Sota ja rauha I. Tolstoy Leo
Читать онлайн книгу.
heidän nuoruutensa oli mennyttä… Mutta molemmille olivat kyyneleet suloisia.
XVIII
Kreivitär Rostof istui tyttärineen vierashuoneessa, minne jo oli kokoontunut paljon vieraita. Kreivi oli vienyt miehiset vieraat työhuoneeseensa, missä tarjoili heille turkkilaisia piippuja kokoelmastaan, jota hän vaali kuin silmäteräänsä. Vähäväliä pistäysi hän vierashuoneeseen ja kysyi: eikö ole jo saapunut? Odotettiin Maria Dmitrijevna Ahrosimovia, jota seurapiirissä kutsuttiin le terrible dragon (hirmuinen lohikäärme). Hän ei ollut kuulu rikkauksistaan tai korkeasta yhteiskunnallisesta asemastaan, vaan järkensä selvyydestä ja käytöstapansa siekailemattomuudesta ja suoruudesta. Hänet tunsi keisarillinen perhe, koko Moskova, koko Pietari, ja molemmissa kaupungeissa häntä ihmeteltiin ja salavihkaa naureskeltiin hänen raakuuttaan, kertoeltiin hänestä juttuja; mutta siitä huolimatta kaikki eroituksetta häntä kunnioittivat ja pelkäsivät.
Työhuoneessa, joka oli harmaana tupakansavusta, puhuttiin sodan julistuskirjeestä ja sotaväennostosta. Julistuskirjettä ei kukaan vielä ollut lukenut, mutta kaikki tiesivät, että se oli julkaistu. Kreivi istui turkkilaisella sohvalla kahden tupakoivan naapurin keskellä, jotka innokkaasti juttelivat keskenään. Kreivi itse ei tupakoinnut eikä puhellut, kallistelihan vain päätään puolelta toiselle ja oli nähtävästi sangen tyytyväinen katsellessaan ja kuunnellessaan tupakoivia naapuruksiaan. Vähäväliä hän uhitteli heitä toistensa kimppuun.
Toinen naapureista oli siviilipukuinen vanhanpuoleinen mies, jonka laihat, sapekkaat kasvot olivat kurttuiset ja paljaaksi ajellut. Iästään huolimatta hän oli puettu kuin uusimman kuosin mukainen keikari. Hän istui jalat sohvalla ja näytti olevan vanha tuttu talossa. Silmät sirillä hän kiskoa ahmensi savuja merenvahapiipusta, jota piti syvällä suupielessään. Hän oli vanhapoika, nimeltään Shinshin, kreivittären serkku ja "myrkky-kieli", kuten häntä nimitettiin Moskovan vierashuoneissa. Puhekumppaliaan hän näytti kohtelevan armollisen alentuvasti. Tämä oli terveennaköinen, punaposkinen kaartin upseeri, moitteettomasti siistitty, napitettu ja kammattu. Hän piti merenvahaa keskellä suuta, vedellen hiljalleen ruusuhuulillaan savua, jonka hän sitten renkaina puhalteli kauniista suustaan. Hän oli samainen luutnantti Berg, jonka kanssa Boriksen oli määrä lähteä rykmenttiinsä ja jolla Natasha kiusasi Veraa, kutsuen häntä tämän sulhaseksi. Kreivi istui heidän keskellään ja kuunteli tarkkaavana. Ei mikään ollut kreivistä niin hauskaa – jollemme ota lukuun bostonpeliä – kuin kuunteleminen, vallankin kun hän onnistui saamaan puhekumppalit kinastelemaan.
– No, batjushka,18mon très honorable19 Alfons Karlitsh, – puhui Shinshin pilkallisesti ja sekoittaen puheeseensa (joka tekikin hänen puhetapansa ominaiseksi) aito venäläisiä kansan puheparsia ja hienon hienoja ranskalaisia lausetapoja. – Vous comptez, vous faire des rentes sur l'élat,20 komppaniasta tahdotte sievoset tulot?
– En lainkaan, Pjotr Nikolaitsh, tahdon vaan näyttää, että jalkaväessä on paljon edukkaampi palvella kuin ratsuväessä. Ajatelkaahan, Pjotr Nikolaitsh, minun asemaani…
Berg puhui aina sangen täsmällisesti, rauhallisesti ja kohteliaasti. Mutta hän puhui aina vain itsestään; rauhallisena hän kuunteli, kun puhuttiin jostain muusta, joka ei suorastaan koskenut häneen. Ja vaiti ollen hän saattoi istua tunti kaudet, häiritsemättä muita tai tulematta itse häirityksi. Mutta heti kun puhe kääntyi häneen, alkoi hän puhua perusteellisesti ja suurella mielihyvällä.
– Ajatelkaahan asemaani, Pjotr Nikolaitsh: jos olisin ratsuväessä, niin en luutnanttinakaan saisi enempää kuin parisataa ruplaa kolmanneksittain; mutta nyt saan kaksisataa kolmekymmentä, – hän puhui iloisesti hymyillen ja katsahti Shinshiniin ja kreiviin sen näköisenä aivan kuin kaikkien ihmisten toiveiden päämääränä aina pitäisi olla hänen menestyksensä.
