Urantia-kirja. Urantia Foundation
Читать онлайн книгу.
planeettajärjestelmäänne kuuluvien tiettyjen persoonallisuuksien tekemät virheet, laiminlyönnit ja kapinat.
4:2.3 (56.7) Luonto on ajallis-avaruudellinen tulostuma kahdesta kosmisesta tekijästä: Ensiksi, Paratiisin-Jumaluuden muuttumattomuudesta, täydellisyydestä ja lahjomattomuudesta; ja toiseksi, niistä kokeellisista hankkeista, toimeenpanossa sattuneista virheistä, kapinoina ilmenneistä erehdyksistä, kehityksen epätäydellisyydestä ja viisauden puutteellisuudesta, joiden takana ovat Paratiisin ulkopuoliset luodut, korkeimmista alimpiin. Luonnossa kulkee sen vuoksi ikuisuuden kehältä lähtöisin oleva yhdenmukainen, muuttumaton, majesteettinen ja verraton täydellisyyden juonne. Mutta kussakin universumissa, kullakin planeetalla ja jokaisessa yksittäisessä elämässä tätä luontoa modifioivat, kvalifioivat ja mahdollisesti turmelevat evolutionaaristen järjestelmien ja universumien luotujen teot, virheet ja epälojaalisuudet. Siksi luonto on pakostakin ainiaan ailahtelevainen, lisäksi se on oikullinen, jos kohta pohjimmiltaan vakaa, ja se vaihtelee paikallisuniversumissa noudatettujen menettelytapojen mukaan.
4:2.4 (57.1) Luonto on Paratiisin täydellisyys jaettuna keskeneräisten universumien epätäydellisyydellä, pahuudella ja synnillä. Tämä osamäärä ilmentää näin ollen sekä täydellistä että osittaista, sekä ikuista että ajallista. Evoluution jatkuminen muuntelee luontoa laajentamalla siihen sisältyvää paratiisillista täydellisyyttä ja supistamalla siihen sisältyvää pahaa — erhettä — ja suhteellisesta reaalisuudesta johtuvaa epäharmoniaa.
4:2.5 (57.2) Jumala ei ole henkilökohtaisesti läsnä luonnossa tai missään luonnonvoimassa, sillä luonnonilmiö on lisäys Jumalan universaalisen lain paratiisillisten perustojen päälle, ja tämä lisäys koostuu etenevän evoluution epätäydellisyyksistä ja — toisinaan — kumouksellisen kapinan seurauksista. Siinä muodossa, jossa luonto ilmenee Urantian kaltaisessa maailmassa, se ei voi koskaan olla todellisuutta vastaava kaikkiviisaan ja infiniittisen Jumalan ilmentymä, ei hänen todenmukainen edustajansa eikä uskollisesti esikuvansa mukainen heijastuma.
4:2.6 (57.3) Teidän maailmanne luonto on paikallisuniversumin evolutionaaristen suunnitelmien kvalifioima täydellisyyttä olevien lakien lieventymä. Mikä irvikuva onkaan, kun palvotaan luontoa siksi, että se on rajoitetussa, kvalifioidussa mielessä Jumalan läpäisemä; siksi, että se on eräs universaalisen, ja sen vuoksi jumalallisen, voiman osa-alue! Luonto on kuitenkin myös ilmentymä kosmisen evoluution universumikokeilun kehityksen, kasvun ja edistymisen sisältämistä keskeneräisistä, epätäydellisistä ja loppuunsaattamattomista toteutumista.
4:2.7 (57.4) Luonnon maailmaan sisältyvät näennäiset puutteet eivät ole merkki mistään vastaavista puutteista Jumalan luonteessa. Tuollaiset havaitut epätäydellisyydet ovat mieluumminkin vain väistämättömiä pysähdyksiä ikuisesti liikkuvan, infiniittisyyttä kuvittavan kuvakiekon esityksessä. Juuri nämä puutteiden aiheuttamat katkot täydellisyyden jatkumossa tekevät aineellisen ihmisen rajalliselle mielelle mahdolliseksi nähdä ajallisuuden ja avaruuden oloissa välähdyksittäin ja ohimennen jumalallista todellisuutta. Jumalallisuuden aineelliset ilmenemät näyttävät ihmisen evolutionaariselle mielelle puutteellisilta pelkästään siksi, että kuolevainen ihminen tarkastelee luonnon ilmiöitä itsepintaisesti vain luonnollisten silmien kautta, ihmisnäkemyksen kautta, jota eivät tue morontian mota tai ilmoitus. Ilmoitus on motaa kompensoiva korvike ajallisuuden maailmoissa.
4:2.8 (57.5) Ja luonto on turmeltunut, sen kauniit kasvot ovat arvilla, sen piirteet ovat lakastuneet, ja tähän ovat syynä niiden myriadien luotujen kapinointi, väärinkäytökset ja väärä ajattelu, jotka ovat osa luontoa, mutta jotka ovat myötävaikuttaneet sen turmeltumiseen ajallisuudessa. Ei, ei luonto ole Jumala. Luonto ei ole palvonnan kohde.
