Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä. Эдвард Бульвер-Литтон
Читать онлайн книгу.
– olisiko ukko tytöistä puhunut? Te laskette leikkiä."
"Toivoisin sitä tekeväni, mutta se on jotakin, jota en milloinkaan ole osannut siitä saakka kuin tähän maailmaan tulin. Jo kehdossa tunsin elämän olevan varsin totisen asian, joka ei leikin tekoa salli. Minä muistan vallan hyvin kuin minulle ensimmäinen kerta majavanöljyä annettiin. Tekin, Mr Bob, olette kai huokuneet sisäänne tätä esimakua elämän suloisuuksista. Teidän suupielistänne eivät ne alaspäin kääntyvät väärät viivat ole hävinneet, joihin tämä öljy niin julmalla tavalla veti ne. Te olette samoin kuin minä luonteeltaan vakava, ettekä leikkipuheesen taipuvainen – niin, se joka edistymistä harrastaa on epäilemättä kovin tyytymätön asiain nykyiseen tilaan. Ja pitkällinen tyytymättömyys paheksii leikkipuheen satunnaista helpoitusta."
"Jättäkää nuo turhat asiat," sanoi Bob, "ja sanokaa suoraan eikö isäni puhunut mitään erityisesti minusta."
"Ei sanaakaan – ainoa mies, josta hän erittäin jotain mainitsi, oli Tom Bowles."
"Mitä? Tappelija Tom! Koko naapuriseudun kauhu! Oh, minä arvaan, että ukko pelkää Tomin hyökkäävän minun päälleni. Mutta Jessie Wiles'in tähden ei kannata ruveta riitaan tuon lurjuksen kanssa. Se on kauhea häpeä hallituksen puolesta —"
"Mitä? Onko hallitus laiminlyönyt Tom Bowles'in urhoollisuutta arvossa pitää tahi oikeammin rajoittaa hänen liikanaista kiihkoansa?"
"Oh, se on kauhea häpeä hallituksen puolesta ettei se ole pakoittanut hänen isäänsä panemaan häntä kouluun. Jos koulunkäynti olisi yleinen —"
"Niin luulette ettei raakoja ihmisiä olisi olemassakaan. Voi olla, mutta koulunkäynti on yleinen Kiinassa. Ja samaten selkäänsaanti. Minusta te kuitenkin sanoitte, että koulumestari on poissa ja että valistuksen aikakausi on yhä edistymässä."
"Niin, kaupungeissa, mutta ei näissä pääsemättömissä maalais-seuduissa; ja se tekee minun vallan hulluksi. Minä tunnen olevani täällä kadotettuna, – menetettynä. Minussa on jotain, sir, ja se voipi kehittyä ainoastaan ottelussa samankaltaisten henkien kanssa. Te'ettekö sentähden minulle palveluksen?"
"Aivan kernaasti."
"Puhukaa ukolle jotain siihen suuntaan, että hän ei voi odottaakaan saavansa minusta, sen kasvatuksen mukaan jonka olen saanut, kyntömiestä tahi sikojen syöttäjää; sanokaa että Manchester olisi oikea paikka minulle."
"Miksi Manchester?"
"Siksi, että minulla siellä on sukulainen, joka on kauppias ja on luvannut minulle paikan konttoorissaan, jos vaan ukko siihen suostuisi. Ja Manchester hallitsee Englantia."
"Mr Bob Saunderson, minä lupaan tehdä minkä voin teidän toiveidenne hyväksi. Tämä on vapauden maa, ja jokaisen tulee saada itse valita tiensä siinä, jotta, jos vihdoin viimein menee hiiteen, niin menee sinne ilman sitä tunnon rauhan häiritsemistä, joka on luonnollinen seuraus siitä että joku toinen ajaa häntä sinne, vastoin hänen omaa tahtoansa. Hän ei silloin voi syyttää siitä muita kuin itseänsä. Ja tämä, Mr Bob, on suuri lohdutus. Kun olemme pulaan joutuneet ja soimaamme toisia siitä, niin tulemme tietämättämme olemaan väärät, viholliset, kovat, kiukkuiset ja kenties kostonhimoiset. Me päästämme sellaiset tunteet valloilleen, jotka koettavat turmella koko luonnetta. Mutta kun soimaamme ainoastaan itseämme, niin tulemme katuvaisiksi. Me emme ole niin tarkkoja muiden suhteen. Ja itsensä soimaaminen on kuitenkin terveellinen omantunnon tutkiminen, jota todellisesti hyvä ihminen joka päivä harjoittaa. Ja nyt, olkaa hyvä ja näyttäkää minulle se huone, jossa minun tulee nukkua ja muutamaksi tunniksi unhoittaa että elän – paras mikä voi tapahtua, hyvä Mr Bob! Meidän päivämme eivät ole niinkään hulluja, niin kauan kuin voimme unhoittaa kaikki mitä niiden kuluessa on tapahtunut, samassa hetkessä kuin laskemme päämme päänaluselle."