– Sitäpaitsi, Pjotr Nikolaitsh, siirryttyäni kaarttiin olen näkösällä, – jatkoi Berg, – täyttämättömiä paikkojakin on kaartin jalkaväessä useammin. Ja vielä, ajatelkaahan, miten hyvin tulen toimeen kahdellasadalla kolmellakymmenellä ruplalla: säästöjä jää ja isällenikin lähetän, – hän jatkoi, päästäen renkaan suustaan.
– La balance y est…21 Kirveenhamaralla saksalainen elonsa pui, conime dit le proverbe,22 – sanoi Shinshin vieden merenvahan toiseen suupieleensä ja iskien kreiville silmää.
Kreivi remahti nauramaan. Muut vieraat, huomattuaan Shinshinin puhelemassa, lähestyivät kuuntelemaan. Berg ei huomannut pilkkaa eikä kuuntelijain välinpitämättömyyttä, jatkoi vain kertomustaan, miten hän kaarttiin siirtymällä oli päässyt arvoasteen edelle koulutovereistaan, miten komppanian päällikkö sodassa voi kaatua, ja hän, jäätyään vanhimmaksi upseeriksi, voi helposti tulla komppanian päälliköksi, ja miten kaikki rykmentissä hänestä pitävät, ja miten hänen isänsäkin on häneen tyytyväinen. Berg nähtävästi nautti kertomuksestaan, ja näytti niinkuin hän ei edes olisi aavistanutkaan, että toisillakin saattoi olla omat harrastuksensa. Mutta kaikki, mitä hän kertoi, oli niin herttaisen säädyllistä, ja hänen nuorekas itsekkyytensä niin luontevan ilmeistä, että hän riisti kuuntelijoiltaan aseet.
– No, batjushka, te menestytte kaikkialla, olette sitten jalka- tai hevosväessä; sen teille ennustan, – sanoi Shinshin, taputtaen häntä olalle ja laskien jalkansa sohvalta.
Berg hymyili iloisena. Kreivi ja hänen jälissään vieraat lähtivät vierashuoneeseen.
Oli tuollainen kutsupuolisten edellinen aika, jolloin vieraat eivät enää antaudu pitkiin keskusteluihin odotellessaan einepalaa, mutta pitävät sentään velvollisuutenaan liikuskella ja puhella, osoittaakseen, miten kärsivällisesti he odottavat aterian alkamista. Isäntäväki katsahtelee ovelle ja vaihtaa vähäväliä keskenään silmäyksiä. Näistä katseista koettavat vieraat arvata, ketä tahi mitä odotetaan: mahtavaa myöhästynyttä sukulaistako, vai viivähtänyttä ruokalajia?
Pierre saapui aivan viime tingassa ja istuutui kömpelösti ensimäiselle tapaamalleen nojatuolille keskelle vierashuonetta, ollen kaikkien tiellä. Kreivitär koetti puhella hänen kanssaan, mutta hän vastaili lyhyesti kaikkiin kysymyksiin, katsellen naivisti ympärilleen lasiensa läpi, aivan kuin olisi jotakuta etsiskellyt silmillään. Hän teki seuraan kiusallisen vaikutuksen, mutta itse hän sitä ei lainkaan huomannut. Suurin osa vieraista tiesi hänen karhujuttunsa ja katseli sentähden uteliaana tätä kookasta, paksua ja rauhallista miestä, ihmetellen miten tällainen vetkistelijä ja nuhjus on saattanut tehdä sellaisen kepposen poliisille.
– Olette hiljan saapunut? – kysyi häneltä kreivitär.
– Oui, madame, – vastasi Pierre, katsellen ympärilleen.
– Oletteko tavannut mieheni?
– Non, madame. – Hän hymähti aivan sopimattomaan aikaan.
– Tehän olette aivan hiljan ollut Pariisissa? Siellä, luulen, on sangen mieltäkiinnittävää.
– Sangen mieltäkiinnittävää.
Kreivitär vilkasi Anna Mihailovmaan. Tämä käsitti, että häntä pyydetään haastelemaan tämän nuorukaisen kanssa, ja istuuduttuaan Pierren vierelle hän alkoi puhua tämän isästä; mutta samoin kuin kreivittärelle vastaili Pierre Anna Mihailovnallekin vain sangen lyhyeen. Vieraat olivat vilkkaassa sananvaihdossa. "Rasumovskit… Se oli hurmaavaa… Te olette erittäin ystävällinen… Kreivitär Apraksin…" kuului eri haaroilta. Kreivitär nousi nojatuolistaan ja lähti saliin.
– Maria Dmitrijevna? – kuului salista kreivittären ääni.
– Hänpä juuri, – vastasi karkea naisääni, ja samassa astui vierashuoneeseen Maria Dmitrijevna.
Kaikki neitoset, vieläpä rouvatkin, vanhimpia lukuun ottamatta, kavahtivat seisaalleen. Maria Dmitrijevna seisahtui ovelle ja
Isäkulta.
Korkeasti kunnioitettava.
Te toivotte saavanne valtiolta tuloja.
Tilit ovat selvät.
Kuten sananlasku sanoo.