Näin puhui Zarathustra. Фридрих Вильгельм Ницше
Читать онлайн книгу.
ylpeä sinä olet surmaamaan näitä herkuttelijoita. Mutta ole varuillasi, ettei kohtaloksesi tule kantaa kaikkea niiden myrkyllistä vääryyttä!
Ylistykselläänkin he surisevat ympärilläsi: tungettelevaisuutta on heidän ylistyksensä. He tahtovat ihosi ja veresi läheisyyttä.
He imartelevat sinua kuin jumalaa tai perkelettä; he vinkuvat edessäsi kuten jumalan tai perkeleen edessä. Mitä siitä? Imartelijoita he ovat ja vinkujia, eivätkä sen enempää.
Usein tekeytyvät he myös sinulle rakastettaviksi. Mutta se oli alati pelkurien viisautta. Niin, pelkurit ovat viisaita!
He mietiskelevät sinusta paljon ahtaalla sielullaan, arveluttava sinä olet heille alati. Kaikki, josta paljon mietiskellään, käy arveluttavaksi.
He rankaisevat sinua kaikista hyveistäsi. Perinpohjin he antavat sinulle anteeksi vain – hairahduksesi.
Koska olet lempeä ja mieleltäsi hurskas, niin sinä sanot: "viattomia he ovat pieneen olemassaoloonsa." Mutta heidän ahdas sielunsa ajattelee: "Rikosta on kaikki suuri olemassaolo."
Silloinkin kun olet heille lempeä, tuntevat he, että heitä halveksit; ja he palkitsevat sinulle hyväntyösi tekemällä sinulle salassa pahaa.
Sinun sanaton ylpeytesi on heille aina vastenmielistä; he riemuitsevat, jos sinä kerran olet kyllin vaatimaton ollaksesi turhamainen.
Sen, mistä ihmisessä pääsemme tietoon, sen viritämme hänessä myös tuleen. Niinpä kavahda itseäsi pienistä!
Sinun edessäsi he tuntevat itsensä pieniksi, ja heidän alhaisuutensa kiiluu ja hehkuu sinua vastaan näkymättömässä kostossa.
Etkö huomannut, miten usein he kävivät äänettömiksi, kun astuit heidän joukkoonsa, ja miten heidän voimansa jätti heidät kuin savu sammuvan tulen?
Niin, ystäväni, lähimmäistesi paha omatunto sinä olet: sillä he eivät ole sinun arvoisiasi. Siksi he vihaavat sinua ja imisivät mielellään sinun vertasi.
Sinun lähimmäisesi tulevat aina olemaan myrkyllisiä kärpäsiä; sen, mikä suurta on sinussa, – sen juuri täytyy tehdä heidät myrkyllisemmiksi ja yhä kärpäsmäisemmiksi.
Pakene, ystäväni, yksinäisyyteesi ja sinne, missä raaka, väkevä tuuli puhaltaa! Ei ole sinun tehtäväsi olla kärpäsläpsänä. – Näin puhui Zarathustra.
Siveydestä
Minä rakastan metsää. Kaupungeissa on inhoittavaa elää: siellä on liian paljon kiimaisia.
Eikö ole parempi joutua murhamiehen käsiin kuin kiimaisen naisen uniin?
Mutta katsokaa toki noita miehiä: heidän silmänsä sen sanoo – he eivät tiedä mitään parempaa maan päällä kuin maata naisen vieressä.
Liejua on heidän sielunsa pohjassa; ja voi, jos heidän liejullaan on vielä henkikin!
Kunpa edes olisitte täydellisiä kuin eläimet! Mutta eläimeen kuuluu viattomuus.
Neuvonko minä teitä kuolettamaan aistejanne? Minä neuvon teitä aistien viattomuuteen.
Neuvonko minä teitä siveyteen? Siveys on muutamilla hyve, mutta monilla miltei pahe.
Nämä tosin pidättäytyvät: mutta narttu aistillisuus vilkuu kateellisesta kaikesta, mitä he tekevät.
Vielä heidän hyveittensä huipullekin ja aina lämmöttömään henkeenkin saakka seuraa heitä tämä eläin ja sen rauhattomuus.
Ja miten nöyrästi narttu aistillisuus osaa kerjätä itselleen hiukkasen henkeä, kun lihapala siltä kielletään.
Te rakastatte murhenäytelmiä ja kaikkea, mikä sydäntä järkyttää?
Mutta minä olen epäluuloinen narttuanne kohtaan.
