WAGNER.

      Ah! pitk' on tiedon tie

      Ja lyhyt elämämme;

      Useinpa kriitillistä työtä tehdessämme,

      Mult' intomielen huoli vie.

      Kuink' onpi työläs keksiä se silta,

      Mik' ohjaa opin lähteille!

      Ja tuskin tultu puolimatkalle, —

      Kun raukan tapaa tuonen ilta.

      FAUST.

      Siis pergamentti on se pyhä vuoksi,

      Jost' iäks' janos sammuu juotuas?

      Vaan virvoitusta sulle vasta juoksi,

      Jos lähde kuohui itse sielustas.

      WAGNER.

      Suvaitkaa! hauskuttaapa mua

      Noin aikakautten henkeen sukeltua,

      Katsella, mit' on entis-ajat aatelleet,

      Ja me kuink' oomme ihmeen kauas ehtineet.

      FAUST.

      Niin kyllä! jopa tähtihin!

      Oi veikko! kirja seitsen-sinetin

      On sulkema tuo mennyt aika.

      Te aikakautten hengeks mainitte,

      Mik' on vain, herrat, oma henkenne,

      Miss' kuvastuu tuo mennyt aika.

      Ja siinäkös on kurja sotko,

      Jok' ensi silmäämättä kauhistaa:

      Siin' ääretöntä roskaa, rojurotko,

      "Pää-aktioonit" – vallan ihanaa!? —

      "Pragmaatiset maksiimit" lisäks' oivat,

      Jotk' aivan hyvin vauvan suussa soivat!

      WAGNER.

      Mut ihmishenki, maailma —

      Sen tajuntaan sois kukin pääsevänsä!

      FAUST.

      "Tajunta" mont' on laatua;

      Ei nimittää saa lasta nimellänsä!

      Ne harvat, jotka "tajusivat", vaan

      Ei voineet malttaa suurta sydäntänsä,

      Ja uskoi roskaväelle jalot näkemänsä, —

      Roviolle vietihin tai ristin kuolemaan! —

      Mut veikko! yö on kulumaisillaan,

      Siis jutut jääkööt toistaiseksi!

      WAGNER.

      Halulla valvoisin vaikk' ainiaan,

      Kun opista näin tulis haastelleeksi.

      Kai suotte pääsiäisnä huomenella