Urantia-kirja. Urantia Foundation
Читать онлайн книгу.
(169.6) Tähtisumut eivät suoranaisesti liity mihinkään hallinnolliseen yksikköön, niin kuin piensektoreihin tai paikallisuniversumeihin, vaikka jotkin paikallisuniversumit onkin organisoitu yhden yksittäisen tähtisumun tuotteista. Jokainen paikallisuniversumi käsittää tähtisumusuhteista riippumatta täsmälleen yhden sadastuhannesosan superuniversumin energiavarauksen kokonaismäärästä, sillä energia ei organisoidu tähtisumuittain — se jakautuu universaalisesti.
15:4.7 (170.1) Suinkaan kaikki kierteissumut eivät tuota aurinkoja. Jotkin niistä ovat säilyttäneet vaikutuspiirissään monia niistä irronneita tähtijälkeläisiään, ja niiden kierteinen ulkonäkö aiheutuu siitä, että niiden auringot siirtyvät pois tähtisumuhaarakkeesta suljetussa muodostelmassa, mutta ne palaavat kukin omaa reittiään. Tämä tekee helpoksi niiden havaitsemisen yhdessä kohdassa, mutta on vaikeampaa nähdä niitä, kun ne ovat laajalti hajallaan, toisistaan poikkeavilla paluuradoillaan, kaukana tähtisumun haarakkeesta. Tällä hetkellä Orvontonissa ei toimi montakaan aurinkoja muodostavaa tähtisumua, jos kohta asutun superuniversumin ulkopuolella oleva Andromeda onkin hyvin aktiivinen. Tämä etäinen tähtisumu on nähtävissä paljain silmin, ja sitä katsellessanne pysähtykää miettimään, että näkemänne valo lähti noista kaukaisista auringoista miltei miljoona vuotta sitten.
15:4.8 (170.2) Linnunradan muodostava galaksi koostuu valtavasta määrästä entisiä kierteis- ja muita tähtisumuja, ja monet niistä ovat vieläkin säilyttäneet alkuperäisen hahmonsa. Mutta monet ovat sisäisten katastrofien ja ulkoisen vetovoiman tuloksena kuitenkin joutuneet kokemaan sellaista vääntymistä ja sellaista uudelleenmuokkausta, että ne ovat panneet nämä valtavat kasautumat näyttämään jättiläismäisiltä hehkuvien aurinkojen valomassoilta, jollainen on esimerkiksi Magellanin pilvi. Tähtirykelmien pallomainen tyyppi on vallitsevana Orvontonin ulkorajojen läheisyydessä.
15:4.9 (170.3) Orvontonin suuria tähtipilviä tulisi pitää yksittäisinä materiakasautumina. Tällaiset kasautumat ovat verrattavissa niihin erillisiin tähtisumuihin, jollaisia on havaittavissa Linnunradan galaksin ulkopuolisilla alueilla. Monet niin kutsutuista avaruuden tähtipilvistä koostuvat kuitenkin vain kaasumaisesta aineesta. Näiden tähtimäisten kaasupilvien energiapotentiaali on uskomattoman suuri, ja osan siitä sieppaavat läheiset auringot, jotka lähettävät sen aurinkosäteilyn muodossa edelleen avaruuteen.
5. Taivaankappaleiden alkuperä
15:5.1 (170.4) Pääosa superuniversumin aurinkoihin ja planeettoihin sisältyvästä massasta on peräisin tähtisumukehristä; hyvin pieni osa superuniversumin massasta on voimanohjaajien välittömin toimenpitein organisoitua (sellaista esiintyy arkkitehtonisten sfäärien konstruktiossa), vaikka vaihteleva määrä materiaa kaiken aikaa saakin alkunsa avoimessa avaruudessa.
15:5.2 (170.5) Alkuperänsä puolesta auringot, planeetat ja muut sfäärit ovat valtaosaltaan sijoitettavissa johonkin seuraavista kymmenestä ryhmästä:
15:5.3 (170.6) 1. Samankeskiset supistumarenkaat. Eivät kaikki tähtisumut ole kierteisiä. Moni suunnattoman suuri tähtisumu sen sijaan, että se halkeaisi kaksoistähtijärjestelmäksi tai kehittyisi kierteiseksi, alkaakin tiivistyä ja muodostaa moninkertaisia renkaita. Pitkien ajanjaksojen ajan tällainen tähtisumu näyttää suunnattoman suurelta keskusauringolta, jota ympäröivät lukuisat, sitä kiertävistä ja renkailta näyttävistä ainemuodostumista koostuvat, jättiläismäiset pilvet.
15:5.4 (170.7) 2. Sinkoutuneisiin tähtiin lukeutuvat ne auringot, jotka ovat sinkoutuneet pois hyvin kuumista kaasuista koostuvista emäkehristä. Ne eivät sinkoudu renkaina, vaan oikealle ja vasemmalle suuntautuvina jonoina. On myös sellaisia sinkoutuneita tähtiä, jotka ovat peräisin muista kuin kierteissumuista.
