Mitä? Miss' on järkes?

      Arvoisa herra, äänen' on kai tuttu?

      Ei; ken se on?

                     Rodrigo nimeni.

      No, sitä kirotumpi! Kielsinhän,

      Ett'et sais koskaan ovelleni tulla.

      Olethan suoraan sanovan mun kuullut:

      Tytärtäni et saa; ja nyt kuin hullu,

      Ahmattuna ja viinan vimmassa,

      Täynn' ilkeätä koiruutta, sa tulet

      Ja rauhan multa ryöstät.

                               Herra, herra!

      Mut tuntoni ja arvoni, se tiedä,

      Voi tekos tehdä sulle katkeraksi.

      Tyyn' olkaa!

                   Mitä ryöstöstä sa haastat?

      Venetiass' ollaan nyt; ei metsätölli

      Mun taloni ole.

                      Arvoisa Brabantio,

      Suorassa, puhtaass' aikehessa liikun.

      Tuhat tulimmaista! Te, herra, olette niitä, jotka eivät Jumalata tahdo palvella, vaikka perkele käskis. Kun tulemme ja teemme teille hyvän työn, pidätte meitä riitapukareina; tahdotte tyttärenne antaa barbarialaisen oriin astuttavaksi; tahdotte että lapsenne lapset teille hirnuisivat, tahdotte saada konkareita langoiksenne ja ravureita orpanoiksenne.

      Ken olet sinä, rietas herjaaja?

      Mies, joka tulen teille kertomaan, että tyttärenne ja mauri par'aikaa leikkivät "kaksiselkäistä".

      Sin' olet konna.

                       Ja te – senaattori.

      Tuon sinä vastaat; tunnen sun, Rodrigo.

      Ma kyllä kaikkeen vastaan. Mutta kuulkaa;

      Jos teidän tietenne ja luvallanne —

      Jolt' aivan näyttää – kaunis tyttärenne,

      Näin synkkään kesk'-yön aikaan – turvanansa

      Ei paremp' eikä pahempi kuin halpa,

      Rahalla saatu gondolieri – viedään

      Himokkaan maurin ruokottomaan helmaan;

      Jos sen te tiesitte ja hyväksyitte,

      On loukkauksemme julkea ja raaka.

      Mut jos sit' ette tienneet, silloin syyttä

      Torutte meitä, tuntoni sen sanoo.

      Niin säädyttömäks älkää mua luulko,

      Ett' ilvehtisin näin ma arvollanne.

      Jos teilt' ei lupaa tyttärenne saanut, —

      Sen sanon vielä, – suur' on hänen syynsä.

      Kun sulon, älyn, rikkauden ja onnen

      Näin uhraa vierahalle seikkailijalle,

      Maankulkurille. Hankkikaapa varmuus:

      Jos huoneessaan tai taloss' on hän vaan,

      Lain kova koura rangaiskoon mua siitä,

      Ett' teitä petin näin.

                             Tult' iskekää!

      Minulle tuohus! – Väki valvehille! —

      Tää tapaus uneheni vivahtaa;

      Sen pelkkä uskominen mun jo murtaa. —

      Hoi, tulta, tulta, kuulkaa!

                                  Hyvästi!

      Mun täytyy mennä: hyödyllist' ei liene

      Eik asemani mukaist' esiin nousta

      Othelloa vastaan, – niinkuin minun täytyy,

      Jos tänne jään; – ei valtio, sen tiedän —

      Alentavaa vaikk' onkin tämä hälle —

      Voi häntä jättää; syyt niin tärkit tänne

      Anoneet hänt' on Kypron sotaa varten,

      Jok' edess' on nyt, – että, vaikka kuolis,

      Niin sopivaa, kuin hän on, siihen toimeen

      Ei saata löytää. Siihen nähden, vaikka

      Hänt' inhoan kuin tuskaa helvetin,

      Mun sentään, hengenpiteen vuoksi, täytyy

      Uskollisuuden lippu nostaa: merkki,

      Jok' on vaan merkki. Varmaan häntä löytääksenne

      Hakijat "joutsilinnaan" johtakaa;

      Siell' olen hänen kanssaan. Hyvästi!

      Se tott' on, paha kyllä! Hän on poissa.

      Mit' inhast' elämästäni nyt jääpi,

      On pelkkää katkeruutta. – No, Rodrigo,

      Sa mistä hänet näit? – O, häijy tyttö! —

      Kuin? Maurin kanssa? – Voi, ett' olen isä!

      Kuin hänet tunsit? – Petost' ääretöntä! —

      Hän mitä sanoi? – Tulta lisää! – Heimo

      Hereille! – Lienevätkö naimisissa?

      Varmaankin, luulen sen.

                              O, taivaan taatto!

      Kuink' ulos pääs hän? – Veren kavallusta! —

      O, isät, älkää tytärtenne mieltä

      Töist' arvostelko! – Eikö taikaa, jolla

      Voi nuoruuden ja kainouden pettää?

      Siit' olettenko lukenut, Rodrigo?

      Kyll' olen.

                  Herättäkää veljeni! —

      Oi, te jos tytön olisitte saanut! —

      Mies tuonne,