Troilus ja Cressida. Уильям Шекспир
Читать онлайн книгу.
häntä; tarkkaa häntä! – Oi, uljas Troilus! – Katsele tyystin häntä, orpana; näetkös, kuinka hänen miekkansa on hurmeessa ja kypärä enemmän rouhittu kuin Hectorin? Ja katsanto sitten, ja käynti! – Oi, ihmeteltävä nuorukainen! Ei vielä täyttänyt kolmea kolmatta. Noin vain, Troilus, noin vain! Jos minulla olisi sulotar sisarena tai jumalatar tyttärenä, niin saisi hän valita kumman tahtoo. Mikä ihmeteltävä mies! – Paris? – Paris on rojua hänen rinnallaan; lyön vetoa, että Helena, jos voisi vaihtaa, antaisi silmän väliä.
(Sotureita kulkee ohi.)
CRESSIDA.
Tuossa tulee lisää.
PANDARUS.
Aaseja, hölmöjä, moukkia! Kaunoja ja akanoita, kaunoja ja akanoita!
Lientä ruoan päälle! Troiluksen silmäin edessä voisin elää ja kuolla.
Älä noita katso, älä! Kotkat ovat menneet. Variksia ja naakkoja, variksia ja naakkoja! Olisin ennen Troiluksen tapainen mies kuin Agamemnon kaikkine kreikkalaisineen.
CRESSIDA.
Kreikkalaisten joukossa on Achilles, joka on parempi mies kuin Troilus.
PANDARUS.
Achilles? Kärrymies, juhta, oikea kameeli.
CRESSIDA.
No, no!
PANDARUS.
No, no? – Mitä, eikö sinulla ole älyä? Eikö sinulla ole silmiä? Tiedätkö, mikä mies on? Eikö sukuperä, kauneus, soma vartalo, puhelahja, miehuus, oppi, hienous, hyve, nuoruus, aulius ja niin edespäin ole se suola ja höyste, joka miehen maustaa?
CRESSIDA.
Niin, tuollaisen hakkeluksen, joka sopii höystöksi piirakkaan; mutta silloin onkin miehen höystö mennyt.
PANDARUS.
Sinä olet se nainen! Kukaan ei tiedä, mihin väistö-asentoon milloinkin turvaat.
CRESSIDA.
Selälläni turvaan ruumistani, älylläni turvaan juoniani, vaitiololla kunniaani, naamarilla kauneuttani ja teillä näitä kaikkia. Nämä ovat asentoni, ja varokeinoja mulla on tuhansittain.
PANDARUS.
Sanoppa yksikin niistä varokeinoistasi.
CRESSIDA.
Sitä varon teille sanoa, ja siinäpä se onkin paras varokeinoni. Jos en voi varoa pistolta sitä, mitä varoa tahtoisin, niin voin ainakin sen verran varoa, etten sano teille, miten piston sain, paitsi jos se niin turpoaa, ettei sitä enää voi peittää, ja silloin ovat kaikki varokeinotkin turhat.
PANDARUS.
No, sinä olet se!
(Troiluksen kantapoika tulee.)
POIKA.
Herrani, prinssi, tahtoisi heti teitä puhutella.
PANDARUS.
Missä?
POIKA.
Omassa kodissanne; siellä paraikaa riisuu aseitaan.
PANDARUS.
Sano hälle, poikaseni, että tulen.
(Kantapoika menee.)
Pelkään, että hän on haavoittunut; hyvästi, orpanaiseni!
CRESSIDA.
Hyvästi, setä!
PANDARUS.
Tulen takaisin tuossa paikassa, orpanaiseni.
CRESSIDA.
Mitä tuomaan, setäseni?
PANDARUS.
Lemmenlahjan Troilukselta.
CRESSIDA.
Ja sillä lahjall' aiot – parittaa. —
(Pandarus menee)
Hän valat, kyyneleet ja lahjat tarjoo,
Ja niillä toisen pyyteitä hän varjoo.
Mut Troilus mulle paljo tutump' on,
Kuin mitä näyttää peili Pandaron.
Toki emmin. Enkel' anottaiss' on nainen,
Ja sitten tyhjää: hetken ilo vainen.
Et paljon tiedä, jos et tiedä, tyttö,
Ett' yltyy halutessa lemmen syttö,
Ja että palavampi aina mies
On saamattaan, kuin saavansa jos ties.
Minulle lempi antoi ohjeen korjan:
Jos myönnät, herran saat, jos kiellät, – orjan.
Mua uskollinen lempi johdattaa,
Mut sit' ei silmistäni nähdä saa.
(Menee.)
Kolmas kohtaus
Kreikkalaisten leiri. Agamemnonin teltan edusta.
(Torventoitauksia. Agamemnon, Nestor, Ulysses, Menelaus y. m. tulevat.)
AGAMEMNON.
Te, ruhtinaat,
Mist' on tuo tuskan kelta poskillanne?
Se suuri esilause, jolla toivo
Kaikk' alkaa askareemme päällä maan,
Kutistui tyhjiin. Haitakkeita karttuu
Suursuuntaisimpain urotöiden suoniin,
Kuin pahkat, liian nesteen virtauksesta,
Pilaavat ylvään kuusen, kutistain
Sen solut, että kieroksi se kasvaa.
Eik' uutta meille tämä pettymys,
Ett' yhä seisoo Troia, vaikka sitä
Jo kahdeksatta vuotta piiritämme;
Kosk' entisetkin sotaretket kaikki,
Joist' aikakirjat kertoo, ovat nurin
Ja myttyyn menneet vastoin tarkoitusta
Ja sitä mielikuvaa, jonka niistä
On turhaan toivo luonut. Miks siis, prinssit,
Punastuin toimiamme katselette,
Häveten niitä, vaikka tämän viivyn
Vain suuri Zeus sai aikaan koitellakseen,
Kuink' uuras ihmisten on kestävyys?
Sen kullan puhtautt' onnen hymyillessä
Et huomaa, jolloin pelkuri ja uljas,
Viisas ja hupsu, oppinut ja tyhmä,
Tyly ja hellä, kaikk' on yhdenlaiset.
Mut onnen otsalla kun myrskyt riehuu,
Erotus silloin jättipohtimellaan
Ravistaa kaikki, välppää kaunat pois;
Täyspainoiset ja valiot vain jäävät
Hyveestä rikkaina ja puhtaina.
NESTOR.
Kumartain pyhää valtaistuintasi,
Suur' Agamemnon, viime sanas Nestor
Vakuuttaa tahtoo. Onnen voittaminen
Se miestä koittaa. Kun on meri tyyni,
Niin venhokin sen sulo-parmailla
Soluvi rinnan suurten laivain kanssa.
Mut kun tuo tappelija Boreas
Saa lauhan Thetiin suuttumaan, niin, katso,
Tukeva haaksi halkoo vesivuoret
Ja kahden marjan elementin kesken
Niin