Tee työtä eläkä joudu epätoivoon!. Томас Карлейль
Читать онлайн книгу.
mukaan jälkimäisiä vastaan. Voita ja alista ne uutteruudella, kärsivällisyydellä, kestävyydellä ja voimalla, ja vihdoin olet riemuiten sovittava viimeisen rakennuskiven St. Paulin tuomiokirkon kupukattoon, tuomiokirkon, joka kautta vuosisatojen on oleva muistomerkkinäsi!
Niin, kaikki apu, tuli se sitten luonnon tahi ihmisten puolelta, on niin sanoaksemme mykkä; se ei tule itsestään, sitä täytyy nähdä, sitä täytyy kutsua. Jokainen jalo työ tahi teos näyttää alussa "mahdottomalta." Todellisuudessa ovatkin jokaisen ylevän teon mahdollisuudet mittaamattoman laajalle hajautuneet, käsittämättömät, niin että ainoastaan uskon avulla voi ne käsittää. Sinun tulee Gideonin tavoin levittää taljasi telttasi oven edustalle, jotta saisit selville onko laajan taivaan kannen alla vielä siunausta tuottavaa aamukastetta jälellä vai eikö. Sydämesi ja elämäntyösi tulee olla tämmöinen ihmeellinen Gideonin talja, joka äänettömällä rukouksella levitetään taivas-alle, ja rajattomista avaruuksista olet saava osaksesi tarpeeksi siunausta tuottavaa kastetta!
Kaikkea ihmistyötä voisi verrata uimarin ponnistuksiin. Suunnaton valtameri uhkaa niellä hänet, ja jollei uija rohkeasti sitä vastusta, panee se uhkauksensa toimeen. Mutta uimari ponnistelee lakkaamatta, hän uhmaa, kamppailee merta vastaan, ja katso, miten kuuliaisena meri häntä kannattaa pinnallaan ja vihdoin voittajanaan vie päämäärään. "Näin on," sanoo Goethe, "kaiken laita, mihin ihminen tässä maailmassa ryhtyy."
Sä uljas merisankari, pohjoismainen merikuningas, – Columbus, sankarini, kuninkaallisin meren valtiaista! Ympäristösi ei ole rohkeutta elvyttävä, purtesi kulkee hirvittävien syvyyksien päällä tuntemattomiin kohtaloihin. Sinua ympäröi joukko kapinoivia, toivottomia pelkureita, takanasi väijyy häpeä, ja turmio, edessäsi on tulevaisuuden synkkä verho. Veljeni, nuo raivokkaat vesivuoret, jotka kohoovat ilmoille penikulmia syviltä alustoiltaan, eivät ole yksin sinun vuoksesi olemassa. Minusta näyttää niillä olevan muutakin tekemistä kuin kantaa sinua eteenpäin, ja ulvovat tuulet, jotka kaaoksen ja mittaamattomien avaruuksien halki pyörivät hurjaa tanssiaan, eivät lainkaan kysy täyttävätkö ne suotuisasti pähkinänkuoripurtesi pienet purjeet. Sinä et ole ihmiskielin puhuvien ystävien parissa, veljeni, vaan suunnattomien, mykkien, raivokkaiden ja ulvovien hirviöiden temmellyksessä. Salattuna, kaukana, näkymättömänä on apu kaikkien mielestä, ainoastaan sinun sydämesi käsittää missä apua on tarjolla; ja, katso, sinä saatkin apua. Kärsivällisesti odotat, kunnes hurja lounasmyrsky on raivonnut loppuun ja muuttuu sinulle suotuisaksi – itätuuleksi – jolloin rohkeasti voit jatkaa matkaa. Sinä pidät hillittömän, kapinoivan miehistön ankarassa kurissa; heikkoja ja empiviä rohkaiset hilpeällä rohkeudellasi; et ole huomaavinasikaan – omiasi ja toisten – valituksia, mielettömyyttä, väsymystä, heikkoutta ja epäilyjä. Sinä osaat vaijeta – vaikenemisesi on syvempi kuin valtameren synkät syvyydet – yksin Jumala voi mitata vaikenevan sielusi syvyyden. Sinusta on koituva suuri mies. Niin, minun merisankarini, sä maailmankuulu purjehtija, sinä olet oleva *suurempi* kuin tämä pauhaava, ääretön maailma ympärilläsi. Valtavalla sielullasi masennat sen, kuten painiskelija kietoo vastustajan käsivarsiinsa, ja pakoitat sen kuljettamaan sinua eteenpäin – tuntemattomaan Amerikaan – tahi minne Jumala hyväksi näkee!
