Cymbeline. Уильям Шекспир
Читать онлайн книгу.
valtiaani!
IMOGEN.
Ja liinaa viuhtoi?
PISANIO.
Jopa suutelikin.
IMOGEN.
Tunteeton vaate, mua onnekkaampi! —
Ja siinä kaikki?
PISANIO.
Ei; niin kauan kuin
Voi saada minut silmin, korvin häntä
Muist' erottamaan, kannella hän viipyi
Ja viuhtoi hatuin, sormikkain ja liinoin,
Miten vain parhain mielenkuohultaan
Voi näyttää, kuinka vitkaan sielu lähti
Ja joutuun laiva.
IMOGEN.
Pieneltä kuin pääsky,
Viel' ehkä pienemmältäkin hän näytti,
Kun tarkkaamasta herkesit.
PISANIO.
Niin kyllä.
IMOGEN.
Min' oisin tuijottanut silmät puhki
Ja tähystellyt, kunnes etäisyydess'
Ois pieneks pienennyt kuin neulankärki,
Niin, seurannut siks, kunnes sääsken hahmost'
Ois ilmaksi hän siintynyt, ja sitten
Pois katseen kääntänyt ja kyynelöinyt. —
Mut sano, milloin hältä tiedon saamme?
PISANIO.
Ens tilaisuudessa, siit' olkaa varma.
IMOGEN.
En häntä hyvästellyt; paljon sievää
Ois ollut sanottavaa: kuinka häntä
Ma määräajoin ajattelisin
Ja määrätavoin; vannottaa en saanut,
Ett' Italian naisille ei uhrais
Hän oikeuttani ja kunniaansa;
En pyytää, että kuudelt' aamulla
Ja keskipäivällä ja keskiyöllä
Rukouksiss yhtyisimme, – silloin häntä
Taivaassa kohtaan; ehtinyt en antaa
Jäähyväis-suudelmaakaan, johon liittyi
Kaks taikasanaa, – kun jo isä tuli
Ja niinkuin pohjan hirmuviima taittoi
Ituunsa kukat kaikki.
(Hovinainen tulee.)
HOVINAINEN.
Kuningatar
Halaisi teidän korkeutenne seuraa.
IMOGEN.
Tee mitä sulle käskin. – Heti lähden
Kuningattaren pateille.
PISANIO.
Sen lupaan.
(Menevät.)
Viides kohtaus..
Rooma. Huone Philarion talossa.
(Philario, Jachimo, ranskalainen, hollantilainen ja espanjalainen tulevat.)
JACHIMO. Toden totta, herra, olen nähnyt hänet Britanniassa; hänen maineensa oli silloin nousemassa; hänestä odotettiin sitä arvon miestä, joksi hänet sittemmin yleisesti on tunnustettu; vaan silloin olisin voinut katsella häntä ilman vähääkään ihmettelyä, vaikkapa koko hänen avujensa luettelo olisi riippunut hänen sivullaan ja olisin sen siitä kohta kohdalta läpi lukenut.
PHILARIO. Puhutte siitä ajasta, jolloin hänessä oli vähemmän kuin nyt sitä, mikä tekee hänestä sekä sisällisesti että ulkonaisesti täydellisen.
RANSKALAINEN. Minä olen nähnyt hänet Ranskassa; siellä niitä oli monta, jotka osasivat katsoa aurinkoon yhtä tiukasti kuin hänkin.
JACHIMO. Se asia, että hän on nainut kuninkaan tyttären – jossa kohden hän on mitattava pikemmin vaimon kuin oman arvonsa mukaan – , saattaa hänet tietystikin suurempaan huutoon, kuin mitä hän itse teossa ansaitsee.
RANSKALAINEN.
Ja maanpakolaisuus sitten!
JACHIMO. Niin, ja niiden ylistelyt, jotka prinsessan lipunkantajina tätä surkeata eroa itkevät, ne ihmeteltävästi häntä suurentelevat, olkoonpa vain, että sillä tahtovat tukea prinsessan päätöstä – jonka muuten kevyt tykistö pian kumoon ampuisi – kun otti tuollaisen mitättömän kerjäläisen. Mutta mistä se tulee, että hän teidän luonanne oleskelee? Mitä teitä se tuttavuus on kierrellyt?
PHILARIO. Hänen isänsä ja minä olimme sotatovereita, ja usein olen saanut isää kiittää niinkin paljosta kuin hengestäni. – Tuossa se tulee, se brittiläinen. Ottakaa häntä vastaan niin, kuin teidänlaisten älymiesten tulee kohdella hänen-arvoistaan muukalaista.
(Posthumus tulee.)
Pyydän, eitä kaikki likemmin tutustutte tähän herraan, jota teille suosittelen jaloimpana ystävänäni. Minkä-arvoinen hän on, sen näyttäköön aika; en tahdo häntä tässä hänen itsensä kuullen ylistellä.
RANSKALAINEN.
Hyvä herra, olemme tehneet tuttavuutta Orleansissa.
POSTHUMUS. Siitä ajasta olen teille velassa palveluksista, joita en alituisellakaan maksamisella koskaan saisi maksetuksi.
RANSKALAINEN. Liian suuriksi arvotte pieniä palveluksiani. Mielityökseni vain lepyttelin teitä ja omaa maanmiestäni toisiinne. Surkeaa olisi ollut, jos olisitte yhteen törmänneet niin murhaavissa aikeissa, kuin teillä silloin kummallakin oli, ja niin turhan ja perin joutavan asian tähden.
POSTHUMUS. Anteeksi, herra, olin silloin nuori matkustaja, joka ennemmin koetin olla omia kuulemiani noudattamatta, kuin annoin muiden kokemuksen kaikissa toimissa itseäni johdattaa; mutta kypsyneenkin ymmärrykseni mukaan – jos en sillä loukkaa, että sitä kypsyneeksi sanon – ei ollut riita-asiani niin aivan joutava.
RANSKALAINEN. Oli kyllä, miekan ratkaistavaksi, vallankin kahden sellaisen miehen välillä, joista, kaiken todennäköisyyden mukaan, toinen olisi tappanut toisen, tai molemmat kaatuneet.
JACHIMO.
Saisiko, olematta epäkohtelias, kysyä, mikä se riita oli?
RANSKALAINEN. Kaiketikin, minun luullakseni. Olihan asia julkinen ja sietää siis kieltämättä mainitsemista. Se oli hyvin sen asian kaltainen, josta eilen illalla riitelimme, jolloin jokainen meistä laveasti ylisteli oman maansa naisia. Tämä herra vakuutti – ja oli valmis verellään sen vahvistamaan – että hänen oli kauniimpi, siveellisempi, viisaampi, puhtaampi, uskollisempi ja viettelykseen taipumattomampi, kuin yksikään meidän valionaisistamme siellä Ranskassa.
JACHIMO. Se nainen ei elä enää, tai ovat tämän herran hyvät luulot sittemmin muuttuneet.
POSTHUMUS.
Hänellä on vielä avunsa ja minulla mielipiteeni.
JACHIMO.
Älkää vain asettako häntä yhtä paljon ylemmäksi meidän italiattariamme.
POSTHUMUS.