Näin puhui Zarathustra. Фридрих Вильгельм Ницше
Читать онлайн книгу.
Sentähden nainen ei ole vielä ystävyyteen mahdollinen: hän tuntee ainoastaan rakkauden.
Naisen rakkaudessa on vääryyttä ja sokeutta kaikkea sitä kohtaan, mitä hän ei rakasta. Ja naisen ymmärtäväisessäkin rakkaudessa on yhä vielä hyökkäystä ja salamaa ja yötä valon rinnalla.
Vielä ei nainen ole ystävyyteen mahdollinen: kissoja ovat naiset yhä vielä ja lintuja. Tai, parhaimmassa tapauksessa, lehmiä.
Vielä ei nainen ole ystävyyteen mahdollinen. Mutta sanokaa minulle, miehet, kuka sitten teistä on ystävyyteen mahdollinen?
Voi teidän viheliäisyyttänne, te miehet, ja teidän sielunne itaruutta! Niin paljon kuin te annatte ystävälle, sen tahdon minä antaa viholliselleni, enkä ole siitä tuleva köyhemmäksi.
Toveruutta on olemassa: kunpa olisi olemassa ystävyyttä! – Näin puhui Zarathustra.
Tuhannesta ja yhdestä päämaalista
Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: niin hän löysi monen kansan hyvän ja pahan. Mitään suurempaa valtaa ei Zarathustra löytänyt maan päällä kuin hyvän ja pahan.
Elää ei voisi yksikään kansa, joka ei ensin arvoja arvioisi; mutta jos se tahtoo itseään säilyttää, niin se ei saa arvioida kuten naapuri arvioi.
Paljon on sellaista, jota toinen kansa kutsui hyväksi ja toinen häväistykseksi ja pilkaksi: niin minä havaitsin sen olevan. Paljon on sellaista, jota havaitsin täällä kutsuttavan pahaksi ja tuolla kunnian purppuralla koristettavan.
Milloinkaan ei naapuri ymmärtänyt naapuriaan: alati hänen sielunsa ihmetteli naapurin harhaluuloja ja pahuutta.
Hyvyyksien taulu riippuu jokaisen kansan yllä. Katso, se on sen voittojen taulu; katso, se on ääni sen tahdosta valtaan.
Ylistettävää on, mitä se pitää vaikeana; mikä välttämätöntä on ja vaikeata, se on hyvää; ja mikä korkeimmasta hädästä vielä vapauttaa, tuo harvinainen, vaikein, – sitä se ylistää pyhäksi.
Mikä aiheuttaa sen, että se hallitsee ja voittaa ja loistaa, naapurinsa peloksi ja kateudeksi: sitä se pitää korkeana, ensimäisenä, määräävänä, kaikkien asiain ajatuksena.
Totisesti, veljeni, jos sinä ensin olet oppinut tuntemaan jonkun kansan hädän ja maan ja taivaan ja naapurin: niin sinä arvaat kaiketi sen voittojen lain, ja miksi se näitä portaita myöten toiveeseensa kohoaa.
"Alati tulee sinun olla ensimäinen ja kaikkia muita etevämpi: ketään ei tule sinun kateellisen sielusi rakastaa, paitsi ystävää" – tämä sai kreikkalaisen sielun värisemään: niin hän kulki polkuaan suuruuteen.
"Puhua totta ja taitavasti käyttää jousta ja nuolta" – niin ajatteli se kansa suloisesti ja samalla raskaasti, mistä nimeni johtuu – nimi, joka on minulle suloinen ja samalla raskas.
"Kunnioittaa isää ja äitiä ja aina sielun syvimmästä saakka noutaa heidän mieltään": tämän voiton taulun ripusti eräs toinen kansa ylitsensä ja tuli mahtavaksi ja ikuiseksi senkautta.
"Osottaa uskollisuutta ja uskollisuuden tähden panna alttiiksi kunnia ja veri pahoissa ja arveluttavissakin asioissa": tällä opilla voitti eräs toinen kansa itsensä, ja näin itsensä voittaen se tuli korkeista toiveista raskaaksi.
Totisesti ihmiset ovat antaneet itselleen kaiken hyvänsä ja pahansa. Totisesti, he eivät sitä ottaneet, he eivät sitä löytäneet, ei se pudonnut heille alas äänenä taivaasta.
Arvon asetti ihminen ensin asioihin säilyttääkseen itsensä, – hän loi ensin asian tarkoituksen, ihmistarkoituksen! Senvuoksi hän on antanut itselleen nimen "ihminen", se on: arvioiva.
Arvioiminen on luomista: kuulkaa se, te luovat! Arvioiminen itse on kaikkien arvioitujen asiain aarre ja koru.
Vasta arvioimisen kautta on olemassa arvoa: ja ilman arvioimista olisi olemassaolon pähkinä ontto. Kuulkaa se, te luovat!
