Agamemnon,

      Suur' valtias, sa, Hellaan ponsi, tarmo,

      Väkemme sydän, sielu, ainut voima,

      Joss' yhdistyä tulis kaikkein mieli

      Ja kaikkein tahto, – Ulyssesta kuule.

      Vaikk' aivan hyväksynkin puheenne —

      Sun, jonka arvon, mahdin eessä nöyrryn,

      Ja sun, jonk' iäkkyyttä kumarran —

      Puheenne nuo, joist' on niin ylväs toinen,

      Ett' Agamemnon vois ja Hellaan käsi

      Sen vaskeen piirtää, – toinen samanmoinen,

      Jonk' arvon-Nestor hopeaan vois juottaa

      Ja ilmasiteill', yhtä lujilla

      Kuin taivaan napa, kaiken Hellaan korvan

      Näin kieleens' älykkääseen kiinnittää, —

      Niin suvaitkaatte toki, – sinä, suuri, —

      Ja sinä, viisas. – Ulyssesta kuulla.

      Ithakan prinssi, puhu; yhtä varmaan

      Ei tyhjää puhetta ja turhaa sanaa

      Sun suustas lähde, kuin on tietty että

      Thersiteen riettaan koirankidasta

      Ei äly, tieto eikä soitto soi.

      Tuo yhä ylväs Troia oisi maassa

      Ja Hectorinkin miekka herraton,

      Jos näit' ei oisi syitä:

      Lamassa kaikk' on valtajärjestys;

      Niin monta kuin on Kreikan telttaa tuossa

      Lutona kentällä, niin monta myös on

      Lutoa eriseuraa keskessämme.

      Jos päällikkö ei ole niinkuin pesä,

      Johonka kaikki medentuojat kertyy,

      Niin mistä mettä? Naamioitse arvo,

      Niin naamariss' on kehnoin yhtä kaunis.

      Jo taivaat, tähdet ja tää keskus, maakin,

      Ne arvon tietävät ja paremmuuden,

      Asennot, kiertoajat, suhteet, vuorot,

      Tavat ja toimet, kukin paikkansa.

      Siks aurinko, tuo loisto-planeetta,

      On ylhän matkan päässä istuimellaan

      Muist' erillään; sen terveellinen silmä

      Parantaa pahan tähden turmakatseen

      Ja pitää ohjissaan kuin valtakäsky

      Hyvän ja pahan. Mut jos planeetat

      Sekaisin harhaisivat, ristiin rastiin,

      Mitk' ennusmerkit, rutot, kapinat,

      Maanjäristykset, merenmyllerrykset,

      Mik' ilmainmelske, mullistus ja kauhu

      Hajoittais, raastais, pirstais, juurta jaksain

      Hävittäis yhteen-vihittyjen valtain

      Sovun ja rauhan! Oi! kun horjuu arvo,

      Tuo kaikkein suurten suunnitelmain vipu,

      Niin toimi potee. Kuinka yhdyskunnat.

      Ammattiseurat, oppineiden luokat,

      Etäisten rantamaiden välikauppa,

      Esikois-oikeudet ja suku-edut.

      Iän, kruunun, vallan, opin etuudet

      Pysyisi voimass ilman arvoa?

      Pois arvo vie, se soiton kieli sorra,

      Niin soraäänet soivat; kaikki kääntyy

      Toistansa vastaan; suluss' olleet vedet

      Povensa nostaa yli äyräittensä

      Ja nielauksess' ahmaa vankan maan;

      Väkevä tulee heikon käskijäksi;

      Isänsä tappaa hurja poika; voima

      On oikeutta; niin, oikeus ja vääryys —

      Nuo, joiden iki-riitaa laki valvoo, —

      Nimensä menettävät, samoin laki.

      Näin kaikk' on väkivaltaa; väkivalta

      Käy mielivallaks, mielivalta himoks;

      Ja himo, mailman susi, – apureinaan

      Niin väkivalta niinkuin mielivalta, —

      Maailman nielee saaliinaan ja vihdoin

      Syö itsensäkin. Suuri Agamemnon,

      Tuollainen sekasorto tukahduksen

      On seuraus, jos arvo kuristetaan.

      Ja tämä arvon halveksinta aina

      Käy taapäin askeleen, kun koittaa nousta.

      Päämiestä pilkkaa se, ken häntä porrast'

      On alempana; tätä seuraava,

      Ja seuraava taas tätä; aste asteelt',

      Ens' askeleesta esimiestä vastaan,

      Näin tauti kasvaa, kateen kuumeeks yltyy,

      Vert' imeväksi, kalvaaks kilpailuksi;

      Ja tämä kuume, eikä oma tarmo,

      On Troian turvana. Siis Troian vahti

      On meidän heikkous, ei sen oma mahti.

      Ulysses ilmaissut on älykkäästi

      Sen kuumeen, jota meidän voimat potee.

      Kun taudin luonteen olet keksinyt.

      Niin mikä rohdoksi?

      Tuo suur' Achilles,

      Jonk' yleinen on huuto julistanut

      Väkemme ponneksi ja jäntereeksi,

      On saanut korvat täyteen maineen ilmaa

      Ja, arvoons' ihastuen, teltassaan

      Vain loikoo, ilkkuin töitämme. Patroclus

      Samassa rypee vuoteessa ja laskee

      Rivoja sutkiansa pitkin päivää;

      Eleillä naurettavan kömpelöillä —

      Joit' ilkamus se sanoo matkinnaksi —

      Meit' osoittelee; usein, Agamemnon,

      Ylevää majesteettiuttas ilkkuu;

      Kuin näyttelijä-kolho, – jonka äly

      On