Kalevala / Калевала. Элиас Лённрот
Читать онлайн книгу.
mies mitä parahin,
puhkesi punaverinen,
joka päästänsä pätevi,
kohastansa kelpoavi;
vaan tuli vähän vialle,
tavoiltansa turmiolle:
ain' oli naisissa eläjä,
yli öitä öitsilöissä,
noien impien iloissa,
kassapäien karkeloissa.
Kylli oli Saaren neiti,
Saaren neiti, Saaren kukka.
Kasvoi koissa korkeassa,
yleni ylen ehossa,
istuen ison majoilla,
peräpenkin notkumilla.
Kauan kasvoi, kauas kuului:
kaukoa tuli kosijat
neien kuuluhun kotihin,
kaunoisehen kartanohon.
Kosi Päivä poiallehen:
eip' on mennyt Päivälähän
Päivän luona paistamahan
kesäisillä kiirehillä.
Kosi Kuuhut poiallehen:
eip' on mennyt Kuutolahan
Kuun luona kumottamahan,
kehät ilman kiertämähän.
Kosi Tähti poiallehen:
eip' on mennyt Tähtelähän
pitkin öitä pilkkimähän
talvisilla taivahilla.
Tulevi Virosta sulhot,
toiset tuolta Inkereltä:
eip' on neiti mennytkänä;
itse vasten vastaeli:
"Suotta kultanne kuluvi,
hopeanne hoikkenevi!
En lähe minä Virohon,
en lähe, lupoakana,
Viron vettä soutamahan,
saarellista sauvomahan,
syömähän Viron kaloja,
Viron lientä lippomahan.
"Enkä lähe Inkerelle,
penkerelle, pänkerelle;
siell' on nälkä, kaiken nälkä:
puun nälkä, pärehen nälkä,
ve'en nälkä, vehnän nälkä,
rukihisen leivän nälkä."
Tuop' on lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
lähteäksensä lupasi
Saaren kukkoa kosihin,
tuota mointa morsianta,
kaunokaista kassapäätä.
Emo kielteä käkesi,
varoitteli vaimo vanha:
"Ellös menkö, poikaseni,
parempihin itseäsi!
Ei suattane sinua
Saaren suurehen sukuhun."
Sanoi lieto Lemminkäinen,
virkki kaunis Kaukomieli:
"Jos en ole koiltani korea,
su'ultani aivan suuri,
mie valitsen varrellani,
otan muilla muo'oillani."
Aina kieltävi emonsa
lähtemästä Lemminkäistä
Saaren suurehen sukuhun,
laajahan lajiperähän:
"Siellä piiat pilkkoavat,
naiset nauravat sinua."
Mitä huoli Lemminkäinen!
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kyllä hää'än naisten naurun,
soppityrskyt tyttärien:
potkaisen pojan povehen,
käsikannon kainalohon;
siin' on pää hyvänki pilkan,
parahanki parjauksen."
Emo tuon sanoiksi virkki:
"Voi poloinen, päiviäni!
Nauraisitko Saaren naiset,
pitäisit pyhäiset piiat,
niin siitä tora tulisi,
sota suuri lankeaisi!
Saisi kaikki Saaren sulhot,
sata miestä miekkoinensa
päällesi sinun, poloisen,
yksinäisen ympärille."
Mitä huoli Lemminkäinen
varoituksista emonsa!
Ottavi hyvän orosen,
valjasti valion varsan;
ajavi karittelevi
Saaren kuuluhun kylähän
Saaren kukkoa kosihin,
Saaren mointa morsianta.
Nauroi naiset Lemminkäistä,
piiat pisti pilkkojansa,
kun ajoi kummasti kujalle,
kamalasti kartanolle:
ajoi korjansa kumohon,
veräjähän vierähytti.
Siinä lieto Lemminkäinen
murti suuta, väänti päätä,
murti mustoa haventa.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"En ole tuota ennen nähnyt,
en ole nähnyt enkä kuullut
naisen nauravan minulle,
piian pilkkoja suannut."
Mitä huoli Lemminkäinen!
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onko saarella sijoa,
maata Saaren manterella,
minun leikki lyöäkseni,
tanner tanhuellakseni
Saaren impien iloissa,
kassapäien karkeloissa?"
Saaren impyet sanovat,
niemen neiet vastoavat:
"Onp' on Saarella sijoa,
maata Saaren manterella,
sinun leikki lyöäksesi,
tanner tanhuellaksesi
karjalaisna kaskimailla,
paimenpoikana palolla:
lapset on laihat Saaren mailla,
lihavat hevosen varsat."
Mitä huoli Lemminkäinen!
Palkkasihe paimeneksi:
kävi päivät paimenessa,
yöt on impien iloissa,
noien neitojen kisoissa,
kassapäien karkeloissa.
Sillä lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
jopa hääti naisen naurun,
piätteli piian pilkan.
Ei ollut sitä tytärtä,
piikoa pyhintäkänä,
kuta hän ei kosketellut,
jonk' ei vieressä venynyt.
Yksi