Tee työtä eläkä joudu epätoivoon!. Томас Карлейль
Читать онлайн книгу.
Tiedätkö mitä tämä päivä merkitsee? Koetatko tehdä viisaasti, mitä sinun tänäpänä tulee tehdä?
Luonto, kohtalo, olemassa olo, koko maailma – tahi miten tuota sanoin selittämätöntä tosiasiaa, jonka keskustassa elämme ja taistelemme, nimitämmekään – eikö se todella ole kuten taivaallinen morsian, jonka rakkauden viisas ja urhea mies, joka käsittää ja seuraa sen käskyjä, voi saavuttaa; kun taas sille, joka ei kykene sitä käsittämään, se on julma, turmiota tuottava pahahenki?
Selitä sen arvoitus ja sinulle käy hyvin, menestys seuraa sinua. Jollet sitä selitä, jos menet ohi sitä huomaamatta, on se itse antava selityksen. Selitys tapahtuu silloin kynsin ja hampain, sillä luonto on tällöin raivostunut naarasleijona, joka kuurona rukouksillesi julmasti raastaa sinut kappaleiksi. Et enää ole sen rakastettu sulho, vaan sen raadeltu uhri; se kohtelee sinua kuten orjaa, joka on yllätetty petoksesta.
Kansakuntien laita on samoin kuin yksilöidenkin. Osaavatko he ratkaista kohtalon arvoitusta?
Tässä piileekin kaikkien onnettomien kansallisuuksien ja kurjien ihmisten kohtalon salaisuus. He ovat unhoittaneet oikean, sisällisen totuuden ja tavoittelevat ulkonaisia varjototuuksia. He vastaavat *väärin* sfinksin arvoitukseen. Tyhmät ihmiset *eivät voi* antaa siihen oikeata vastausta! Tyhmät ihmiset pitävät häilyviä, petollisia virvatulia totuuden ikuisena valona, ja he eksyvät vähitellen yhä kauvemmaksi totuudesta.
Tyhmät ihmiset luulevat, ettei maailmassa olekaan oikeutta, syystä ettei pahaa työtä rangaista heti – paitse sattumalta. Niin, pahan työn rangaistus voi seurata parin päivän kuluttua teosta, se voi viipyä pari vuosisataa, mutta se seuraa *varmasti*; se on varmempi kuin elämä – se on yhtä varma kuin kuolema! Maailman keskustana, ihmiselämän pyörteissä, on vielä tänäkin päivänä Jumala, ja hänen kätensä ohjaa kaikkea yhtä varmasti kuin vanhimpina aikoina. Ja maailman suuri henki on *vanhurskas*.
XI. Puhuttu sana, kirjoitettu runoteos ovat, sanotaan, ihmisen henkisiä tuotteita; eikö siis tehty työ olisi sitä? Järki, nero, kärsivällisyys, taito, työkyky, innostus, siveys, – sanalla sanoen ihmisen kaikki kyvyt – ilmenevät hänen työssään. Työnteko on luonnon ja sen ikuisten, muuttumattomien lakien koettelemista – ja ne kyllä tuomitsevat oikein ihmisen työn. Niin paljon hyvettä ja kykyä siinä oli, niin paljon eikä enemmän! Työntekijä osasi sovittaa työnsä minun ikuisten lakieni kanssa sopusointuun, niinkuin hänelle käskin – ja se onnistui hänelle – tahi: se ei onnistunut hänelle – kuten näette!
Työskennellä suuren luonnon vaatimusten mukaisesti – eikö se ole hyvettä? Pumpulia voidaan kehrätä, työmiehet kutovat langoista kankaita, jotka myydään, kaikki tämä on luonnon käskyjen noudattamista. Jollei seurata luonnon käskyjä, ei ole silloin kankaitakaan. Niitä ei ole olemassa; luonto syyttää sinua, voimasi eivät ole voimia, vaan kykenemättömyyttä!
Kyky ansaitsee kunnioitusta, sillä se *on* kunniaa. Ihminen, joka onnistuu työssään, on *ihminen* sanan kauneimmassa merkityksessä.
XII. Todellakin, maailmassa ei ole mitään kuollutta; se mitä sanomme kuolleeksi, on ainoastaan muuttunutta, sen voimat vaikuttavat päinvastaiseen suuntaan. "Lehdellä, joka mätänevänä liitelee kosteassa ilmassa," on joku sanonut, "on vielä voimaa – miten kykenisi se muutoin mätänemään?" Koko suunnaton maailmamme on kokoonpantu lukemattomista eriluontoisista voimista, painovoimasta aina ihmisen ajatukseen ja tahdonvoimaan; ihmisen vapautta rajoittavat luonnonlait: niistä ei yksikään ole tehottomana silmänräpäystäkään. Kaikella luodulla on tehtävänsä, et missään löydä toimettomuutta: graniittivuori, joka luomisestaan saakka hetki hetkeltä hitaasti hajoaa muruiksi, haihtuva savupilvi, elävä ihminen, niin, ihmisen työ, ihmisen puhe, kaikki on toimintaa. Tiedämme, ettei lausuttua sanaa enää voida peruuttaa, saada tapahtumattomaksi; samaten on myös tehdyn työn laita. "Itse jumalatkaan," sanoo Pindarus, "eivät voi hävittää tehtyä työtä olemattomaksi." Niin, tehty on tehty ijäksi; se on tapahtunut ja sen vaikutus on, oli se sitten kauvan näkyvissä tahi hetikohta kadonnut, ijäti tuntuva, vaikuttava, tapausten ikuisessa kiertokulussa. Ja mitä onkaan tämä tapausten ikuinen kiertokulku, jota sanomme maailmaksi, muuta kuin tehtyä työtä, lukemattomien töiden ja tapausten yhteinen vaikutus, yhteinen lopputulos? Ja tämä ikuinen lopputulos – jota ei kukaan voi laskea eikä kirjoittaa taululleen – on kuitenkin selvästi näkyvissä: kaikki mitä on tapahtunut, tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Käsitä minut oikein, se mitä näet on *työtä*, erilaatuisten voimien tulos, rajaton, ääretön voimameri, mittaamaton kuin ijankaikkisuus itse, ihana, peloittava ja käsittämätön. Ihminen sanoo sitä maailmaksi, elämäksi, mutta hänen aivoraukkansa eivät voi sitä käsittää – tätä tuhatväristä valokokoelmaa, joka on heikko kajastus valosta, missä asuu Hän, kaiken luoja, joka ohjaa loistavat tähtisikermät radoillaan, samoinkuin sinunkin askeleesi.