VI. Todellisuudessa on kaikki oikea työ uskontoa, ja jokainen uskonto, joka ei ole työtä, menköön etsimään kannattajia bramiinien, antinomialaisten, tanssivien dervishien luona, tahi missä tahansa; minä en ainakaan siitä huoli. Tuo vanhojen munkkien sananparsi: Laborare est orare, tehdä työtä on rukoilla, ansaitsee ihailuamme.
Kaikkia saarnattuja evankeliumeja vanhempi on tuo, ei koskaan julistettu, sanaton, mutta häviämätön, ikuisesti kestävä evankeliumi: Tee työtä ja löydä siinä siunauksesi. Ihminen, maan ja taivaan lapsi, etkö sisimmässä sydämessäsi tunne henkistä kehoitusta, kutsumusta työhön, joka polttaa kuni vaivoin kytevä tuli antamatta sinulle rauhaa, kunnes seuraat sen kehoitusta ja ryhdyt hyödylliseen työhön! Mitä on kelpaamatonta ja autiota, sen teet sinä kelvolliseksi, viljavaksi, sinulle kuuliaiseksi ja hedelmää kantavaksi. Kaikkialla, missä tapaat epäjärjestystä, on sinun ikuinen vihollisesi. Käy reippaasti siihen käsiksi ja masenna se; tee siitä järjestelmä, joka ei kuulu kaaokseen, vaan on järjelle, jumaluudelle ja sinulle alamainen! Tiesi varrella kasvavat ohdakkeet nyyhdä pois, jotta niiden sijaan kasvaa korsi hyödyllistä ruohoa, pisara ravitsevaa maitoa. Sinä näet pumpulipensaan, jota tähän saakka kukaan ei ole käyttänyt hyväkseen; kokoo sen valkoisia kuituja, kehrää ne, kudo ne, jotta arvottomien kuitujen sijaan tulisi hyödyllisiä kudoksia, joilla ihmisen alaston iho voidaan verhota.
Mutta ennen kaikkea missä tapaat tietämättömyyttä, tyhmyyttä ja raakuutta, ryhdy uupumatta työhön, eläkä lepää, niinkauvan kun elät, vaan tee uutterasti työtä, Jumalan nimessä. Korkein Jumala käskee sinun niin tekemään, ja jos sinulla on korvat kuulla, kuulet tämän käskyn. Ja hän käskee sen myös äänellä, joka ei koskaan ilmene sanoissa, joka herättää suurempaa kunnioitusta kuin ukkosen jylinä muinoin Sinain vuorelta tahi hirmumyrskyn pauhina, sillä eikö sinulle puhu samaa myös rajattomien ijäisyyksien, kointähden tuolla puolen olevien maailmojen *vaikeneminen*? Vielä syntymättä olevat vuosisadat, ikivanhat haudat tomuksi rauenneine ruumiineen, niin, ammoin sitten kuivaneet kyyneleet, jotka kostuttivat näitä hautoja – eivätkö ne kaikki puhu sinulle, mitä ei yksikään korva vielä ole kuullut? Kuoleman syvät valtakunnat, kiertotähdet, jotka eivät ikinä lepää radoillaan, koko ääretön avaruus ja kaikki aikakaudet julistavat sinulle lakkaamattoman, mykän kehoituksen: Sinun, samoinkuin jokaisen ihmisen, tulee tehdä työtä, niinkauvan kun on päivä, sillä sitten tulee yö, jolloin ei kukaan voi työskennellä.
