"Oi on maammo, kantajani,

      oi emo, imettäjäni!

      Onp' on syitä synke'itä,

      apeita ani pahoja!

      Sitä itken, äiti rukka,

      sitä, maammoni, valitan:

      läksin luutoa lehosta,

      vastanpäitä varvikosta.

      Taitoin vastan taatolleni,

      toisen taitoin maammolleni,

      kokoelin kolmannenki

      verevälle veijolleni.

      Aloin astua kotihin;

      astuinpa läpi ahosta:

      Osmoinen orosta virkkoi,

      Kalevainen kaskesmaalta:

      'Eläpä muille, neiti rukka,

      kuin minulle, neiti rukka,

      kanna kaulanhelmilöitä,

      rinnanristiä rakenna,

      pane päätä palmikolle,

      sio silkillä hivusta!'

      "Riistin ristin rinnaltani,

      helmet kaulasta karistin,

      sinilangat silmiltäni,

      punalangat pääni päältä,

      heitin maalle maan hyviksi,

      lehtohon lehon hyviksi.

      Itse tuon sanoiksi virkin:

      'En sinulle enkä muille

      kanna rinnanristiäni,

      päätä silkillä sitaise.

      Huoli en haahen haljakoista,

      vehnän viploista valita;

      asun kaioissa sovissa,

      kasvan leivän kannikoissa

      tykönä hyvän isoni,

      kanssa armahan emoni.'"

      Emo tuon sanoiksi virkki,

      lausui vanhin lapsellensa:

      "Elä itke, tyttäreni,

      nuorna saamani, nureksi!

      Syö vuosi suloa voita:

      tulet muita vuolahampi;

      toinen syö sianlihoa:

      tulet muita sirkeämpi;

      kolmas kuorekokkaroita:

      tulet muita kaunihimpi.

      Astu aittahan mäelle

      – aukaise parahin aitta – !

      Siell' on arkku arkun päällä,

      lipas lippahan lomassa.

      Aukaise parahin arkku,

      kansi kirjo kimmahuta:

      siin' on kuusi kultavyötä,

      seitsemän sinihamoista.

      Ne on Kuuttaren kutomat,

      Päivättären päättelemät.

      "Ennen neinnä ollessani,

      impenä eläessäni

      läksin marjahan metsälle,

      alle vaaran vaapukkahan.

      Kuulin Kuuttaren kutovan,

      Päivättären kehreävän

      sinisen salon sivulla,

      lehon lemmen liepehellä.

      "Minä luoksi luontelime,

      likelle lähentelime.

      Aloinpa anella noita,

      itse virkin ja sanelin:

      'Anna, Kuutar, kultiasi,

      Päivätär, hope'itasi

      tälle tyhjälle tytölle,

      lapsellen anelijalle!'

      "Antoi Kuutar kultiansa,

      Päivätär hope'itansa.

      Minä kullat kulmilleni,

      päälleni hyvät hopeat!

      Tulin kukkana kotihin,

      ilona ison pihoille.

      "Kannoin päivän, kannoin toisen.

      Jo päivänä kolmantena

      riisuin kullat kulmiltani,

      päältäni hyvät hopeat,

      vein ne aittahan mäelle,

      panin arkun kannen alle:

      siit' on asti siellä ollut

      ajan kaiken katsomatta.

      "Sio nyt silkit silmillesi,

      kullat kulmille kohota,

      kaulahan heleät helmet,

      kullanristit rinnoillesi!

      Pane paita palttinainen,

      liitä liinan-aivinainen,

      Hame verkainen vetäise,

      senp' on päälle silkkivyöhyt,

      sukat sulkkuiset koreat,

      kautokengät kaunokaiset!

      Pääsi kääri palmikolle,

      silkkinauhoilla sitaise,

      sormet kullansormuksihin,

      käet kullankäärylöihin!

      "Niin tulet tupahan tuolta,

      astut aitasta sisälle

      sukukuntasi suloksi,

      koko heimon hempeäksi:

      kulet kukkana kujilla,

      vaapukkaisena vaellat,

      ehompana entistäsi,

      parempana muinaistasi."

      Sen emo sanoiksi virkki,

      senp' on lausui lapsellensa.

      Ei tytär totellut tuota,

      ei kuullut emon sanoja;

      meni itkien pihalle,

      kaihoellen kartanolle.

      Sanovi sanalla tuolla,

      lausui tuolla lausehella:

      "Miten on mieli miekkoisien,

      autuaallisten ajatus?

      Niinp' on mieli miekkoisien,

      autuaallisten ajatus,

      kuin on vellova vetonen

      eli aalto altahassa.

      Mitenpä poloisten mieli,

      kuten allien ajatus?

      Niinpä on poloisten mieli,

      niinpä allien ajatus,

      kuin on hanki harjun alla,

      vesi kaivossa syvässä.

      "Usein nyt minun utuisen,

      use'in, utuisen lapsen,

      mieli kulkevi kulossa,

      vesakoissa