Ranskalaisia kansansatuja ja tarinoita. Жорж Санд
Читать онлайн книгу.
päivällä käydä katsomassa, olisiko siellä joku huolimattomasti peitetty sysihauta, joka voisi sytyttää metsää palamaan.
"Toisena päivänä hän siis aamulla meni asiaa tutkistelemaan, mutta neljännes-peninkulman piirissä ei hän löytänyt ainoatakaan sytytettyä eikä sammutettuakaan sysihautaa, ei ainoatakaan mökkiä eikä missään tulen jälkiä tahi valon aihetta. Hän jätti etsimisensä sikseen asiasta enempää ajattelematta.
"Mutta viikkoa myöhemmin sydän-yön aikana samaa tietä kulkiessaan näki hän suuren loistavan tulikehän tiellä välkkyvän; hänen hevosensa hyppäsi pystyyn eikä millään muotoa mennyt eteenpäin.
"Pappi astui alas hevosen selästä ja taluttaen sitä suitsista meni hän uskaliaasti tulikehän keskelle, mutta tuli ei häntä polttanut eikä hän edes tuntenut siitä mitään lämpöäkään lähtevän.
"Tuo seikka kummastutti häntä niin suuresti, että hän, kehän keskelle saavuttuansa, ei voinut pidättää nauruansa, vaan huusi:
" – No, onpa tämä, hitto vieköön, ensimäinen kerta eläissäni, jolloin kylmää tulta näen!
"Papilla, joka ennen oli palvellut sotasaarnaajana, oli häijy tottumus sekoittaa kirouksia puheesensa, mitään pahaa sillä tarkoittamatta.
"Nämät kevytmieliset sanat olivat tuskin ehtineet lähteä hänen suustansa, ennenkuin hän kuuli äänen, joka pihisi ikäänkuin rasva pannussa, ja kuului tulevan maan alta. Ääni puhui:
" – Jos mielit kuumaa valkeaa, niin sitä kyllä sinulle annetaan.
"Tuota kuullessaan tunsi pappi ruumistaan karmivan; kuitenkaan ei hän menettänyt rohkeuttansa, vaan vastasi heti:
" – Suur' kiitosta, maan alla oleva veli-kulta, mutta minä en ole mitään vailla.
"Tuli lakkasi paikalla palamasta ja ääni kuului vetäytyvän syvemmälle maan sisään, mutisten:
" – Pelkuri pappi, pelkuri-pappi, mene maata! Mene maata, pelkuri-pappi!
"Tämä solvaus pisti entisen sotilas-papin vihoiksi.
" – Vai pelkuri-pappiko? Miks'et tule näkyviin, että saisin antaa sinulle hiukan selkään, sinä mokoma valkean-virittäjä, joka maan alla piiloittelet?
"Ja kepillänsä hän piirsi ympärilleen suuren kehän samaan paikkaan, missä loistavan tuli-kehän oli nähnyt, ja yhä nauraen jatkoi hän:
" – Ähää! Näetkös nyt, ett'en huoli mennä tästä ulommaksi? Tämän kehän keskellä minä järkähtämättä sinua odotan, olletko piru tahi ihminen!
"Ja koska ei mitään näkynyt eikä kuulunut, rupesi hän huitomaan kepillään, lyöden ees-taas oikeaan ja vasempaan joka taholle ja joka sutkauksella kuuli hän kiljahduksia ja huutoja ikäänkuin tuo aika selkäsauna olisi sattunut kolmeenkymmeneen näkymättömään pahaan henkeen.
"Koska tämä leikki huvitti hänen ylvästelevää mieltänsä, hosui hän ympärillensä näin tuntikauden, yltyen yltymistään, kunnes huudot ja valitukset, jotka olivat käyneet yhä heikommiksi, muuttuivat hiljaisiksi huokauksiksi, ja nekin viimein vallan vaikenivat ja syvä hiljaisuus vallitsi.
"Silloin pappi, jota tämä työ oli hiestyttänyt, astui ulos kehästä ja meni hakemaan hevostansa, joka oli paennut vähän matkan päähän.
"Pyhittyään hi'en otsastaan ja noustuansa hevosen selkään, jatkoi hän jälleen matkaansa pappilaan eikä hän sittemmin koskaan nähnyt valkeaa metsässä.
"Mutta samana vuonna, päivää ennen pyhimysten juhlaa, kuuli hän sydän-yön aikana ovelle kolkutettavan. Hän huusi lukkaria, joka toimitti palvelijan virkaa hänen luonansa ja sanoi hänelle:
" – Tuolla on joku ovea kolkuttamassa. Meneppäs katsomaan mikä siellä on!
"Lukkari meni avaamaan ja palasi sanoen:
" – Toden totta, herra pastori, te olette nähnyt unta, sillä oven takana ei ollut ketään.
