Urantia-kirja. Urantia Foundation
Читать онлайн книгу.
Havonaa ja jopa suuruniversumia valvovat ne, joille on uskottu tällainen suuri vastuu. Mutta kuka vaalii kokonaisuniversumin kokonaisuuden perustarpeita ja huolehtii niistä — Paratiisista aina neljännelle ja uloimmalle avaruustasolle saakka? Eksistentiaalisesti sellainen ylimmäinen huolenpito lienee katsottavissa Paratiisin-Kolminaisuuden asiaksi, mutta kokemukselliselta kannalta Havonan jälkeisten universumien ilmaantuminen on riippuvainen:
12:6.9 (136.7) 1. Potentiaalisuuden osalta Absoluuteista.
12:6.10 (136.8) 2. Ohjauksen osalta Perimmäisestä.
12:6.11 (137.1) 3. Evolutionaarisen koordinoinnin osalta Korkeimmasta.
12:6.12 (137.2) 4. Ennen nimenomaisesti tehtäväänsä asetettujen hallitsijoiden saapumista suoritettavan hallintotyön osalta Kokonaisuniversumin Arkkitehdeistä.
12:6.13 (137.3) Kvalifioimaton Absoluutti läpäisee koko avaruuden. Emme ole kaikin osin selvillä sen paremmin Jumaluusabsoluutin kuin Universaalisen Absoluutinkaan täsmällisestä statuksesta, mutta tiedämme jälkimmäisen toimivan aina siellä, missä Jumaluus- ja Kvalifioimaton Absoluutti toimivat. Jumaluusabsoluutti saattaa olla universaalisesti läsnä oleva, mutta hän on tuskin läsnä avaruudessa. Perimmäinen on tai tulee joskus olemaan avaruudellisesti läsnä neljännen avaruustason äärireunoille saakka. Epäilemme, onko Perimmäisellä koskaan avaruudellista läsnäoloa kokonaisuniversumin periferian ulkopuolella, mutta näiden rajojen muodostamissa puitteissa Perimmäinen yhdentää asteittain kolmeen Absoluuttiin sisältyvien potentiaalien luovaa organisointia.
7. Osa ja kokonaisuus
12:7.1 (137.4) Kautta kaiken ajan ja avaruuden sekä kaikkeen todellisuuteen nähden, olipa se minkälaista tahansa, vaikuttaa horjumaton ja persoonaton laki, joka vastaa kosmisen sallimuksen toimintaa. Armo luonnehtii Jumalan rakkaudentäyteistä suhtautumista yksilöön, ja tasapuolisuus motivoi Jumalan asennetta kokonaisuuteen. Jumalan tahto ei välttämättä vallitse kokonaisuuden osan suhteen — yksittäisen yksilön sydämessä —, mutta hänen tahtonsa kyllä tosiasiallisesti hallitsee kokonaisuutta, universumien universumia.
12:7.2 (137.5) Kaikkiin Jumalan kanssakäymisiin kaikkien olentojen kanssa pätee se, etteivät hänen lakinsa ole luonnostaan mielivaltaisia. Teistä, joiden näkemys on rajoittunut ja joiden katsantokanta on rajallinen, Jumalan toimenpiteiden täytyy näyttää usein diktatorisilta ja mielivaltaisilta. Jumalan lait ovat pelkästään Jumalan tottumuksia, hänen toistuvia toimintatapojaan, ja hän tekee aina kaiken hyvin. Havaitsette, että Jumala tekee saman asian kerran toisensa jälkeen samalla tavoin yksinkertaisesti siksi, että se on kyseisissä olosuhteissa paras tapa tämän nimenomaisen asian suorittamiseksi; ja paras tapa on oikea tapa. Ja siksi ääretön viisaus aina määrää sen tehtäväksi tällä täsmällisellä ja täydellisellä tavalla. Teidän tulisi myös muistaa, ettei luonto ole pelkästään Jumaluuden toimi, vaan että ihmisen luonnoksi kutsumissa ilmiöissä on läsnä muitakin vaikuttavia tekijöitä.
12:7.3 (137.6) Jumalalliselle olemukselle on vastenmielistä sietää minkäänlaista rappeutumista tai edes sallia minkään puhtaasti henkilökohtaisen teon suorittamista kelvottomalla tavalla. Tehtäköön kuitenkin selväksi, että jos minkä tahansa tilanteen jumalallisuudessa, jossakin äärimmäisissä oloissa, missä tahansa tapauksessa, jossa korkeimman viisauden toteutuminen saattaisi viitata toisenlaisen menettelyn tarpeeseen — jos täydellisyyden vaatimukset jostakin syystä sanelisivat toisenlaisen, paremman reagointitavan —, silloin ja siinä tapauksessa kaikin puolin viisas Jumala toimisi tuolla paremmalla ja sopivammalla tavalla. Se olisi korkeamman lain julkituomista eikä alemman lain kumoamista.
12:7.4 (137.7) Jumalan tahtoon perustuvien tekojen pitkäaikainen toistuvuus ei tee Jumalasta omien tottumustensa orjaa. Mitään ristiriitaa ei vallitse Infiniittisen lakien välillä, vaan ne ovat kaikki erehtymättömyyttä osoittavia täydellisyyksiä. Ne ovat kaikki niitä kiistattomia säädöksiä, jotka ilmentävät virheettömiä päätöksiä. Laki on infiniittisen, täydellisen ja jumalallisen mielen muuttumaton reaktio. Jumalan teot ovat tästä niiden näennäisestä samanlaisuudesta huolimatta kaikki tahtoon perustuvia. Jumalassa ”ei ole mitään vaihtuvuutta eikä häivääkään muuttumisesta”. Muttei kaikkea sitä, mikä on totuudenmukaisesti sanottavissa Universaalisesta Isästä, voi sanoa yhtä varmasti kaikista hänen alaisuudessaan toimivista älyllisistä olennoista eikä hänen evolutionaarisista luoduistaan.
