Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä. Эдвард Бульвер-Литтон
Читать онлайн книгу.
vaatimattomasti. "Mutta minä luulen, suoraan sanoen, että Mr Bob olisi sekä viisaampi että painavampi mies, ja kauempana heinäsirkan kannalta, jos hän ajattelisi vähemmän ja söisi enemmän puddinkia."
Kun illallinen oli syöty, tarjosi arentimies Kenelmille savipiipun, jossa oli huonoa tupakkaa; matkamies vastaanotti sen nöyrästi niinkuin hän aina elämän vastuksia kohtasi, ja koko seura, paitsi Mrs Saunderson, lähti puutarhaan. Kenelm ja Mr Saunderson istuivat lehtimajaan, tytöt ja edistymisen sankari jäivät ulkopuolelle kukkaisten luo. Oli hiljainen ja ihana yö, täysikuu valaisi seutua. Arentimies, joka istui kasvot niittyjä kohti, tupakoi rauhallisesti. Kenelm veti muutamia haikuja piipustansa, laski sitten piipun pois ja loi katseen tyttöihin. He olivat hyvin hauskan näköiset, ollen lähellä toisiansa mehiläispesien kohdalla; ne kaksi nuorinta istuivat kukkapenkkiä ympäröivällä ruohokaistaleella ja olivat laskeneet käsivartensa toinen toistensa hartioille; vanhin seisoi suorana heidän takanaan ja kuunvalo lankesi hänen ruskeille hiuksillensa.
Nuori Saunderson kulki itsekseen levottomana edestakaisin käytävällä.
"Se on kummallista," ajatteli Kenelm, "että tytöt eivät ole ilkeitä katsella, kun heitä on näin pari kolme yhdessä; mutta jos riistää jonkun irti joukosta, niin se tavallisesti tulee niin suoraksi ja kaljuksi kuin pavunsalko. Haluaisinpa tietää katsooko tämä maalainen heinäsirkka, joka on niin ihastunut noihin hyppäyksiin, joita hän edistymiseksi sanoo, mormonein yhteiskuntaa sivistyneen edistymisen merkiksi. On monta seikkaa, jotka puolustavat kokonaisen kymmenkunnan vaimon ottamista, samoin kuin voipi ostaa kymmenkunnan helppoja partaveitsiä. Sillä ei ole mahdotonta kymmenen joukosta löytää yhden, joka on hyvä. Ja sitä paitsi on varmaankin kokonainen kimppu monenvärisiä kukkasia, siellä täällä kuihtunut lehti, kauniimpi katsella kuin sama yks'toikkoinen, yksinäinen hame. Mutta minä pelkään että nämät mietteet ovat sopimattomia, vaihtakaamme ne muihin. – Arentimies," sanoi hän ääneen, "minä oletan, että teidän kauniit tyttärenne ovat liian hienot ollaksensa teille erittäin suureksi avuksi. Minä en heitä heinämiesten joukossa nähnyt."
"Kyllä ne siellä olivat, vaikka erikseen niitun äärimmäisessä päässä. Minä en tahdo, että ne ovat toisten tyttöjen kanssa, joista useat ovat muukalaisia toiselta seuduilta. En tosin tiedä heistä mitään pahaa, mutta kun en liioin tiedä mitään heidän eduksensakaan, niin katsoin parhaimmaksi pitää tyttöni erillänsä."
"Mutta minä olisin katsonut viisaimmaksi pitää poikaanne niistä erillään. Minä näin hänen tyttöparven keskellä."
"Oh," sanoi arentimies miettiväisesti ja otti piipun suustansa, "minä en usko, että tytöt, jotka eivät ole juuri hyvää kasvatusta saaneet, lapsi raukat! vaikuta niin pahaa poikiin, kuin hyvästi kasvatettuihin tyttöihin – ainakaan ei vaimoni sitä usko. 'Pidä hyvät tytöt erillään pahoista tytöistä,' sanoo hän, 'niin hyvät tytöt eivät milloinkaan käytä itseänsä pahoin!' Ja te tulette vielä huomaamaan, että siinä jotakin on, kun itse saatte tyttöjä kasvatettavaksi."
"Odottamatta tätä aikaa – jonka en toivo koskaan tulevankaan – myönnän, että teidän kelpo vaimonne väite on hyvin viisas. Minun oma käsitykseni on, että nainen helpommin voipi vahingoittaa omaa sukupuoltansa kuin meidän, koska hän ei voi elää tekemättä pahaa yhdelle tai toiselle."
"Ja hyvää myöskin," sanoi iloinen arentimies ja löi nyrkkinsä pöytään.
"Mitenkä me tulisimme aikaan ilman vaimoja?"
"Me tulisimme aikaan paljon paremmin, se on minun luuloni, sir. Adam oli kultaa parempi, eikä häntä omatunto eikä vatsataudit vaivanneet, ennenkuin Eva houkutteli häntä raakoja omenia syömään."
"Nuori mies, minä näen nyt, että olette ollut onnettomasti rakastunut.
Sentähden te olette niin suruisen näköinen."
