Kaarle XII:n historia. Voltaire
Читать онлайн книгу.
oli tsaarilla avarassa valtakunnassaan paljon muitakin alamaisia, jotka eivät edes olleet kristittyjä. Niinpä ovat tataarit, jotka asuvat Kaspianmeren ja Asovinmeren länsirannikolla, muhamettilaisia; siperialaiset, ostjakit ja samojedit, jotka asuvat Jäämeren puolella, olivat raakalaisia, toiset epäjumalain palvojia, toisilla taas ei ollut minkäänlaista käsitystä jumalasta. Heidän keskuuteensa sijoitetut ruotsalaiset sotavangit olivat kuitenkin tyytyväisempiä heidän kuin vanhain moskovalaisten tapoihin.
Pietari Aleksejevitshin kasvatus oli omiaan vielä lisäämäänkin tämän maailmanosan raakalaisuutta. Hänen luonteensa oli sentään saanut hänet pitämään muukalaisista, ennenkuin hän edes tiesikään, missä määrin nämä voisivat olla hänelle hyödyksi. Le Fort, kuten tietty, oli ensimäinen apulainen, jota hän käytti muuttaaksensa Venäjän muodon. Hänen mahtava neronsa, jota raakalaiskasvatus oli siihen saakka kahlinnut, kehittyi nyt miltei yhdellä iskulla. Hän päätti olla ihminen, hallita ihmisiä ja luoda uuden kansan. Ennen häntä olivat useat ruhtinaat kieltäytyneet kruunusta siihen liittyvien velvollisuuksien rasittavan taakan vuoksi, mutta kukaan ei ollut luopunut kruunusta oppiakseen ensin kunnollisesti hallitsemaan. Juuri niin teki Pietari Suuri.
Hallittuaan tuskin kaksi vuotta10 hän jätti Venäjän v. 1698 ja matkusti varsin jokapäiväisen salanimen suojassa Hollantiin, ollen olevinaan tuon samaisen Le Fortin palvelija, jonka hän toimitti ylimääräisenä lähettiläänä Hollannin yleis-eduskunnan luo. Saavuttuaan Amsterdamiin hän kirjoittautui Intian amiraliteetin kirvesmiesten luetteloihin ja työskenteli muiden kirvesmiesten tavoin laivaveistämössä. Työnsä lomassa hän opiskeli sellaisia matematiikan haaroja, jotka voivat olla ruhtinaalle hyödyksi, nimittäin linnoitustaitoa, purjehdusoppia ja asemapiirroksien laatimista. Hän kävi työläisten työhuoneissa ja tutki kaikenlaisia teollisuuslaitoksia; mikään ei jäänyt häneltä huomaamatta. Täältä hän lähti Englantiin, jossa täydensi tietojaan laivanrakennustaidossa; palasi sitten Hollantiin ja tarkasteli kaikkea, josta voi olla hyötyä hänen maallensa. Vihdoin hän kahden vuoden matkojen ja tehtävien jälkeen, joihin kukaan muu ihminen paitsi hän ei olisi halunnut alistua, palasi Venäjälle, vieden sinne mukanaan muun Euroopan taidot.
Kaikenlaisia taitureita seurasi häntä sinne joukoittain. Ensimäistä kertaa nähtiin suuria venäläisiä laivoja Mustallamerellä, Itämerellä ja Atlantilla. Moskovan hökkelien keskelle kohosi säännöllisesti ja kauniisti rakennettuja taloja. Hän perusti oppilaitoksia, akatemioita, kirjapainoja, kirjastoja; kaupunkien olot järjestettiin; puvut ja tavat muuttuivat vähitellen, joskin työläästi. Venäläiset oppivat asteittain tuntemaan, mitä tarkoitetaan seuraelämällä. Itse taikauskokin väheni, patriarkan arvo lakkautettiin. Tsaari julistautui itse uskonnon päämieheksi. Tämä viime yritys, joka jollekulle vähemmän itsevaltiaalle ruhtinaalle olisi maksanut valtaistuimen ja hengen, onnistui miltei vastuksetta ja takasi hänelle kaikkien muiden uudistuksien menestymisen.