Kaikki oikea työ on pyhää; jokaisessa oikeassa työssä, vaikka se olisi halpaa käsityötä, on jotakin jumalallista. Työn perusta täyttää koko maapallomme pinnan, sen huippu ulottuu taivaaseen. Otsan hiki ja siitä alkaen aina aivojen hikeen, sydämen hikeen, jota ovat synnyttäneet Keplerin laskut, Newtonin perustelmat, kaikki tieteet, sankarirunoelmat, sankarityöt ja marttyyrien kärsimykset, on kaikkien ihmisten osana ja samaten myös "kuolemantuskan verinen hiki," jota sanotaan jumalalliseksi.
Ken olet sinä, veljeni, joka vaikeroit elämäsi raskasta työtä ja vaivoja? Elä valita. Käännä katseesi ylöspäin, väsynyt veljeni. Katso, siellä Jumalan ijankaikkisuudessa ovat työtoverisi. He elävät vielä, he yksin elävät, nuo kuolemattomat, taivaalliset olennot. Heikko inhimillinen muistimmekin käsittää heidät pyhimyksiksi, sankareiksi, jumaliksi. He yksin elävät kaikkein aikojen yli, asuvat äärettömissä avaruuksissa. Taivas on tosin ankara, mutta se ei ole sinulle pahansuopa. Taivas on lempeä, kuten jalo äiti, kuten tuo spartalainen äiti, joka antoi pojalleen kilven sanoen: "Sen keralla, poikani, tahi sen päällä!" Myöskin sinä saat kunnialla palata kotiin; myöskin sinä tulet – elä sitä epäile – kunnialla palaamaan kaukaiseen kotiisi, jos taistelussa säilytät kilpesi! – Ijäisyyksissä ja kuoleman syvimmissä valtakunnissa et sinä ole muukalainen, vaan kansalainen. Elä valita; eiväthän spartalaisetkaan valittaneet.
Ja ken olet sinä, joka julkisesti kerskut elämäsi toimettomuudesta ja mielihyvällä näyttelet kullattuja vaunujasi pehmeine patjoineen, missä sinä kädet ristissä toimettomana uinailet? Katso ylös, katso alas, ympärillesi, eteesi tahi taaksesi, näetkö missään *joutilasta* sankaria, pyhimystä, jumalaa tahi edes paholaista? Et missään näe semmoista. Taivaassa, maan päällä, vesissä eikä maan alla ei ole ketään sinun kaltaistasi. Olet siis luomakunnan merkkiteos, jommoisia tapaa ainoastaan tällä merkillisellä vuosisadalla! Tässä maailmassa on vain yksi ainoa hirviö, ja se on laiskottelija, tyhjäntoimittaja. Mikä on tämmöisen olennon "uskonto"? Että luontoon ainoastaan mielikuvituksen tuote, missä viekas kerjääminen ja varastelu antavat parhaat tulokset; että Jumala on valhe, ja että ihminen ja hänen elämänsä myös ovat valhetta. – Voi, kuka meistä voi todella sanoa: minä olen tehnyt työtä? Uskollisimmatkin meistä ovat hyödyttömiä palvelijoita, ja uskollisimmat meistä tietävät sen parhaiten. Uskollisimmatkin voivat sanoa: "paljon elämästäni on mennyt turhaan, tuhlattu!" Mutta mitä tulee sitten sen, jolla – paitse "juhlatilaisuuksissa" – ei ole mitään muuta työtä kuin toimetonna viettää päivänsä ja siittää poikia, jotka samoin tulevat elämään työttöminä, mitä tulee hänen sanoa itsestään, jos mieli