JOHTAJA.

      Etenkin paljo tapausta suokaa!

      Väki saapuu katsomaan, se mielii silmi-ruokaa.

      Jos nähtävää vaan paljo teiltä karttuu,

      Ja kansa kurkistaapi ammo-suin,

      Niin mainehenne mahtavaksi varttuu

      Ja kohta ootte miesi suosituin.

      Joukolla vain voi joukot haltioida;

      Kun paljo tarjotaan, on vara valikoida,

      Jok'ainut löytää jotain sopivaa,

      Ja tyytyväisnä kotia palajaa.

      Näytätte kappaleen … se tehkää paloitellen!

      Kas moinen keitos maistuu jokaisellen;

      Sit' yht' on helppo syötellä kuin luoda.

      Mit' auttaa kokonaista esiin tuoda?

      Yleisö nokkii. Työn ei ehjän' olla suoda.

      RUNOILIJA.

      Te ette tunne, kuinka alhainen

      On moinen käs'työ, halpa taitureille!

      Vaan taiteen hutiloiminen

      On luullaksein jo perus-ohje teille.

      JOHTAJA.

      Minuhun ei tuo soimuu pysty lainkaan.

      Ken mielii saada jotain aikaan,

      Hän tarkoitusta myöten keinot valitsee.

      Vaan muistakaa, ketä varten kirjailette!

      Pehmeitä puitahan te halkaisette.

      Ikävä tänne yhtä ajalee,

      Kylläisnä saapuu toinen herkkupöydästänsä,

      Ja pahimmoiksi usein saavutaan

      Lukemasta kriitillistä päivälehteänsä.

      Naisetpa saapuu, jotta katseltaisiin

      Heit' ynnä somia vaatteitaan;

      Ne mukana näyttelee, ehk' ilman palkkaa.

      Hajamielin juostahan kuin naamiaisiin,

      Ja uteljaisuus siivestääpi jalkaa.

      Mit' unta näette kulta-usvissanne?

      Miks' täysi huone teitä ilottaa?

      Läheltä katselkaa vaan vieraitanne;

      Yleisö raakaa on tai kalseaa.

      Mik' aikoo näytelmästä kortin-lyömisiin,

      Mik' yönsä mielii naisten kanssa hurjistella.

      Ja moisten vuoksi viitsit, hupsu, niin

      Suloista Runotartas kiusaella!

      Ei! uutta, uutta vaan yhä lisätkää,

      Niin teit' ei voida tieltä hairahuttaa.

      Koetelkaa katselijoita huimistuttaa;

      Niit' ei oo helppo tyydyttää…

      Mi valtaa teidät? tuska … innostus?

      RUNOILIJA.

      Pois! etsi itselles jo orja uus'!

      Vai sunko tähtes pitäis runojan

      Hurjasti pyhät luonnon suomat haaskaaman,

      Henkensä vapaus, ihmis-oikeus!

      Mill' lumoaa hän kaikki mielet,

      Ja soimaan saapi ilman-pielet?

      Sulosointu se on, mi lens' hänen sielustansa

      Ja sinne palajaa sävel-mailman kanssa!

      Kun luonto ain' ikipitkää lankaa kiertää

      ja väliä-pitämättä värttinäänsä viertää;

      Kun soinnutonna laumat olijoiden

      Sekavasti soi ja vaikeroiden,

      Ken voi nuo aina samat sarjat elvytellä,

      Säännellen somiin rytmi-liikkeihin?

      Ken kirkastaa erityiset yleisellä,

      Sulattain kaikki ihme-soinnoksiin?

      Ken kiihkomielihin syysmyrskyt nostaa,

      Virittää iltaruskot sielun taivaallen?

      Keväältä kaikki kaunokukat ostaa

      Ja kylvää tielle kultasen?

      Ken halvat lehvät palmikoita

      Joka ansiolle seppeleiksi saa?

      Ken yhdistää Olympin jumaloita?

      Ken? Ihmisnero, jonk' ilmi runoja saa.

      PILAPUHUJA.

      No, käytelkää siis voimaa mointa

      Ja harjotelkaa runontointa

      Kutenka lempiseikkaa vaan!

      Lähelle sattuu mies ja syttyy palamaan,

      Yhä pahemmin hän paulaan tarttuu,

      Ja onnen kanssa vaara karttuu

      Ja riemun tie vie syämmen-polttohon,

      Ei aikaakaan, niin valmis romani on.

      Niin pitäis näytelmääkin näyttää.

      Siepalla ainees' keskelt' ihmiseloo täyttä!

      Sit' elää kaikki, harvat oivaltaa,

      Se hauskaa on, jos mistäkin sitä kiinni saa.

      Luo kirjokuvia, valo niukka,

      Viljalta harhaa, totta hiukka;

      Näin laadit parhaan juotavan,

      Mi virvottaa koko maaliman.

      Silloinpa nuorisomme kauniin kukka

      Peliänne kuuntelee kuin ilmestystä,

      Jok' ainut hento mieli rukka

      Imeepi siitä murheen lievennystä;

      Nyt kuohuu milloin täällä, milloin tuolla,

      Kukin huomajaa, mitä häll' on sisäpuolla.

      Herkästi itketään ja naurahdellaan,

      Aatetta kiitellään ja kuvia ihannellaan.

      Valmiita ei oo helppo tyydyttää,

      Kehittyväinen kiittämään sua jää.

      RUNOILIJA.

      Josp' armaan aian taasen saisin,

      Kun itse vielä muodostuin,

      Kun sielun lähde hyrskysuin

      Yhä uhkui virttä virroittaisin,

      Kun usvat multa mailman varjos,

      Ihmeitä kuiski silmikot

      Ja poimin kaikki ruusustot,

      Joit' armas laakso mulle tarjos.

      Mun köyhän suur' ol' rikkaus:

      Toden into, haaveen hurmailus.

      Nuo tenhovietit vielä suo:

      Lieskaava viha ja lemmen lento,

      Tuo poltto suloinen ja hento,

      Takaisin nuoruus mulle luo!

      PILAPUHUJA.

      Nuoruutes, veikko, tarvinnet,

      Kun miekat soi, sota jyriseepi;

      Tai kaulaas neito-kultaset

      Käsvartens' sorjat kietoileepi;

      Kun päässä kilpa-taistamon

      Tuo tuskin saatu kruunu väikkyy;

      Kun, herjetessä hurjan karkelon,

      Yös vietät missä viini virroin läikkyy.

      Vaan kieliä tutun soittimen

      Suloisen-tyynnä