3. Jumalan muuttumaton luonne
4:3.1 (57.6) Ihminen on aivan liian kauan ajatellut Jumalan itsensä kaltaiseksi. Jumala ei ole, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan kiivas ihmiselle tai millekään muulle universumien universumin olennolle. Tietäessään, että Luoja-Poika tarkoitti ihmisen planetaarisen luomistyön mestarinäytteeksi, tarkoitti hänet koko maan hallitsijaksi, ja nähdessään hänet omien alhaisten intohimojensa vallassa ja kumartelemassa epäjumaliaan — ovatpa ne puuta, kiveä, kultaa tai itsekästä kunnianhimoa — nämä murheelliset näyt liikuttavat Jumalaa ja hänen Poikiaan ja saavat heidät tuntemaan kiivautta ihmisen puolesta, muttei koskaan ihmiselle.
4:3.2 (57.7) Ikiaikojen Jumala ei kykene tuntemaan vihaa eikä suuttumusta tällaisten tuntemusten inhimillisessä mielessä ja niin kuin ihminen sellaiset reaktiot ymmärtää. Nämä tuntemukset ovat alhaisia ja halveksittavia. Ne ovat tuskin sen arvoisia, että niitä kutsuttaisiin inhimillisiksi tunteiksi, saati sitten jumalallisiksi. Ja sellaiset asenteet ovat äärimmäisen vieraita Universaalisen Isän täydelliselle olemukselle ja armolliselle luonteelle.
4:3.3 (58.1) Paljon, kovasti paljon Urantian kuolevaisten Jumalan ymmärtämisessä kohtaamasta vaikeudesta juontuu Luciferin kapinan ja Caligastian petturuuden kauaskantoisista seuraamuksista. Maailmoissa, jotka eivät ole synnin vuoksi eristettyjä, evolutionaariset ihmissukukunnat pystyvät muovaamaan verrattomasti parempia käsityksiä Universaalisesta Isästä. Ne kärsivät muita vähemmän sekaannuksesta, vääristymistä ja käsityksen kieroutumisesta.
4:3.4 (58.2) Jumala ei kadu mitään, mitä hän on ikinä tehnyt, nyt tekee tai on vastaisuudessa tekevä. Hän on kaikkiviisas kuin myös kaikkivaltias. Ihmisen viisaus kasvaa esiin ihmisen kokemukseen kuuluvan yrittämisen ja erehtymisen tietä. Jumalan viisaus sisältää hänen infiniittisen universumiymmärryksensä kvalifioimattoman täydellisyyden, ja tämä jumalallinen ennakkotieto antaa tehokasta ohjausta luovalle vapaalle tahdolle.
4:3.5 (58.3) Universaalinen Isä ei koskaan tee mitään, mikä jälkeenpäin aiheuttaisi surua tai katumusta, mutta hänen Luojapersoonallisuuksiensa suunnittelemat ja luomat tahdolliset olennot eri universumeissa aiheuttavat epäonnistuneilla valinnoillaan toisinaan jumalallisen surun tuntemuksia Luoja-vanhempiensa persoonallisuudessa. Mutta vaikkei Isä tee virheitä, haudo mielessään katumusta tai koe surua, hän on olento, joka tuntee isällistä kiintymystä, ja hänen sydämensä on epäilemättä murheen vallassa, kun hänen lapsensa eivät onnistu yltämään niille hengellisille tasoille, joihin heidän kykynsä sen avun turvin riittäisivät, jota universumien hengellistämishankkeet ja kuolevaisten ylösnousemusohjelmat niin auliisti tarjoavat.
4:3.6 (58.4) Isän infiniittinen hyvyys ylittää finiittisen, ajallisuudessa elävän mielen käsityskyvyn. Näin ollen tarjolla täytyy aina olla vastakohta, joka sisältää vertauskelpoisen pahan (ei synnin), jotta suhteellisen hyvyyden kaikki osa-alueet tulisivat vaikuttavasti osoitetuiksi. Kuolevaisen ymmärryksen epätäydellisyys voi erottaa jumalallisen hyvyyden täydellisyyden vain, koska se on vastakohdan muodostavassa yhteydessä avaruuden liikkeissä ilmeneviin ajallis-aineellisten suhteiden suhteelliseen epätäydellisyyteen.
4:3.7 (58.5) Jumalan luonne on infiniittisesti yli-inhimillinen. Siksi jumaluuden tällaisen olemuksen täytyykin personoitua, vaikkapa jumalallisissa Pojissa, ennen kuin ihmisen äärellinen mieli voi sen edes uskon kautta tajuta.
4. Jumalan tajuaminen
4:4.1 (58.6) Jumala on ainoa paikallaan pysyvä, riippumaton ja muuttumaton olento koko universumien universumissa, eikä hänellä ole mitään ulkopuolista, mitään tuonpuoleista, ei mitään menneisyyttä eikä vastaisuutta. Jumala on päämääräistä energiaa (luovaa henkeä) ja absoluuttista tahtoa, ja nämä ovat itsestään olemassa olevia ja universaalisia.
4:4.2 (58.7) Koska Jumala on itsestään olemassa oleva, hän on absoluuttisen riippumaton. Itse Jumalan identiteetti kieltää muutoksen. ”Minä, Herra, en muutu.” Jumala on muuttumaton; mutta vasta saavuttaessanne paratiisillisen statuksen voitte edes alkaa ymmärtää sitä, miten Jumala voi siirtyä yksinkertaisuudesta monimutkaisuuteen, identiteetistä variaatioon, liikkumattomuudesta liikkeeseen, infiniittisyydestä finiittisyyteen, jumalallisuudesta ihmisyyteen ja ykseydestä kakseuteen ja kolmiyhteisyyteen. Ja Jumala voi näin muunnella absoluuttisuutensa ilmentymiä siksi, ettei jumalallinen