Teillä on liian julmat silmät ja himokkaasti te etsitte katseillanne kärsiviä. Eikö ole vain teidän hekumanne pukeutunut valhepukuun nimittäen itsensä sääliksi?
Ja tämän vertauksen annan myös teille: useat, jotka tahtoivat ajaa ulos perkeleensä, menivät silloin itse sikoihin.
Kenestä siveys tuntuu raskaalta, häntä on neuvottava jättämään se: ettei se tulisi tieksi helvettiin – se on sielun liejuksi ja kiimaksi.
Puhunko likaisista asioista? Se ei ole minulle pahinta.
Ei astu tietäväinen vastenmielisesti totuuden veteen jos se on likaista, vaan jos se on matalaa.
Totisesti, sellaisia on, jotka ovat siveellisiä perinpohjin: he ovat sydämeltään lempeämpiä, he nauravat mieluummin ja useammin kuin te.
He nauravat siveydellekin ja kysyvät: "mitä on siveys!
"Eikö siveys ole hulluutta? Mutta tämä hulluus tuli luoksemme emmekä me hänen luokseen.
"Me tarjosimme tälle vieraalle majan ja sydämen: nyt hän asuu luonamme, – viipyköön hän niin kauan kuin häntä haluttaa!"
Näin puhui Zarathustra.
Ystävästä
"Alati on luonani yksi liikaa" – näin ajattelee erakko. "Alati yksi kertaa yksi – se tekee ajanmittaan kaksi!"
Minä ja Minuni ovat alati liian kiihkeässä keskustelussa: miten kestää sitä, ellei olisi ystävää?
Alati on erakolle ystävä kolmas: kolmas on koho, joka estää keskustelun noiden kahden välillä vajoamasta syvyyteen.
Oi, liian paljon syvyyksiä on kaikille erakoille. Siksi he niin kaipaavat ystävää ja hänen korkeuttaan.
Meidän uskomme toisiin ilmaisee, missä mielellämme uskoisimme itseemme. Meidän kaipuumme ystävään on ilmiantajamme.
Ja usein tahdotaan rakkaudella vain sivuuttaa kateus. Ja usein hyökätään kimppuun ja hankitaan vihollinen, jotta oma alttius hyökkäyksille pysyisi salassa.
"Ole ainakin viholliseni!" – niin puhuu todellinen kunnioitus, se, joka ei uskalla pyytää ystävyyttä.
Jos tahdotaan omistaa ystävä, niin täytyy myöskin tahtoa käydä sotaa hänen puolestaan: ja käydäkseen sotaa, täytyy myös osata olla vihollinen.
Ystävässään tulee myöskin vihollista kunnioittaa. Voitko lähestyä ystävääsi häneen liittymättä?
Ystävässään tulee omistaa parhain vihollisensa. Sinun tulee olla sydämelläsi häntä lähinnä, kun häntä vastustat.
Sinä et tahdo ystäväsi edessä kantaa mitään pukua? Ystäväsi kunnia se on oleva, että annat itsesi hänelle sellaisena kuin olet? Mutta hän toivottaa sinut senvuoksi hiiteen!
Ken ei tee itsestään mitään salaisuutta, hän nostaa pahaa verta: niin suuresti teillä on syytä pelätä alastomuutta! Niin, jos te olisitte jumalia, silloin te saisitte hävetä vaatteitanne!
Sinä et voi kyllin kauniiksi itseäsi ystävällesi koristaa: sillä sinun tulee olla hänelle nuoli ja kaipuu yli-ihmiseen.
Joko olet nähnyt ystäväsi nukkuvan, – niin että olisit huomannut, minkä näköinen hän on? Millaiset toki muutoin ovat ystäväsi kasvot? Omat kasvosi ne ovat karkeassa ja puutteellisessa kuvastimessa.
Joko olet nähnyt ystäväsi nukkuvan? Eikö sinua kauhistuttanut, että ystäväsi on sen näköinen? Oi, ystäväni, ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi.
Ymmärtämisessä ja vaikenemisessa on ystävä oleva mestari: et sinä kaikkea saa tahtoa nähdä. Sinun unesi on ilmaiseva, mitä ystäväsi valveillaan tekee.
Ymmärtäminen olkoon säälisi: jotta ensin saisit tietää, tahtooko ystäväsi sääliä. Ehkä hän rakastaa sinussa murtumatonta silmää ja iäisyyskatsetta.
Sääli ystävää kohtaan kätkeytyköön kovaan kuoreen, hampaan olet katkaiseva sitä purressasi. Niin on sillä oleva hienoutensa ja sulonsa.
Oletko