12:7.5 (137.8) Koska Jumala on muuttumaton, voitte luottaa hänen kaikissa tavanomaisissa tilanteissa suorittavan saman teon samalla yhtäläisellä ja tavanomaisella tavalla. Jumala on kaikille eläville ja elottomille luoduille vakauden tae. Hän on Jumala, siksi hän ei muutu.
12:7.6 (138.1) Koko tämä Jumalan käyttäytymisen järkkymättömyys ja toiminnan yhdenmukaisuus on persoonallista, tietoista ja mitä suurimmassa määrin tahtoperäistä, sillä suuri Jumala ei ole oman täydellisyytensä ja infiniittisyytensä avuton orja. Jumala ei ole mikään itsestään toimiva automaattinen voima, hän ei ole mikään orjallinen, lakiin sidottu voima. Jumala ei ole matemaattinen yhtälö eikä kemiallinen kaava. Hän on vapaatahtoinen ja ensisijainen persoonallisuus. Hän on Universaalinen Isä, ylivertaisesti persoonallinen olento ja kaikkien luotujen persoonallisuuden universaalinen lähde.
12:7.7 (138.2) Jumalan tahto ei mitenkään yhdenmukaisesti vallitse Jumalaa etsivän aineellisen kuolevaisen sydämessä, mutta jos aikakehykset laajennetaan nykyhetken yli, niin että ne käsittävät koko ensimmäisen elämän, silloin Jumalan tahto alkaa näkyä yhä enemmän niissä hengen hedelmissä, joita hengen johdattamien Jumalan lasten elämä tuottaa. Ja sitten, jos ihmiselämää laajennetaan edelleen, niin että se käsittää morontiakokemuksen, jumalallisen tahdon havaitaan loistavan aina vain kirkkaampana niiden ajallisuuden luotujen hengellistyvissä teoissa, jotka ovat alkaneet maistaa ihmispersoonallisuuden ja Universaalisen Isän persoonallisuuden sukulaisuussuhteen kokemisen tuottamia jumalallisia riemuja.
12:7.8 (138.3) Jumalan Isyys ja ihmisten veljeys edustavat osan ja kokonaisuuden paradoksia persoonallisuuden tasolla. Jumala rakastaa kutakin yksilöä taivaallisen perheen yksilöllisenä lapsena. Ja kuitenkin Jumala rakastaa näin jokaista yksilöä, hänellä ei ole suosikkeja, ja hänen rakkautensa universaalisuus saa aikaan kokonaisuuden sukulaisuussuhteen, universaalisen veljeyden.
12:7.9 (138.4) Isän rakkaus yksilöllistää ehdottomasti jokaisen persoonallisuuden Universaalisen Isän ainutlaatuiseksi lapseksi, jolle ei infiniittisyydessä ole kaksoiskappaletta, tahdolliseksi olennoksi, jota ei edes ikuisuus voi korvata. Isän rakkaus kirkastaa jokaisen Jumalan lapsen valaisemalla taivaallisen perheen jokaisen jäsenen ja korostamalla voimakkaasti jokaisen persoonallisen olennon ainutlaatuisuutta suhteessa kaiken olevaisen Isän veljespiirin ulkopuolella oleviin persoonattomiin tasoihin. Jumalan rakkaus tuo vaikuttavasti julki kunkin tahdollisen luodun transsendenttisen arvon, paljastaa erehtymättömästi sen korkean arvon, jonka Universaalinen Isä antaa jokaiselle ja itse kullekin lapselleen, korkeimmasta paratiisistatuksen omaavasta luojapersoonallisuudesta vähäisimpään, tahdollisen luodun arvon omaavaan olentoon ihmisten villiheimojen joukossa jonkin ajallisen ja avaruudessa olevan, evolutionaarisen maailman ihmislajin aamunkoitossa.
12:7.10 (138.5) Juuri tämä Jumalan yksilöä kohtaan osoittama rakkaus saa aikaan kaikista yksilöistä koostuvan jumalallisen perheen, Paratiisin-Isän vapaatahtoisten lasten universaalisen veljeskunnan. Ja tämä veljeskunta, koska se on universaalinen, on kokonaisuuden keskinäinen suhde. Veljeskunta, koska se on universaalinen, paljastaa ei suhdetta itse kuhunkin, vaan kaikkiin. Veljeskunta on kokonaisuusrealiteetti, ja se ilmentää sen vuoksi kokonaisuuden ominaisuuksia erotukseksi osan ominaisuuksista.
12:7.11 (138.6) Veljeys on universaaliseen olemassaoloon kuuluvan jokaisen persoonallisuuden välisen suhteen tosiasia. Yksikään persoona ei voi välttyä niiltä siunauksilta tai niiltä kiroilta, jotka kulloinkin ovat tuloksena suhteesta muihin persooniin. Osa hyötyy tai kärsii yhdessä kokonaisuuden kanssa. Kunkin ihmisen hyvä pyrkimys hyödyttää kaikkia ihmisiä; itse kunkin ihmisen erehdys tai pahuus lisää kaikkien ihmisten koettelemuksia. Miten liikkuu osa, siten liikkuu kokonaisuus. Miten edistyy kokonaisuus,