Nöyryytettyään tietämättömän ja raa'an papiston hän uskalsi yrittää sen sivistämistä, vaikkapa siten olikin pelättävä, että se uudelleen kävisi vaaralliseksi, mutta hän uskoi olevansa kyllin mahtava pelätäkseen enää heitä. Hän antoi opettaa filosofiaa ja teologiaa niissä harvoissa luostareissa, jotka olivat jäljellä. Tosin tämä teologia vieläkin muistutti sitä raakalaisuuden aikaa, josta Pietari Aleksejevitsh oli vapauttanut isänmaansa. Muuan luotettava henkilö on vakuuttanut minulle olleensa läsnä eräässä julkisessa väittelyssä, jossa tahdottiin saada selville, oliko tupakanpoltto syntiä. Vastaaja väitti, että paloviinasta luopuminen oli luvallista, mutta ei tupakanpoltto, koska muka Pyhä kirja sanoo, että se, mikä tulee ulos ihmisen suusta, saastuttaa hänet, mutta ei suinkaan se, mikä menee sinne sisään.
Munkit eivät olleet tyytyväisiä näihin uudistuksiin. Tuskin oli tsaari perustanut kirjapainoja, kun he käyttivät niitä hyväkseen hänen parjaamisessaan. He painattivat, että hän oli Antikristus, ja todistelivat väitettään sillä, että hän ajatti parran eläviltä ja akatemiassaan antoi leikellä kuolleita. Mutta eräs toinen munkki, joka tahtoi kiivetä onneen, väitti kirjan vääräksi ja todisti, ettei Pietari voinut olla Antikristus, koska luku 666 ei sisältynyt hänen nimeensä. Häväistyskirjan tekijä teilattiin, mutta vastakirjan laatija korotettiin Rjäsanin piispaksi.
Venäjän uudistaja on muun muassa säätänyt erään viisaan lain, joka saattaa häpeään monet sivistyneet valtiot. Se näet kielsi ketään valtion virkamiestä tai porvariksi asettunutta taikka varsinkaan alaikäistä menemästä luostariin.
Tämä ruhtinas käsitti, kuinka on tärkeätä estää sellaisia alamaisia, jotka voivat olla hyödyksi, jättäytymästä joutilaisuuteen, samoin kuin sellaisia määräämästä vapaasti itsestään, jotka ikänsä vuoksi eivät vielä saaneet määrätä vapaasti omaisuudestaankaan. Kuitenkin munkkien oveluus osaa joka päivä kiertää tätä ihmisyyden hyväksi laadittua lakia, ikäänkuin munkeilla todellakin olisi hyötyä siitä, että maansa kustannuksella kansoittavat luostareja.
Tsaari ei Turkin sulttaanien tavoin ainoastaan alistanut kirkkoa valtion määräysvaltaan, vaan myös vielä suurempana valtiomiehenä hävitti janitshaarien tapaisen sotaväen. Sen, mitä ottomaanit ovat turhaan koettaneet tehdä, hän suoritti vähässä ajassa: hän hajoitti moskovalaiset janitshaarit, nimeltä streltsit, jotka pitivät tsaareja holhouksessaan. Tähän sotaväkeen, jota sen herrojen täytyi pelätä enemmän kuin naapurien, kuului noin kolmekymmentätuhatta jalkamiestä, joista toinen puoli majaili Moskovassa, toinen hajallaan rajaseuduilla. Jokaisella streltsillä oli palkkaa vain neljä ruplaa vuodessa, mutta heidän etuoikeutensa ja väärinkäytöksensä korvasivat sen heille runsaasti. Pietari muodosti kohta yhden komppanian muukalaista väkeä ja kirjoittautui siihen itsekin, pitämättä arvolleen alentavana aloittaa uraansa rummunlyöjänä ja palvella siitä asteittain ylöspäin, jotta kansa saisi hänestä hyvän esimerkin. Vähitellen hän kohosi upseeriksi. Hiljaisuudessa hän järjesteli uusia rykmenttejä, ja vihdoin, tuntiessaan olevansa kuriin tottuneiden joukkojen käskijä, hän lakkautti streltsit, jotka eivät uskaltaneet panna vastaan.