XIII. Voimakas ihminen on alati löytävä *työtä*, toisin sanoen vastuksia, tuskaa, niin paljon kuin hänen voimansa sietävät.
XIV. Lahjakas ihminen ei voi syntyä maailmaan semmoisella aikakaudella, ettei hän löytäisi tarpeeksi työtä; hän ei millään ehdoin voi viettää koko elämäänsä, ilman ettei siinä ilmenisi ristiriitaisuuksia, vastuksia, joiden voittamiseen vaaditaan koko hänen voimansa, jos ne siihen riittävät. Kaikkialla häilyy ihmissielu valon ja pimeyden vaiheilla, kahden toisilleen vihamielisen valtakunnan: välttämättömyyden ja vapaan tahdon välillä.
XV. Ei ole ihmiselle vielä koskaan tarjoutunut tilaisuutta, jossa ei velvollisuuksia tahi ihanteellisia puolia tulisi kysymykseen. Niin, tässä kurjassa, likaisessa, halveksittavassa todellisuudessa, missä parhaillaan elät, siinä ovat ihanteesi, eikä missään muualla. Pyri siis niitä saavuttamaan, ja saavutettuasi ne, usko, elä ja ole vapaa. Narri! Ihanteesi ovat sinussa itsessäsi, ja itse sinä juuri niitä vastustat. Olemuksesi on vain raaka-ainetta, josta sinun on ihanteesi muovailtava.
XVI. Mutta teitä, työntekijät, jotka jo olette työssä, olette kokeneita, jaloja, kunnioitettavia miehiä, teitä kutsuu maailma uuteen työhön ja uuteen aateluuteen. Voittakaa tyytymättömyys, eripuraisuus, epätoivo miehekkyydellä, oikeudella, lempeydellä ja viisaudella. Kaaos on pimeä ja syvä kuin helvetti; tehkää se valoisaksi, niin saamme helvetin asemasta nähdä vihreän, kukoistavan maailman. Oi, se on suuri työ, eikä ole olemassa muuta suuruutta kuin se, että tekee jonkun tilkun Jumalan luonnosta hieman hedelmällisemmäksi, paremmaksi ja Jumalalle arvokkaammaksi, tahi joitakuita ihmissydämiä viisaammiksi, miehekkäämmiksi, onnellisemmiksi. Tämmöinen on Jumalallekin arvokas tehtävä. Tyytymättömyyden, raakuuden ja epätoivon nokisen helvetin voi myös ihmisvoimin muuttaa tavallaan taivaaksi, puhdistamalla sen liasta, tyytymättömyydestä ja tyytymättömyyden syistä. Kun pimeys on karkoitettu ja Jumalan puhdas, sininen taivas kaareutuu ihmistyön yli, ovat sekä Jumala että ihmiset tyytyväisyydellä sitä katseleva.
XVII. Kahta ihmistä minä kunnioitan enkä ketään muita. Ensikseen työssään väsynyttä työmiestä, joka maasta luotuine työkaluineen vaivoin raivaa maata ja voittaa sen ihmisen omaisuudeksi. Kunnioitusta herättää minussa karkea, kova, työssä väsynyt käsi, johon kuitenkin on lyöty poistamaton kuninkuuden leima, sillä tämä käsi pitelee kiertotähtemme valtikkaa. Kunnioitusta ansaitsevat myös nuo karkeat, ahavoittunnet, hikiset kasvot, sillä ne ovat ihmisen kasvot, ihmisen, joka elää, niinkuin ihmisen tulee elää. Karkeutesi vuoksi kunnioitan sinua vielä enemmän, sillä täytyyhän meidän sekä rakastaa että sääliä sinua! Veljeni, sinä kannat raskasta taakkaa! Meidän vuoksemme on selkäsi niin kumarassa, meidän vuoksemme ovat sirot jäsenesi vääristyneet, sormesi tulleet karkeiksi. Arpa lankesi sinulle, määräsi sinut taistelemaan eturinnassa, siksi olet taistellut puolestamme ja tullut raajarikoksi. Sillä sinullekin oli Jumala antanut siron, virheettömän ruumiin, mutta se ei saanut kehittyä. Se puettiin jo aikaisella ijälläsi työn raskaaseen ikeeseen ja siksi ei ruumiisi eikä sielusi ole saaneet nauttia vapaudesta. Mutta, kuitenkin, tee työtä, veljeni! Sinä täytät velvollisuutesi, mitä merkitsevät silloin muut seikat? Sinä teet työtä jokapäiväisen leipäsi edestä.
Erästä toista ihmistä kunnioitan myös, ja vielä enemmän, – sitä, joka työskentelee henkisten tarpeitten puolesta, ei jokapäiväisen leivän,