15:5.5 (170.8) 3. Gravitaatioräjähdyksessä syntyneet planeetat. Kun aurinko syntyy kierteisestä tai juovikkaasta tähtisumusta, ei ole harvinaista, että se sinkoutuu siitä melkoisen välimatkan päähän. Tällainen aurinko on miltei kokonaan kaasumainen, ja kunhan se on jonkin verran jäähtynyt ja tiivistynyt, se saattaa myöhemmin kiertyä jonkin valtavan ainemassan — jättiläisauringon tai avaruuden pimeän saarekkeen — lähelle. Tällainen lähestyminen saattaa kuitenkin jäädä sen verran etäiseksi, ettei seurauksena ole yhteentörmäystä, mutta kuitenkin kyllin läheiseksi, jotta suuremman kappaleen vetovoima voi pienemmässä kappaleessa panna alulle vuorovesi-ilmiön kaltaiset kouristukset. Näin alkaa sarja vuorovesi-ilmiön kaltaisia mullistuksia, jotka ovat samanaikaisia kouristelevan auringon vastakkaisilla puolilla. Suurimmillaan nämä räjähtävät purkaukset tuottavat sarjan vaihtelevankokoisia ainekasautumia, jotka saattavat sinkoutua purkautuvan auringon gravitaatiokentän paluupisteen ulkopuolelle ja vakiintuvat sitten omille radoilleen kiertämään jompaakumpaa tähän episodiin osallistuvaa taivaankappaletta. Myöhemmin tapahtuu, että suuremmat ainekasautumat yhdistyvät ja vetävät asteittain pienemmät kappaleet itseensä. Tämä on tapa, jolla monet pienempien järjestelmien kiinteät planeetat syntyvät. Aurinkokuntanne syntymä oli nimenomaan tällainen.
15:5.6 (171.1) 4. Keskipakoiset planeettatyttäret. Kun suunnattoman suuret auringot ovat tietyissä kehitysvaiheissaan, ja jos niiden pyörimisvauhti kiihtyy huomattavasti, ne alkavat singota suuria määriä omaa ainettaan, joka saattaa sittemmin kerääntyä yhteen muodostaakseen pieniä maailmoja, jotka jatkavat kiertoaan emäauringon ympäri.
15:5.7 (171.2) 5. Gravitaatiovajauksen aiheuttamat sfäärit. Sille, miten suuri yksittäinen tähti voi olla, on olemassa kriittinen raja. Kun jokin aurinko saavuttaa tämän rajan, se on tuomittu hajoamaan, ellei se hidasta pyörimisnopeuttaan. Tapahtuu auringon fissio, jakautuminen, ja uusi tätä lajia oleva kaksoistähti syntyy. Tämän jättiläismäisen hajoamisen sivutuotteena saattaa sittemmin muodostua suuri joukko pikkuplaneettoja.
15:5.8 (171.3) 6. Supistumatähdet. Suurin ulkoplaneetta vetää pienemmissä järjestelmissä toisinaan naapurimaailmat itseensä, kun lähellä aurinkoa olevat planeetat taas aloittavat loppusyöksynsä. Aurinkokuntanne tapauksessa tällainen loppu merkitsisi sitä, että Aurinko imaisisi itseensä neljä sisempää planeettaa, samalla kun suurin planeetta, Jupiter, jäljelle jääneet maailmat siepatessaan laajenisi suuresti. Aurinkokunnan tämänkaltainen loppu johtaisi kahden toisiaan lähellä olevan mutta erilaisen auringon muodostumiseen, mikä on eräs kaksoistähtien muotoutumistyyppi. Tällaiset katastrofit ovat epätavallisia muualla kuin superuniversumien tähtikasautumien ulkoreunalla.
15:5.9 (171.4) 7. Kumulatiiviset sfäärit. Avaruudessa kiertelevästä suuresta materiamäärästä saattaa vähitellen kerääntyä pieniä planeettoja. Ne kasvavat siitä, että niihin kertyy ainetta meteoreista ja pienemmistä yhteentörmäyksistä. Tietyissä avaruuden sektoreissa vallitsevat olosuhteet suosivat tämänmuotoista planeettojen syntyä. Monen asutetun maailman syntyhistoria on ollut juuri tällainen.
15:5.10 (171.5) Jotkin tiiviistä pimeistä saarekkeista ovat välitön seuraus avaruudessa olevista muuntuvan energian kertymistä. Pimeiden saarekkeiden toinen ryhmä on syntynyt siitä, että avaruudessa kiertelevät valtavat kylmät ainesmassat, jotka koostuvat pelkistä sirusista ja meteoreista, ovat kerääntyneet yhteen. Tämänkaltaiset materiakertymät eivät ole koskaan kuumia, ja muutoin kuin tiheyden osalta ne ovat koostumukseltaan hyvin paljon Urantian kaltaisia.
15:5.11 (171.6) 8. Loppuun palaneet auringot. Jotkin avaruuden pimeistä saarekkeista ovat loppuun palaneita, yksinäisiä aurinkoja. Ne ovat säteilleet kaiken sisältämänsä avaruusenergian. Järjestyneet materiayksiköt lähenevät täysimääräisen tiheyden tilaa, tosiasiallista täyttä tiiviyttä. Ja tarvitaan aikakausi aikakauden perään, jotta tällaiset valtavat, hyvin tiiviit ainesmassat varautuisivat uudelleen avaruuden voimavirroista ja näin yhteentörmäyksen tai jonkin muun yhtä elvyttävän kosmisen tapahtuman seurauksena valmistuisivat universumitoiminnan uusia syklejä varten.
15:5.12 (171.7) 9. Yhteentörmäysten aikaansaamat sfäärit. Alueilla, joilla tähtirykelmät ovat tiheässä, yhteentörmäykset ovat tavallisia. Tällaista astronomista uudelleenjärjestelyä seuraa suunnattomia energiamuutoksia ja aineen transmutaatioita. Erityisen