Molemmat nuoret miehet menivät vallan ystävällisesti käsi kädessä sisään. Tytöt olivat jo menneet omaan huoneesensa, mutta Mrs Saunderson oli vielä ylhäällä, viedäksensä vierasta vieraskammariin – pieneen kauniisen huoneesen, joka kaksikymmentä kaksi vuotta sitten oli huonekaluilla varustettu, kun arentimies nai; se oli tapahtunut Mrs Saundersonin äidin kustannuksella, sillä hän aikoi asua siinä, kun hän tuli heille käymään. Siinä oli parkkumi-akuttimet ja ruutukaiset tapetit ja se näytti yhtä uudelta kuin se eilen olisi tapeteilla ja huonekaluilla varustettu.
Kun Kenelm jäi yksin, riisui hän päältänsä, mutta ennenkuin hän pani maata, paljasti hän oikean käsivartensa, käänsi sitä ja katseli vakaasti sen jäntäre-rakennusta, vasemmalla kädellään tunnustellen sitä käsivarren yläpuolen kohennusta, jota tavallisesti palloksi sanotaan. Nähtävästi tyytyväisenä tämän nyrkkitaistelun välikappaleen suuruuteen ja lujuuteen, Kenelm huokasi hiljaa. "Minä pelkään, että minun täytyy antaa Thomas Bowles'ille selkään." Viisi minuuttia myöhemmin hän nukkui.
KYMMENES LUKU
Seuraavana päivänä heinänteko oli lopetettu, ja oli jo aloitettu panna heiniä pieleksiin. Kenelm teki tehtävänsä nyt yhtä kunnollisesti kun edellisenä päivänä, jolloin Mr Saunderson oli häntä siitä kiittänyt. Mutta sen sijaan, että hän niinkuin ennen olisi välttänyt Miss Jessie Wiles'in seuraa, hän päinvastoin nyt toimitti niin, että hän päivällisen aikana tuli tämän vaarallisen kaunottaren läheisyyteen ja alkoi puhella hänen kanssansa. "Minä pelkään olleeni epäkohtelias teitä kohtaan eilen ja pyydän anteeksi siitä."
"Oh," vastasi tyttö – "oh, minun tulisi pyytää teiltä anteeksi siitä että rohkenin puhutella teitä. Mutta minä luulin teidän tuntevan itsenne vieraaksi, ja tarkoitukseni oli hyvä."
"Sen kyllä tiedän," vastasi Kenelm, kohteliaasti haravoiden hänen osaansa heinistä sekä oman osansa puhuessaan. "Ja minä toivon pääseväni teidän ystäväksenne. Piakkoin lopetamme työmme päivällistä syödäksemme, ja Mrs Saunderson on pistänyt lakkarini täyteen hyviä voileipiä, joissa on liha päällä; minä jakaisin mielelläni ne teidän kanssanne, jos teillä ei ole mitään vastaan syödä päivällistä täällä minun kanssani sen sijaan, että menette kotia."
Tyttö oli kahdella päällä ja pudisti päätänsä merkiksi ettei ehdotus ollut hänelle mieleen.
"Pelkäättekö, että meidän naapurimme katsoisi sitä vääräksi?"
Jessie työnsi alahuulensa ylös halveksivalla tavalla ja sanoi. "Minä en paljon välitä siitä, mitä muut ihmiset sanovat, mutta eikö se ole väärin tehty?"
"Ei ensinkään. Sallikaa minun rauhoittaa teitä. Minä viivyn täällä ainoastaan päivän tai kaksi; ei ole luultavaa, että me enää toinen toistamme tapaamme; mutta ennenkuin lähden, tekisin varsin mielelläni teille pienen palveluksen." Näin puhuessaan hän oli lakannut haravoimasta ja, nojaten haravaansa, hän ensi kertaa oikein tarkoin katseli kaunista tyttöä.
Niin, hän oli erinomaisen kaunis – oikea kaunotar – paksu, musta tukka oli kauniisti pantu ylös olkihatun alle, joka varmaankin oli hänen oma tekemänsä; sillä on yleiseen tunnettu ettei mikään tee maantyttöä niin kodikkaaksi kuin oljenkutominen. Hänellä oli suuret ja lempeät, siniset silmät, hienot kasvot, ja hänen ihonsa oli puhtaampi ja kauniimpi kuin maalaiskaunottareiden tavallisesti on, ilma ja aurinko kun yhteisesti sitä tavallisesti pilaavat. Hän hymyili ja punastui hiukan kun Kenelm häntä katseli ja loi häneen ystävällisen, luottavaisen katseen, joka olisi voinut lumota filosoofin ja pettää keikarin. Ja kuitenkin Kenelm, sen aavistavaisen luonteentuntemisen kautta, joka usein on varmin siinä, missä hankitun tiedon epäilykset ja viisastelemiset vähimmin sitä häiritsevät, kohdakkoin huomasi, että tämän tytön mieli kenties tietämättömän teeskentelemisen ohessa oli täynnä lapsellista viattomuutta. Hän painoi alas päänsä, vetäen katseensa takaisin, ja sulki hänet sydämeensä niin hellästi kuin hän olisi ollut lapsi, joka häneltä turvaa anoi.
"Niin," sanoi hän itsekseen, "niin, minun täytyy antaa Tom Bowles'ille selkään; mutta odotapas, ehkä hän kuitenkin pitää hänestä."
"Mutta," jatkoi hän ääneen, "te ette ymmärrä miten minä voin