"Pappi meni horroksiin uudestaan, mutta kuullessaan toisen kerran kolkutettavan, heräsi hän taas ja meni vieläkin palvelijaansa huutamaan, mutta tämä vaan kääntyi vuoteellansa vannoen että pappi oli erehtynyt. Hän puolestansa ei ollut mitään kuullut.
"Pappi palasi vuoteellensa, mutta nyt koputettiin jälleen.
" – Jean, huusi hän, oletko tullut kuuroksi, vai onko minun korvissani vikaa?
" – Jospa se ei vaan olisi teidän päässänne, herra pastori, vastasi Jean; minä en kuule muuta kuin kirkontornin kellon, joka panee 'tik tak' ja tarhapöllön, joka tornissa huutaa 'uhuh, uhuh!'
"Pappi alkoi uskoa, että tämä kai oli varoitus Jumalalta, jotta hän tietäisi valmistaa itseänsä kuolemaan.
"Mutta koska hän oli sitä lajia miehiä, jotka tahtovat päästä joka asian perille, niin hän tarkemmin tätä seikkaa tutkiaksensa pisti valkean lyhtyynsä ja meni itse alas ovea avaamaan.
" – Hyvää yötä, herra pastori, tervehti häntä ääni, jonka hän hyvin tunsi, vaikka hän ei ketään ihmistä nähnyt.
" – Hyvää yötä, Cadet isäntä, vastasi pappi hämmästymättä.
"Ja hän sulki taas oven, ihmetellen itsekseen tätä tapausta, sillä noin vuotta takaperin oli hän saattanut Cadet isäntää hautaan.
"Hän alkoi nousta ylös portaita palatakseen huoneesensa, kun taas kolkutettiin.
" – Kas sitä, sanoi pappi, vainaja parka unhotti anoa minulta esirukouksia; niitä ei sovi häneltä kieltää.
"Ja hän avasi jälleen oven kysyen:
" – Tekö isäntä siellä vielä olette?
" – Ei, herra pastori vastasi nais-ääni; minä tulen toivottamaan teille hyvää yötä.
" – Teille samaten, Guite muori, vastasi pappi ja sulki ovensa.
"Guite muori näetten oli noin kuusi kuukautta tätä ennen kunniallisesti viety hautaan.
"Vieläkin lyötiin ovelle ja tällä kertaa pappi kuuli nuoren, hienon äänen häntä puhuttelevan:
" – Minä se olen, Jeanne Bonnine'n pikku-lapsi, jonka Te viime suvena kastoitte ja siunasitte hautaan samana päivänä. Minä olen tullut toivottomaan teille hyvää yötä, herra pastori.
" – Tosiaankin te niin pitkältä sitä minulle toivotatte, että se kestää aamuun saakka. Jos tahdotte osoittaa minulle kohteliaisuutta, niin eikö se kävisi laatuun, että kaikki tulisitte yhtä haavaa? Silloin nämä menot pikemmin päättyisivät."
Heti näkikin kirkkoherra ovensa edessä selvästi toista kymmentä ihmistä, jotka hän vuoden kuluessa oli haudannut, miehiä ja vaimoja, vanhoja ja nuoria: Chaudy isä, joka oli kuollut pellolla viljaa leikatessaan ja jolla vielä oli sirppi kädessä; – Jeanne Bonnin, joka oli kuollut lapsivuoteesen ja yhä piti pikku-lastaan käsivarrellansa; ja myös kaikki muut, niinkuin esimerkiksi vanha Guitekin, joka oli kuollut säikähdyksestä, kun puna-haarniska-mies eräänä ehtoona uhaten ja nuhdellen oli häntä lähestynyt, siitä syystä muka, että muori metsässä oli kokoillut lahonneita halkoja esiliinaansa.
" – No hyvä, rakkaat seurakuntalaiset, minä olen iloissani nähdä teidät jalkeilla, sanoi uskalias kirkkoherra; oletteko te kaikki paratiisissa, rakkaat sielut?
" – Me olemme juur'ikään sinne lähtemäisillämme, herra pastori, vastasi Jeanne; me olimme kiirastulessa, jossa me saimme kärsiä piinaa syntiemme tähden ja meillä oli vartiana eräs paha-henki, joka kaiket yöt hyppelyytti meitä puitten alla; mutta Chassin'in metsässä te pieksitte meitä niin kelpo lailla, että velkakirjamme tuli sillä maksetuksi. Voi, kuinka kovaa te löittekin, herra pastori; Jumala teitä palkitkoon sen hyvän tähden, minkä teitte meidän sieluillemme!
" – No hyvä, lapseni, vastasi pappi. Onnellista matkaa ja rukoilkaa minun puolestani!
"Hän meni maata eikä ollut koskaan