---

Скачать книгу

---

seinähän sivalti,

      harjan paiskoi patsahasen,

      sanan virkkoi, noin nimesi,

      itse lausui ja pakisi:

      "Silloin on hukka Lemminkäistä,

      tuho poikoa pätöistä,

      kun suka verin valuvi,

      harja hurmehin loruvi."

      Läksi lieto Lemminkäinen

      pimeähän Pohjolahan

      vastoin kieltoa emonsa,

      varoitusta vanhempansa.

      Hyöteleikse, vyöteleikse,

      rautapaitoihin paneikse,

      teräsvöihin telkitäikse.

      Itse tuon sanoiksi virkki:

      "Mies on luustossa lujempi,

      rautapaiassa parempi,

      teräsvyössä tenhoisampi

      noien noitien sekahan,

      jottei huoli huonommista,

      hätäile hyviäkänä."

      Otti miekkansa omansa,

      tempasi tuliteränsä,

      jok' oli Hiiessä hiottu,

      jumaloissa kuuraeltu;

      tuon sivullehen sitovi,

      tunki tuppihuotrasehen.

      Missä mies varaeleikse,

      uros tuima turveleikse?

      Jo vähin varaeleikse,

      tuossa tuima turveleikse:

      oven suussa orren alla,

      pirtin pihtipuolisessa,

      pihalla kujasen suussa,

      veräjissä viimeisissä.

      Siinä mies varaelihe

      vaimollisesta väestä;

      ei ole ne varat väkevät

      eikä turvat luotettavat,

      niin vielä varoitteleikse

      urohoisesta väestä

      tien kahen jaka'imessa,

      sinisen kiven selässä,

      hettehillä heiluvilla,

      läikkyvillä lähtehillä,

      kosken kopruilla kovilla,

      ve'en vankan vääntehessä.

      Tuossa lieto Lemminkäinen

      itse lausui ja saneli:

      "Ylös maasta, miekkamiehet,

      mannun-aikaiset urohot,

      kaivoloista, kalpamiehet,

      jokiloista, jousimiehet!

      Nouse, metsä, miehinesi,

      korpi kaikki, kansoinesi,

      vuoren ukko, voiminesi,

      vesihiisi, hirmuinesi,

      väkinesi, veen emäntä,

      ve'en vanhin, valtoinesi,

      neitoset, joka norosta,

      hienohelmat, hettehistä

      miehen ainoan avuksi,

      pojan kuulun kumppaliksi,

      jottei pysty noian nuolet

      eikä tietäjän teräkset

      eikä velhon veitsirauat,

      ei asehet ampumiehen!

      "Kun ei tuosta kyllä liene,

      vielä muistan muunki keinon:

      ylemmäksi huokoaime

      tuolle taivahan Ukolle,

      joka pilviä pitävi,

      hattaroita hallitsevi.

      "Oi Ukko, ylijumala,

      taatto vanha taivahinen,

      puhki pilvien puhuja,

      halki ilman haastelija!

      Tuo mulle tulinen miekka

      tulisen tupen sisässä,

      jolla haittoja hajotan,

      jolla riitsin rikkehiä,

      kaa'an maalliset katehet,

      ve'elliset velhot voitan

      etiseltä ilmaltani,

      takaiselta puoleltani,

      päältä pääni, viereltäni,

      kupehelta kummaltani,

      – kaa'an noiat nuolihinsa,

      velhot veitsirautoihinsa,

      tietäjät teräksihinsä,

      pahat miehet miekkoihinsa!"

      Siitä lieto Lemminkäinen,

      tuo on kaunis Kaukomieli,

      varsan viiasta vihelti,

      kulokosta kultaharjan;

      pisti varsan valjahisin,

      puikkoihin tulipunaisen.

      Itse istuikse rekehen,

      kohautti korjahansa,

      laski virkkua vitsalla,

      karkutti kariperällä.

      Virkku juoksi, matka joutui,

      reki vieri, tie lyheni,

      hope'inen hiekka helkki,

      kangas kultainen kumisi.

      Kulki päivän, kulki toisen,

      kulki kohta kolmannenki.

      Päivänäpä kolmantena

      kylä vastahan tulevi.

      Siitä lieto Lemminkäinen

      ajavi karittelevi

      vierimäistä tietä myöten

      vierimäisehen talohon.

      Yli kynnyksen kysyvi,

      lausui lakkapuun takoa:

      "Oisiko talossa tässä

      rinnukseni riisujata,

      aisani alentajata,

      luokin lonkahuttajata?"

      Lausui lapsi lattialta,

      poika portahan nenältä:

      "Ei ole talossa tässä

      rinnuksesi riisujata,

      aisasi alentajata,

      luokin lonkahuttajata."

      Mitä huoli Lemminkäinen!

      Laski virkkua vitsalla,

      helähytti helmisvyöllä;

      ajavi karittelevi

      keskimäistä tietä myöten

      keskimäisehen talohon.

      Yli kynnyksen kysyvi,

      lausuvi lakan takoa:

      "Oisiko talossa tässä

      ottajata ohjaksien,

      rinnuksien riistojata,

      rahkehien raastajata?"

      Kiisti akka kiukahalta,

      kielipalko pankon päästä:

      "Kyllä saat talosta tästä

      ottajia ohjaksesi,

      rinnuksesi riisujia,

      aisasi alentajia:

      onp' on kyllä kymmeniä,

      saat jos tahtonet satoja,

      jotka sulle kyyin saavat,

      antavat ajohevosen,

      kotihisi,

---

Скачать книгу