"Suruisen näköinen! Oletteko milloinkaan tuntenut miestä, jolla on ollut kova onni rakkaudessa ja joka on näyttänyt vähemmän suruiselta päästyänsä puddingin ääreen?"
"Noh! Mutta te osaatte hyvin veistä ja kahvelia hallita – se täytyy myöntää." Tässä arentimies kääntyi ja katseli tutkivaisesti Kenelmiä. Sen jälkeen hän suuremmalla kunnioituksella lisäsi: "Tiedättekö mitä, te saatatte minua hämille."
"Se on mahdollista. Minä olen varma siitä, että saatan itseänikin hämille. Mitä vielä aiotte sanoa?"
"Kun katselen teidän pukuanne – ja – ja —"
"Nuo kaksi killinkiä kuin minulle annoitte? Niin —"
"Minä luulin teitä pienen, minun kaltaiseni, arentimiehen pojaksi. Mutta nyt minä puheestanne huomaan, että olette ylioppilas – herrasmies. Eikö niin ole?"
"Hyvä Mr Saunderson, minä lähdin vähän aikaa sitten matkalleni inhoen valhetta. Mutta minä epäilen ihmisten pääsevän pitkälle tässä maailmassa, huomaamatta, että luonto on hänelle suonut valhettelemisen ky'yn välttämättömäksi keinoksi itsensä suojelemiseen. Jos te kysytte minulta itsestäni, niin varmaan tulen valehtelemaan teille. Senvuoksi on kenties parasta etten jääkään teille yöksi, vaan sen sijaan ha'en itselleni makuusijan jonku tiheän pensaston juurella."
"Mitä vielä! Minä en suinkaan tahdo tietää enempää kenenkään tilasta kun hän itse katsoo sopivaksi minulle ilmoittaa. Jääkää tänne lopettamaan heinäntekoa. Ja sen minä sanon, nuori mies, että olen hyvilläni siitä, ettette näy tytöistä välittävän; sillä minä kyllä näin varsin kauniin tytön koettavan päästä teidän suosioonne – ja jollette ole varoillanne, on hän saattava teitä rettelöihin."
"Kuinka? Aikooko hän karata setänsä luota?"
"Setänsä? Herra siunatkoon, ei hän asu setänsä, vaan isänsä luona, enkä ole milloinkaan kuullut hänen aikoneen karata. Jessie Wiles – se on hänen nimensä – on, minun luullakseni, hyvin kelpo tyttö, josta kaikki pitävät – ehkä liiankin paljon; mutta hän tietää olevansa kaunotar, eikä ensinkään ole pahoillansa siitä että häntä ihaillaan."
"Ei yksikään vaimo siitä pahoillansa ole, olkoonpa hän kaunotar tai ei. Mutta minä en voi ymmärtää miksi Jessie Wiles saattaisi minua rettelöihin?"
"Sentähden, että löytyy ko'okas, roteva mies, joka on tullut puolihulluksi hänen tähtensä; ja kun hän on näkevinään jonkun toisen liian paljon Jessieä katselevan, niin hän musertaa hänet murskaksi. On siis parasta, nuori mies, että säilytätte nahkanne pulaan joutumasta."
"Vai niin! Ja mitä tyttö näistä rakkauden osoituksista sanoo? Kai hän pitää miehestä enemmän sentähden, että hän muita murskaksi musertaa?"
"Lapsi parka! Ei; hän vihaa häntä niin ettei kärsisi häntä nähdä. Mutta mies vannoo, ettei Jessie saa mennä toisen kanssa naimiseen, vaikka hän itse sentakia joutuisi hirsipuuhun. Ja totta puhuakseni, minä pelkään, että Jessie liian paljo puhuu muiden kanssa kääntääksensä tämän tappelijan epäluuloa siitä ainoasta miehestä, jota hän minun luullakseni rakastaa. Kivulloinen nuori miesparka, joka tapaturman kautta joutui raajarikoksi ja jonka Tom Bowles sakarisormellansa voisi musertaa."
"Tuo on todella oikein hauskaa," sanoi Kenelm, joka näytti vähän innostuvan. "Minun tekisi mieleni tulla tutuksi tuon hirvittävän kosijan kanssa."
"Se on helppo asia," sanoi arentimies kuivasti. "Teidän ei tarvitse muuta tehdä kuin mennä kävelemään Jessie Wiles'in kanssa auringon laskun jälkeen, niin opitte tuntemaan Tom Bowles'ista enemmän kuin kuukauden sisässä tulette unhottamaan."
"Kiitoksia neuvosta," sanoi Kenelm hiljaa, mutta miettiväisesti. "Minä toivon voimani käyttää sitä hyödykseni."
"Käyttäkää vaan. Minun olisi paha mieli jos johonkin pulaan joutuisitte; ja kun Tom Bowles on raivoissansa, on hän kuin vihainen härkä. Mutta meidän täytyy nousta ylös varhain huomenaamulla; minä lähden vielä karjatarhassa käymään ja menen sitte levolle; minä neuvoisin teitä tekemään samoin."
"Kiitoksia viittauksesta! Minä näen, että tytöt jo ovat menneet sisään.
Hyvää