Arvojen muutos, – se on luovien muutosta. Alati se hävittää, jonka täytyy olla luova.
Luovia olivat ensin kansat ja vasta myöhään yksityiset; totisesti, yksityinen itse on vielä nuorin luominen.
Kerran kansat ripustivat taulun hyvästä ylitsensä. Rakkaus, joka tahtoo hallita, ja rakkaus, joka tahtoo totella, loivat itselleen yhdessä sellaisia tauluja.
Vanhempi on halu laumaan kuin halu Minään; ja niin kauan kuin hyvän omantunnon nimi on lauma, sanoo ainoastaan paha omatunto: Minä.
Totisesti, viekas Minä, tuo lemmetön, joka tahtoo hyötyään monen hyödyssä: se ei ole lauman alkuperä, vaan sen perikato.
Rakastavaisia ne olivat alati ja luovia, ne loivat hyvän ja pahan.
Rakkauden tuli hehkuu kaikkien hyveiden nimessä ja vihan tuli.
Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: mitään suurempaa valtaa ei Zarathustra löytänyt maan päällä kuin rakastavaisten teot: "hyvä" ja "paha" on niiden nimi.
Totisesti, hirviö on tämän ylistämisen ja moittimisen valta. Sanokaa minulle, veljet, kuka sen lannistaa? Sanokaa, kuka heittää kahleen tämän eläimen tuhannelle niskalle?
Tuhannen päämaalia oli tähän saakka olemassa, sillä olemassa oli tuhannen kansaa. Vain kahle noilta tuhannelta niskalta puuttuu vielä, se ainoa päämaali puuttuu. Vielä ei ihmiskunnalla ole mitään päämaalia.
Mutta sanokaa minulle veljeni: jos päämaali vielä puuttuu ihmiskunnalta, eikö silloin puutu myös – vielä itse ihmiskuntaa? – Näin puhui Zarathustra.
Lähimmäisenrakkaudesta
Te tungeskelette lähimmäisen ympärillä ja teillä on kauniita sanoja siitä. Mutta minä sanon teille: teidän lähimmäisenrakkautenne on teidän viheliäinen rakkautenne omaan itseenne.
Te pakenette itseänne lähimmäisen luo ja tahtoisitte tehdä siitä itsellenne hyveen: mutta minä ymmärrän teidän "epäitsekkäisyytenne".
Sinä on vanhempi kuin Minä; Sinä on julistettu pyhäksi, mutta ei vielä Minä: niin tungeskelee ihminen lähimmäisen luo.
Neuvonko minä teitä lähimmäisenrakkauteen? Pikemmin neuvon teitä pakenemaan lähimmäistä ja rakastamaan kaukaisinta.
Korkeampaa kuin rakkaus lähimmäiseen on rakkaus kaukaisimpaan ja tulevaiseen; korkeampaa vielä kuin rakkaus ihmiseen on minusta rakkaus asioihin ja haamuihin.
Tuo haamu, joka edessäsi kiitää, veljeni, on sinua kauniimpi; miksi et anna sille lihaasi ja luitasi? Mutta sinä pelkäät ja juokset lähimmäisesi luo.
Te ette siedä omaa itseänne ettekä rakasta kyllin itseänne: nyt te tahdotte vietellä lähimmäistä rakkauteen ja kullata itseänne hänen erhetyksellään.
Minä tahtoisin, että te olisitte väsyneitä kaikenlaisiin lähimmäisiin ja lähimmäisten naapureihin; niin täytyisi teidän itsestänne luoda ystävänne ja hänen tulviva sydämensä.
Te kutsutte todistajan, kun tahdotte puhua hyvää itsestänne; ja kun te olette houkutelleet hänet uskomaan hyvää itsestänne; niin te itse ajattelette hyvää itsestänne. Ei ainoastaan se valhettele, joka puhuu vasten tietoaan, vaan se vasta oikein valhettelee, joka puhuu vasten tietämättömyyttään. Ja niin te puhutte itsestänne seurustelussa ja petätte valheellanne naapuria.
Näin puhuu narri: "seurustelu ihmisten kanssa pilaa luonteen, vallankin ellei sitä ole."
Toinen menee naapurin luo, koska hän etsii itseään, ja toinen, koska hän tahtoo kadottaa itsensä. Teidän kehno rakkautenne omaan itseenne tekee teille yksinäisyydestä vankilan.
Kaukaisemmat ne ovat, jotka rakkautenne lähimmäiseen maksavat; ja kussa vain teitä viisi kokoontuu, siellä kuudennen aina täytyy kuolla.
Minä en rakasta myöskään teidän juhlianne: liian monta näyttelijää minä havaitsin niissä, ja katselijatkin käyttäytyivät usein kuin näyttelijät.
Minä