä, tuossa,
Siks kunnes tunto turtuu! Sulo armas,
Niinkuin ma sinuun köyhän itseni
Rajattomaksi tappiokses vaihdoin,
Niin sinust' aina turhissakin hyödyn.
Minulle tätä kanna, lemmen kahle
Se on, sill' ihanimman sidon vangin.
(Kiinnittää rannerenkaan hänen ranteeseensa.)
IMOGEN.
Oi, jumalani! Milloin toisemme
Tapaamme taas?
(Cymbeline tulee seurueineen.)
POSTHUMUS.
Voi meitä! Kuningas!
CYMBELINE.
Pois, kurja olento! Pois silmistäni!
Jos halpuudellas hovia sa lokaat,
Tään kuultuas, niin kuolet. Mene sinä,
Vereni myrkky!
POSTHUMUS.
Taivas teitä kaitkoon
Ja kaikki hyvät täällä siunatkoon!
Ma menen.
(Poistuu.)
IMOGEN.
Kuolemassa ei voi tuskaa
Kovempaa olla.
CYMBELINE.
Sinä epäkelpo,
Mun oisit voinut nuorentaa; nyt vuoden
Ikääni lisäät.
IMOGEN.
Isä, kiukull' älkää
Pilatko itseänne; vihanne
Ei minuun pysty; kaikki pelot, tuskat
Sulompi tunne voittaa.
CYMBELINE.
Armotonko?
Nöyryyttä vailla?
IMOGEN.
Epäilyksess' aivan
Ja vailla toivoa, siis armoton.
CYMBELINE.
Sa kuningattareni ainoon pojan
Olisit saanut.
IMOGEN.
Onni etten saanut!
Ma kotkan valitsin ja pöllön vältin.
CYMBELINE.
Sait kerjäläisen; valtaistuimestain
Ois