Turhaa lemmen touhua. Уильям Шекспир
Читать онлайн книгу.
tavalliset arki-ihmiset.
Ken paljon tietää, turhaa taakkaa kantaa;
Jokainen kummi osaa nimen antaa.
KUNINGAS.
Kuink' oppineesti oppia hän manaa!
DUMAINE.
Opillaan yksin loistaa, muill' ei sanaa.
LONGAVILLE.
Hän ruuhkan säästää, mutta viljan lanaa.
BIRON.
Jo joutuu kesä: muna huutaa kanaa.
DUMAINE.
S'ei sovi tähän.
BIRON.
Hyvin tällä erää.
DUMAINE.
Ei siinä pontta.
BIRON.
Mut on sentään perää.
KUNINGAS.
Biron on niinkuin kade hallan pesä,
Tuhota kevään esikoiset sois.
BIRON.
Niin, mutta miksi pöyhkeilisi kesä,
Ennenkuin lauluun syytä linnull' ois?
Ken keskoisesta lapsest' ilakoisi?
Ken jouluks toivois ruusuja? Ken voisi
Lumia nähdä Vapun hemmuissa?
Ei, joka asiall' on aikansa.
Opinnot teilt' on jääneet: yli katon
Kuljette, vaikk' on ovi sulkematon.
KUNINGAS.
Hyvästi, Biron! Joudat menemään.
BIRON.
Ei, kuningas; tein valan että jään.
Vaikk' opittomuutt' enemmänkin lienen
Nyt puoltanut, kuin puoltaa voisitte
Tuot' enkeliä tiedettänne te,
Niin toki valani ma pitää tiennen:
Jään tänne kolme vuotta kitumaan.
Tuon paperin ma lukeako saan?
Nimeni piirrän, vaikk' ois siinä mitä.
KUNINGAS.
Näin säilyt häpeästä; sanas pidä.
BIRON (lukee). "Item, ettei yksikään nainen saa tulla hoviamme peninkulmaa lähemmäksi." – Onko niin kuulutettu?
LONGAVILLE. On neljä päivää sitten.
BIRON. Entä rangaistus? (Lukee.) "Kielensä menettämisen uhalla." – Kuka sen rangaistuksen on keksinyt?
LONGAVILLE.
Minä ehdotin sen siksi.
BIRON.
Ja, hyvä herra, miksi?
LONGAVILLE.
Se ankaraks on tehty pelätiksi.
BIRON.
Ja kaiken höyliyden sortimiksi.
(Lukee.) "Item, jos joku tavataan näiden kolmen vuoden aikana naista puhuttelemasta, niin on hän vikapää kaikkeen julkiseen häväistykseen, mitä muu hovi suinkin hänelle keksiä saattaa." —
Pian itse rikotte tuon säädöksenne;
On Ranskan maalta, niinkuin tiedätten,
Kuninkaan tytär tullut pateillenne —
Sorea tyttö, majesteettinen.
Isänsä, sairas, rampa, vuoteen oma,
Guiennen tahtois vapaaks lunastaa;
Siis, joko on tuo säädös joutavaa,
Tai tuli suotta tänne impi soma.
KUNINGAS.
Tuon unhotin. Nyt mikä neuvoks onkaan?
BIRON.
Niin, noin se oppi aina ampuu honkaan;
On kärkäs sille, mitä mieless' itää,
Mut unhottaapi, mitä tehdä pitää;
Ja halunsa kun saa, kun voittaa linnan,
Taas pois sen myy, jost' antoi kalliin hinnan.
KUNINGAS.
Tuon säännön suhteen täytyy tehdä lakko;
On hänen majoittamiseensa pakko.
BIRON.
Tuo pakko vielä panee kuninkaan
Valansa tuhannesti rikkomaan.
Jok' ihmisess' on haluja, mut tarmo
Ei niitä hillitse, vaan yksin armo.
Jos rikon valani, niin tuohon sanaan
Ma vetoan ja pakon esiin manaan. —
Nyt allekirjoitan nuo määräykset; (Kirjoittaa.)
Mut niistä pienimmänkään pykälän
Ken rikkoo, saakoon iki-häpeän.
On mulla niinkuin muilla viettelykset,
Mut toivon että, vaikka emminkin,
Valassa minä pysyn kauimmin.
Mut huviako saamme olla vailla?
KUNINGAS.
No, emme. Tiedättehän, näill' on mailla
Mies Espanjasta, hieno keikari,
Uusimman mailmanmuodin noudattaja,
Ja aivot oikein korupuheen paja;
Mies, joka oman kielens' säveliin
On mieltynyt kuin mihin hurmataikaan;
Tapojen mies, jonk' arvostelemiin
Vedotaan, kun saa säännöt riitaa aikaan;
Tuo oikun laps, Armado nimeltään,
Hän jouto-aikoinamme pöyhkeissään
Jytyää meille tummast' Espanjasta
Ja monest' urhost' ammoin kuuluisasta.
En tiedä, saako teidät suostumaan,
Mut mua miellyttää hän valheillaan.
Hänestä hovilaulajan ma saan.
BIRON.
Armado mies on aivan suurenmoinen:
Uuspankki urho, muodin esikoinen.
LONGAVILLE.
Kun hän on huvinamme Kallon kanssa,
Niin kuluu kolme vuotta solkenansa.
(Pöllö, kirje kädessä, ja Kallo tulevat.)
PÖLLÖ. Mikä on herttuan oma persoona?
BIRON. Tämä tässä, poikaseni. Mitä tahdot?
PÖLLÖ. Minä itse etustan hänen omaa persoonaansa, sillä minä olen hänen korkeutensa konstapeli, mutta tahtoisin nähdä hänen oman persoonansa lihassa ja veressä.
BIRON. Tässä hän on.
PÖLLÖ. Signor Arma – Arma – sanoo terveisiä. Täällä on konnuutta tekeillä. Tässä kirjeessä on siitä enemmän.
KALLO.