Ratsuväki oli miltei samanlainen kuin vieläkin on Puolan ratsuväki ja kuin muinoin oli Ranskan, silloin kun Ranskan kuningaskunta oli pelkkä rykelmä läänityksiä. Venäläiset aatelismiehet varustautuivat ratsain omalla kustannuksellaan ja taistelivat ilman kuria, joskus ilman muita aseita kuin sapeli tai nuolikotelo, kykenemättä noudattamaan komentoa ja siis myöskään voittamaan.
Pietari Suuri opetti heidät tottelemaan omalla esimerkillään ja ruumiinrangaistuksien avulla, sillä hän itse palveli tavallisena sotamiehenä ja alempana upseerina ja rankaisi tsaarina ankarasti pajareja eli aatelismiehiä, jotka väittivät aateliston etuoikeutena muka olevan palvella valtiota ainoastaan oman tahtonsa mukaan. Hän järjesti säännöllisen tykistöjoukon ja otti kirkoista viisisataa kelloa kanuunain valamiseen. Hänellä olikin v. 1714 jo tuhatkolmesataa metallikanuunaa. Samoin hän muodosti rakuunajoukon, mikä aselaji hyvin soveltui venäläisten luonteeseen ja heidän hevostensa pienikokoisuuteen: Venäjällä on nykyään (v. 1738) kolmekymmentä hyvin varustettua rakuunarykmenttiä, tuhat miestä kussakin.
Myöskin husaarit hän on järjestänyt Venäjälle. Vieläpä hän lopuksi perusti insinöörikoulun tuohon maahan, jossa kukaan ennen häntä ei tuntenut edes mittausopin alkeita.
Hän itse oli kelpo insinööri, mutta erityisesti hän kunnostautui kaikissa meriasiain taidoissa, ollen oivallinen laivakapteeni, taitava luotsi, hyvä merimies, kätevä kirvesmies, mitkä kaikki taidot olivat hänelle sitä suuremmaksi kunniaksi, kun hän luonnostaan kovasti pelkäsi vettä. Nuoruudessaan hän ei voinut vapisematta kulkea minkään sillan ylitse; hän antoi silloin sulkea vaununsa puiset ikkunaluukut. Mutta miehuudellaan ja neroudellaan hän masensi tämän vaistomaisen heikkoutensa.
Hän rakennutti Donin suulle Asovin luo kauniin sataman, pitääkseen siellä kaleerilaivansa. Kun hän sittemmin oli varma siitä, että nuo pitkät, matalat ja kepeät alukset voisivat kulkea Itämerelläkin, niin hän rakennutti niitä yli kolmesataa lempikaupunkinsa Pietarin luona. Hän opetti alamaisilleen taidon rakentaa niitä tavallisesta kuusipuusta ja näytti heille, miten niitä ohjataan. Vieläpä kirurgiaakin hän oli opiskellut; on nähty hänen tarpeen tullen
Pietari tuli nimellisesti tsaariksi jo 10-vuotiaana v. 1682 yhdessä vallanhimoisen sisarpuolensa Sofian ja heikkomielisen velipuolensa Iivanan kanssa ja otti koko hallitusvallan omiin käsiinsä jo v. 1689, jolloin hän sulki Sofian luostariin. Lähti suurelle ulkomaanmatkalleen jo v. 1697, valloitettuaan turkkilaisilta Asovin v. 1696.