Leonarda: Näytelmä neljässä tapauksessa. Bjørnstjerne Bjørnson
Читать онлайн книгу.
tukalalta sanoa sitä?
HAGBART.
Minua ilahuttaa, että olette ruvennut lystikkääksi, hyvä rouva.
ROUVA FALK. Niin, lystikästä tuo on. No, mitä Ogoot vastasi? Ei häneltä sanoja puutu.
HAGBART.
Ei puutukaan. Me tulimme tänään tänne samalla höyryveneellä —
ROUVA FALK.
Samalla veneellä – ? Ogoot ja te? Oletteko vainoomiseen ryhtynyt?
HAGBART. Hyvä rouva, teidän on mahdoton tajuta mitään, ennenkuin annatte minulle luvan —
ROUVA FALK. Minä halaan kuulla lopun sisareni tyttäreltä, joka siis pian saapuu tänne.
HAGBART.
Aivan niin, mutta —
ROUVA FALK. Tuota ei käy täällä jatkaminen! Jos mielitte vainota kasvattitytärtäni rakkaudellanne, kuten olette minua vihallanne vainonnut, niin onhan se vallassanne. Mutta tänne ette saa tulla. Täällä minä voin estää sitä.
HAGBART.
Mutta, hyvä rouva kulta – !
ROUVA FALK. Tosiaankin rupee kärsivällisyyteni loppumaan, taikka oikeammin, se on jo loppunut. Mitä täältä tahdotte?
HAGBART. Koska ei mikään muu auta – ei, minä sanon sen suoraan, vaikka se tulee päätähavin – minä olen tässä anomassa kasvattityttärenne kättä.
ROUVA FALK (joka taas on ottanut hansikkaansa osille). Jos olisin mies, viskaisin minä, ettei vastaus olisi "epäiltävä", tämän hansikkaani vasten silmiänne.
HAGBART.
Mutta naisena ette tee sitä.
HANNUS (ovessa).
Ogoot, rouva! —
OGOOT (ulkopuolella).
Täti!
ROUVA FALK.
Ogoot!
Neljäs kohtaus.
OGOOT. Täti! – Voi tuota ilkeätä Hannusta! Minä viittasin hänelle; olisin äkkiarvaamatta – (Lankee tädin kaulaan.)
ROUVA FALK.
Lapsi, et sinä ole pettänyt minua?
OGOOT.
Pettänyt sinua? Minäkö?
ROUVA FALK.
Tiesin mä sen! (Syleilee häntä.) Anna anteeksi! Minulla oli tuokion aikaa hirveä luulo, – mutta kohta kuin näen sinut, on se poissa! – Terve, tervetultuas! Kuinka kaunis sinä olet! Tervetultua!
OGOOT.
Voi, täti! —
ROUVA FALK.
Mikä sinun on?
OGOOT.
Tiedäthän sinä sen jo.
ROUVA FALK.
Hänen häpeällisen vainoomisensa, niin!
(Hagbart on tällä aikaa poistunut näyttämöltä.)
OGOOT.
Hs! – Ei, hän on poissa! – Oletko ollut epäkohtelias häntä vastaan?
ROUVA FALK.
En niin, kuin olisi ansainnut…
OGOOT.
Sanoinhan minä sen hänelle.
ROUVA FALK (nauraen).
Mitä sanoit hänelle?
OGOOT. Kuinka pikainen sinä saatat olla! – Olitko tosiaankin ilkeä häntä vastaan?
ROUVA FALK.
Säälitteletkö sinä – häntä?
OGOOT. Säälittel – ? – Mutta, hyvä Jumala! eikö hän siis ole sanonut sinulle – ?
ROUVA FALK.
Mitä?
OGOOT. Että hän? Että minä? Että me? Ei, täti, älä katso minuun noin hirveästi! Sinä et tiedä siitä.
ROUVA FALK.
En.
OGOOT.
Herra minua auttakoon! Täti – !
ROUVA FALK.
Mutta ethän sinä kuitenkaan olle – ?
OGOOT.
Olen, täti!
ROUVA FALK. – hänen kanssansa, joka – ? – Sinä olet siis kuitenkin – ! Mene pois luotani!
OGOOT (lankee polvillensa).
Kuule, täti, hyvä, armas täti!
ROUVA FALK.
Mene ulos hänen luoksensa! Pois!
OGOOT.
Oletko katsellut häntä, täti! Oletko nähnyt, kuinka kaunis hän on?
ROUVA FALK.
Kaunisko? Hän?
OGOOT (ylös noustessaan). Voi, herra varjelkoon, eikö hän ole edes kaunis?! Sitte sinä olet ollut ihan suunnaton – !
ROUVA FALK. Minusta nähden on hän se mies, joka kaikkein riemuitessa tuossa ylpeässä pikkukaupungissa on sanonut minua "epäiltäväksi". Kun hän jonakin päivänä esittää itsensä täällä kasvattityttäreni sulhoksi, niin minä en joutuisi pois tavallisilta suunniltani? Kiittämätön lapsi —
OGOOT.
Täti —
ROUVA FALK. – jonka tähden minä tässä sopessa olen pannut alttiiksi 8 – kahdeksan vuotta elämästäni, luopuen kaikista, mitä ajatella voi! – Hän on tuskin kasvanut suureksi, ennenkuin hän kaikkein ensimmäisellä matkallaan heittäytyy sen syliin, joka on luonut häpeää päälleni. Minun tulisi kai pitää sitä aivan luonnollisena asiana? Tulisi vaan katsoa häntä kauniiksi? – Minä en tahdo nähdä sinua! Mene! —
OGOOT (itkien). Etkö luule, täti, minun itse sanoneen kaikkia noita? Oi, sanoin tuhannesti. Senpätähden en kirjottanut; olen ollut mitä hirveimmässä tuskassa.
ROUVA FALK. Jo hiukankin tuommoista havaittuasi, olisi sinun pitänyt turvata tänne, minuun, … jos sinussa olisi ollut vähänkin uskollisuutta.
OGOOT.
Täti! (Polvillansa.) Täti!
ROUVA FALK.
Ettäs olit noin kurja.
OGOOT. Täti! – Senpätähden, että hän katui, mitä hän oli sinua vastaan tehnyt, minä ensin —
ROUVA FALK.
Katui! Hän tuli tänne naurusuin.
OGOOT.
Se oli pelosta, täti.
ROUVA FALK.
Nauretaanko pelosta?
OGOOT. Ei muut, mutta hän! Armas täti, niin alkoi hän minuakin puhutella; todellakin nauroi hän aivan tyhmästi, ja on sittemmin sanonut sen tulleen pelosta.
ROUVA FALK. Jos hänellä olisi ollut paha omatunto, niinkuin luulet, olisi hän kai ollut edes joutuisa pyytämään anteeksi.
OGOOT.
Eikö hän pyytänyt?
ROUVA FALK.
Ei; kaikenmoisilla verukkeilla ja naurusuin seisoen —
OGOOT. – Sitte sinä olet säikähyttänyt järjen hänestä; katsos, hän on kömpelö, tätiseni; hän on teologi.
ROUVA FALK.
Vai on hän sekin?
OGOOT. On, tiedäthän sinä sen, täti. Onhan hän piispan veljenpoika ja itse myös teologi; senpätähden hän ennen oli niin raivokas. Mutta